Tämä tutkielma tarkastelee suomalaisten, islamiin kääntyneiden naisten haastattelutilanteessa välittyviä diskursiivisia ja kehollisia uskon ilmentämismuotoja. Pro gradun tutkimuskysymys on: Miten haastateltavat haastatteluaineiston perusteella rakentavat yhteyttä islam-yhteisöön ja eroa valtakulttuuriin a) diskursiivisten ja b) kehollisten käytänteiden kautta? Pääaineistona toimii vuonna 2013 kerätty haastatteluaineisto. Aineisto on analysoitu käyttämällä metodeina teoreettista sisällönanalyysia ja ontologista konstruktionismia. Tutkimuksen teoria pohjaa Talal Asadin ja Gabriele Marrancin näkemyksiin islamin antropologiasta, sekä Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin teoriaan todellisuuden rakentumisesta ja yhteisön legitimoimisesta uudelleensosialisaatiossa.

Haastateltavien nähdään tutkielmassa edustavan muslimimaailman reformistista suuntausta. Uskonsuuntauksen lisäksi tutkielma käsittelee sukupuolen ja etnisyyden merkitystä naisten toimijuudessa sekä uskonyhteisössä, että yhteiskunnassa. Haastattelussa informantit rakensivat eroa valtakulttuuriin narratiiveissa, joissa elämä ennen islamia asetti kontrastin kääntymisen jälkeiselle ajalle. Haastatteluissa korostui islamin tuoma hyvä, joksi mainittiin yhteisöllisyys, islamin armollisuus, elämän merkityksellisyys ja uskonoppien rationaalisuus. Eri käytäntöjen säännöllisyydellä osoittautui haastattelujen perusteella olevan uskontoa ja yhteisöä vahvistava funktio. Islamin edustaminen ulkoisesti ja ajan anto islamille säätelivät omaa käyttäytymistä ja auttoivat päämäärässä olla ”hyvä muslimi.”