Tässä kvalitatiivisessa tutkimuksessa tarkasteltiin osallistumis-, kuulemis-, ja valitusmenettelyjen kautta tapahtuvan institutionaalisen kansalaisosallistumisen vaikuttavuutta ja tehokkuutta viranomaisten ja hankevastaavan toimintaan Talvivaaran kaivoshankkeen toteuttamisen eri vaiheissa. Talvivaaran monimetallikaivoksen toiminta perustuu biokasaliuotukseen, josta aiheutuneet ympäristövaikutukset ovat osoittautuneet ennakoitua suuremmiksi. Kyseessä on laaja ja teknologisesti merkittävä hanke, jolla on huomattavat aluetaloudelliset ja elinkeinopoliittiset vaikutukset. Kansalaisvaikuttaminen Talvivaaran kaivoshankkeessa on ollut aktiivista sen suunnitteluvaiheista lähtien. Tutkimus sijoittuu ympäristötieteiden, ympäristöoikeuden ja ympäristöpolitiikan välimaastoon. Tutkimuksessa tarkasteltiin kirjallisen aineiston sisällönanalyysin avulla YVA-lain, ympäristönsuojelulain, vesilain ja hallintolain mukaisissa menettelyissä annettuja kansalaisten mielipiteitä, muistutuksia ja valituksia. Tulokset luokiteltiin aiheittain ja niitä analysoitiin menettely- ja teemakohtaisesti. Tutkimuksen kannalta merkittävimmät kansalaisvaikuttamisen kohteena olleet teemat liittyivät vesistövaikutuksiin, tekniseen toteutukseen, päästöraja-arvoihin ja sosio-ekonomisiin vaikutuksiin. Kansalaisvaikuttamisen tulokset näkyivät ensisijaisesti kuulemisen tasolla. YVA-menettelyssä annettujen mielipiteiden vaikuttavuutta hankesuunnitteluun ja päätöksentekoon oli hankala todentaa. Vaikuttavuuden ja tiedon välittymisen osalta kriittisin vaihe oli siirtymä YVA-menettelystä ympäristölupamenettelyyn. Kansalaisvaikuttamisella ympäristölupamenettelyn kuulemisvaiheessa ja tuomioistuinten muutoksenhauissa ei saatu aikaan tavoiteltuja lupamääräyksiä tai muutoksia kaivoksen toiminnassa. Tieto- ja intressipohjaisista näkemyksistä vesistövaikutuksia koskevat valitukset huomioitiin osittain tehokkaasti tuomioistuimissa, toisaalta Talvivaaran kaivoksen toteutuneet vesistövaikutukset ovat olleet merkittäviä ja huomattavasti ympäristölupaharkinnassa arvioitua suurempia. Muiden tieto-, intressi- ja arvopohjaisten mielipiteiden, muistutusten ja valitusten vaikuttavuus ja tehokkuus viranomaisten ja hankevastaavan toiminnassa oli heikkoa. Institutionaalisessa osallistumisessa havaittiin haasteita, eivätkä tutkimuksessa tarkastellut lainsäädännölliset menettelyt ja aineellinen sääntely nykyisellään turvaa kansalaisvaikuttamisen välittymistä päätöksentekoon. Ympäristöpolitiikan näkökulmasta tärkeintä on ohjauskeinojen ja ympäristölainsäädännön toimivuus; suurin kehittämisintressi kohdentuu eri viranomaisten ja toimijoiden välisen vuorovaikutuksen parantamiseen. Myös YVA-menettelystä saatu tieto voitaisiin ottaa tehokkaammin huomioon ympäristölupaa myönnettäessä.