Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan Suomessa syntyneiden sekä asuvien kaksikielisten suhtautumista omaan kaksikielisyyteen ja minkälaisissa tilanteissa he käyttävät kumpaakin äidinkieltään. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä mahdolliset tekijät ovat vaikuttaneet Suomessa asuvien kaksikielisten suhtautumiseen suomen ja venäjän kieltä kohtaan.

Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto on kerätty puolistrukturoidun haastattelun avulla helmikuussa 2015. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty tapaustutkimuksen (case study) ominaisia piirteitä. Tutkimukseen osallistui kaksi miespuolista kaksikielistä henkilöä, joiden vanhemmista yksi tai molemmat ovat kotoisin Venäjältä. Molemmat haastateltavat asuvat Suomessa ja ovat iältään 23 – 24 -vuotiaita.

Haastattelusta saadut tulokset on jaettu kahteen eri kategoriaan: 1) kanssakäyminen suomen ja venäjän kielellä 2) suhtautuminen suomen ja venäjän kieleen. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että molemmilla haastateltavilla oli mahdollisuus omaksua venäjän kieli äidinkielenään, koska lapsuudessa heillä oli mahdollisuus olla kanssakäymisessä venäjänkielisten kanssa puheenkehityksen kriittisessä iässä. Molemmat haastateltavat käyttävät enemmän suomen kieltä ja samalla tuntevat osaavansa paremmin suomea kuin venäjää. Tutkittavilla on Suomessa vain vähän tilanteita, joissa he voivat käyttää venäjän kieltä. Molemmat kielet ovat kummallekin haastateltavalle tärkeitä, mutta tärkeimmän kielen suhteen on arvostuseroja. Lapsuudessaan molemmat haastateltavat olivat sitä mieltä, että oli parempi pitää venäjän kieli toissijaisena suomen kieleen nähden, jotta elämä olisi miellyttävämpää. Vaikka haastateltavien mielestä elämä kaksikielisessä perheessä ei aina ole ollut helppoa, he silti mainitsivat, että kaksikielisessä perheessä on enemmän positiivista kuin negatiivista. Tämän seurauksena tutkittavat ovat myöhemmin aloittaneet uudestaan venäjän opiskelun. Tutkittavat kokivat, että venäjän kielen säilyttäminen on heille tärkeä asia.