Verkostotyö on viime vuosikymmenien aikana vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa aut-tamisjärjestelmässä ja osana sosiaalityön ammatillisia käytäntöjä. Se on liitetty auttamistyön tekemisen tapojen ja metodien yhteyteen, sitä on käytetty käsitteenä kuvaamaan ympäristön ja yksilön välistä vuorovaikutusta ja sitä on esitetty ratkaisuksi pirstaloituneen palvelujärjestel-mämme toiminnan tukemiseen. Tutkimukseni tavoite on tutkia näitä verkostotyön erilaisia käytäntöjä ja määrittelytapoja sekä tarkastella niiden vaikutusta asiakkaan aseman rakentumi-seen kuntoutuksen eri osa-alueilla. Kuntoutuksen osa-alueista tutkimukseeni on valikoitunut päihdehuollon, mielenterveystyön sekä työvoimapalvelukeskusten verkostotyökäytännöt ja niiden vaikutus asiaan asemaan. Tutkimuksessani käytän sekä tekstiaineistoon että haastatteluihin perustuvaa aineistoa. Teks-tiaineisto koostuu valtiovallan virallisista julkilausumista, lakiteksteistä sekä kuntoutusselon-teoista. Tutkimuksen empiirinen osio on toteutettu puolistrukturoidun teemahaastattelun avul-la ja se koostuu viidestä haastattelusta. Haastateltavat valikoituivat tutkimuksessa tarkasteltu-jen kuntoutuksen osa-alueiden sekä työtehtävänsä mukaan. Haastateltavina olivat päihdehuol-lon, kuntouttavan työtoiminnan ja psykiatrisen kuntoutuksen parissa toimivia sosiaalityönteki-jöitä. Molempien aineistojen analysointi on toteutettu diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen pai-nopiste liikkuu kulttuurisen jatkumon kautta tämän päivän verkostotyö- diskurssin määritty-miseen. Tämän liikkeen avulla on pyritty huomioimaan käytäntöjen muotoutumisen historial-linen ja kontekstuaalinen luonne. Asiakkaan aseman rakentumisen tulkintaa on ohjannut Michel Foucault’n näkemys vallasta ja sen eri muodoista. Foucault`n filosofia on tutkimuk-sessani toiminut tulkintaa ohjaavana ja diskurssianalyysin toimintaperiaatteita tukevana ajatte-lupohjana. Analyysin pohjalta tuotettu tutkimustulos osoittaa aikaisemmin yhtenä käsitteenä käytetyn verkostotyön määrittyvän nykyään kolmen erilaisen verkostoa kuvaavan diskurssin kautta. Diskurssit nimesin tutkimuksessani viranomaisverkosto-, asiakkaan verkosto- ja välineellisen verkoston diskursseiksi. Kukin diskurssi erottuu toisistaan käytäntöjensä, funktionsa ja raken-teensa suhteen. Vahvimman aseman saa viranomaisverkosto diskurssi. Kukin diskurssi tuottaa oman verkostotyön käytäntönsä ja erilaiset asiakaspositiot; vaihdellen toiminnan kohteena olevasta objektin asemasta täysivaltaiseen osallisuuteen. Tutkimustulokseni mukaan nykyisin tehtävä verkostotyö on muuttunut yhdestä verkostotyöstä useiksi verkostotöiksi.