Työssä tarkasteltiin 2010-luvulla elävää vastakulttuurina tulkittua undergroundmusiikkia. Keskeinen tavoite oli eritellä tämän uuden musiikinlajin estetiikkaa. Estetiikkaa tarkastellaan työssä ideologisena ja yhteisön jakamana kokonaisuutena. Työssä tarkasteltiin uutta nimitystä ”undiemusiikki”, jonka on lanseerannut työssä olennaisesti esillä oleva jyväskyläläinen kulttuuriyhdistys, Hear ry. Tutkimuksessa rakennettiin ”ideaalityyppi” (Max Weber) rakenteilla olevan undiemusiikin käsitteen estetiikasta. Tarkoituksena oli selvittää hermeneuttisessa kehyksessä mikä undiemusiikki kokonaisvaltaisesti on.

Tutkimus koostui yhdestä yksilöhaastattelusta sekä kuuntelukokeesta, joihin osallistui paikallisen yhdistyksen ja yhteisön jäseniä. Kuuntelukokeen tarkoituksena oli luoda kuva prosessista, jossa yhteisö luo esteettisiä arvostelmia. Kokeeseen osallistui viisi henkeä, josta kolme oli naisia ja kaksi miehiä. Tehtävänantona oli, että osallistujat itse määrittelivät undiemusiikin käsitteen sisältöä tuomalla kokeeseen yhteisöä edustavia ja yhteisön linjasta poikkeavia näytteitä. Koe koostui näytteiden kuuntelusta ja keskustelusta. Selvisi, että undiemusiikiksi luettava musiikki noudatti useita kriteerejä, jotka saattavat ulkopuolelle näyttäytyä hienovaraisina tai näkymättöminä.

Huomioitiin, että undiemusiikin estetiikkaa voidaan tulkita erityisesti kokeellisuuden käsitteen kautta. Undiemusiikissa kokeellisuutta voitiin tulkita vastakulttuurisena epägenrenä, joka voi kiinnittyä mihin tahansa musiikinlajiin. Työssä tulkittiin, että erityisesti Cagen käsitys kokeellisuudesta kenen tahansa ulottuvilla olevana oivalluksena selittää sen ideaa. Lisäksi arvioin populaarimusiikin roolia kokeellisena musiikkina. Huomioitiin, että populaarimusiikin ja kokeellisuuden suhde on luultavasti monimutkaisempi, kuin aiemmin on esitetty.

Työssä eriteltävä undiemusiikin ideaalityyppi sisältää kokeellisuuden lisäksi rumuuden sekä tuttuuden estetiikan. Selvisi, että musiikin tulee olla tavalla tai toisella rouheaa, kotikutoista tai rumaa, ja sen on oltava valtakunnallisen verkoston hyväksymää, jotta sitä voidaan kutsua undiemusiikiksi. Työssä tultiin lopputulokseen, että undiemusiikki on yhtä aikaa avointa ja kokeellista maailmassa olevaa musiikkia kohtaan, mutta myös tarkkoja esteettisiä arvioita luovaa. Undiemusiikilla tulkittiin myös olevan olennainen rooli valtakulttuurin kriitikkona ja instituutioita kyseenalaistavana voimana.