Tutkimuksessa tarkastellaan rakennetun ympäristön arvottamisessa tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutuksia rakennussuojelukäytäntöihin. Nokian Siuronkallion työväen asuntoalueen kautta pohditaan ilman kokonaissuunnitelmaa rakentuneen työväenasuntoalueen kulttuuriperintöarvojen tunnistamiseen liittyviä kysymyksiä ja haasteita. Suomalaisen rakennussuojelun vaiheita ja nykytilannetta seuraamalla tarkastellaan, miten rakennussuojelu, taidehistoria ja rakennettujen ympäristöjen tutkimus ovat kulloinkin käsittäneet vapaasti syntyneen työväen asuinalueen arvon ja merkityksen.

Tutkimuksessa pohditaan, millaiselle aatteelliselle pohjalle nykyinen rakennussuojeluajattelu rakentuu ja millaisia mahdollisuuksia rakennussuojelulle avaavat näkemykset tilan sosiaalisesti rakentuneesta ja poliittisesta luonteesta. Kulttuuriympäristön, rakennusperinnön, tilan ja työväenperinnön käsitteiden kautta hahmotetaan rakennetun ympäristön arvottamiseen liittyviä kysymyksiä sekä yleisemmin että Siuronkallion työväenasutuksen kautta.

Ilman kokonaissuunnitelmaa rakentuneena työväen asuinalueena Siuronkallio edustaa aluetyyppiä, joka on omaksuttu osaksi suojelun arvoista kulttuuriympäristöä suhteellisen myöhään. Siuronkallio ja muut vastaavat työväen asuinalueet olivat pitkään taidehistorian ja rakennussuojelun marginaalissa. Suojelun tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on toimintaa ohjaavien tila- ja arvokäsitysten näkyväksi tekeminen. Tilan ymmärtäminen sosiaalisesti rakentuvaksi, jatkuvassa prosessissa olevaksi todellisuuksien moninaisuudeksi on edellytys monipuolisemman ja demokraattisemmin toteutetun kulttuuriympäristöjen suojelun mahdollistamiselle. Siuronkallion kohdalla tämä tarkoittaisi maankäytön suunnittelun ja ohjauksen keinovalikoiman monipuolistamista ja alueen erityisluonteen tarkempaa tunnistamista.