Tutkielman tehtävänä on tarkastella, kuinka lapsen osallisuus näyttäytyy lastensuojelun asiakkuudessa sijaishuollossa. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii muuttunut lapsuuskäsitys, uusi lapsuusparadigma, joka mieltää lapsen toimijana ja osallistujana omissa asioissaan. Tutkielma on kvalitatiivinen, ja sen aineisto on saatu haastattelemalla seitsemää huostaan otettua ja sijoitettua lasta, iältään 12 -19-vuotiaita. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin metodilla. Lasten kuvauksista nousee esiin kolmenlaisia asiakkuuskokemuksia. Osa lapsista kuvaa jäävänsä asiakkuutensa ulkojäseniksi ja vaille osallistumisen kokemuksia. Toinen osa lapsista kertoo rakenteellisista ja muodollisista osallisuuden mahdollisuuksista, mutta he silti kokevat jäävänsä ilman kokemusta kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Kolmas ryhmä lapsia kuvaa itsensä mukaan ja osallisiksi itseään koskevaan päätöksentekoon. Osallisuus ilmiönä paikantuu lasten kuvausten mukaan kolmeen eri vuorovaikutus-näyttämöön. Osallisuus näyttäytyy ensinnäkin lasten omassa toiminnassa ja edellytyksissä, halussa ja kyvyssä osallisuuteen. Toiseksi osallisuus paikantuu heidän arkiympäristöönsä, sijaishuoltopaikan käytäntöihin, vuorovaikutukseen suhteessa aikuisiin ja rakenteellisiin osallisuuden mahdollisuuksiin. Kolmas paikannus on lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän työskentely, asenteet ja resurssit sekä sosiaalityöntekijän ja lapsen välinen yhteistyö. Lasten kuvausten pohjalta voi todeta, että osallisuuden toteutumisessa on edelleen suuria haasteita. Rakenteellisetkaan osallisuuden mahdollisuudet eivät takaa lapsen kokemusta osallisuudesta, mikäli aikuiset eivät kuuntele lapsia. Ilman aitoa vuorovaikutusta ja lapsen tiedon todesta ottamista osallisuus jää näennäiseksi.