Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan aviopuolisoiden välisiä surmia Suomessa 1850-luvulla. Työssä tutkitaan puolisoiden välisiä vakavia konfliktitilanteita, jotka kärjistyivät väkivaltaisiksi kuolemiksi, sekä suunniteltuja murhia, joissa saattoi olla mukana myös parisuhteen ulkopuolisia henkilöitä. Aihetta tutkitaan Turun, Vaasan ja Viipurin hovioikeuden päätöstaltioista. Aineisto mahdollistaa koko Suomen kattavan puolisonsurmien tarkastelun. Tutkimusmenetelmäksi on valittu temaattinen sisällönanalyysi, jonka avulla aineisto on jäsennelty ja tutkimustulokset esitelty. Sen avulla selvitetään henkirikostapausten yleispiirteitä. Puolisonsurmista on luokitteluissa etsitty samankaltaisuuksia ja/tai eroavaisuuksia, ja niitä on tulkittu laajemmin avioliiton ja rikollisuuden kontekstissa. Myös oikeusaineistoon perustuva historiallisen kriminologian tutkimus on tärkeänä kontekstina. Tutkielmassa etsitään yhteisiä nimittäjiä puolisonsurmia koskeviin henkirikoksiin. Puolisoiden väliset surmatyöt ovat osoitus siitä, mitä tapahtui pahimmillaan parisuhteen konfliktitilanteessa. Avioliiton normeja ja ihanteiden murtumia käsittelevä kirjallisuus on tärkeä osa tutkielmaa.

Tutkielmassa käsitellään parisuhdeväkivallan problematiikkaa, koska osa surmista oli seurauksia pahoinpitelyistä, joissa ei välttämättä ollut surmaamisen tarkoitusta. Tutkielmassa väkivallan kytkeytyminen avioliittoon on kiinnostavaa erityisesti niissä tapauksissa, joissa puolisoon kohdistettu väkivalta on ollut arkipäiväistä, mutta joissa yksittäinen väkivallanteko on johtanut puolison kuolemaan. Osittain hyväksyttävän vaimon kurittamisen ja paikallisyhteisössä ei-hyväksyttävän eli puolison surmaamisen keskinäinen jännite on kiinnostava tutkimuskysymys. Tutkimustavoitteena on arvioida lähteiden määrittämissä rajoissa, mikä oli syytetyn henkilön motivaatiopohja henkirikokselle. Työssä tutkitaan, olivatko surmatyöt ennalta suunniteltuja tekoja vai ilman selkeää syytä tapahtuneita väkivaltaisten yhteenottojen seurauksia.

Henkirikoksista syytettyinä oli niin miehiä kuin naisiakin. Naisuhreja oli aineistossa miesuhreja enemmän. Yleisin rikostyyppi oli kahdenväliset surmat. Työssä pohditaan myös toista yleistä väkivaltatapauksen muotoa: useiden henkilöiden suorittamia surmia. Erityisesti aviovaimot tukeutuivat miesten apuun henkirikosten toteuttamisessa. Näitä surmia kuvasi tekojen suunnitelmallisuus ja henkirikokseen vaikuttaneet motivaatiot. Parisuhteessa tapahtunut surmatyö kytkeytyi laajemmin avioliiton ongelmiin ja luvattomiin suhteisiin. Tutkielmassa osoitetaan, että surmia motivoi erityisesti avioliiton ulkopuoliset suhteet ja halu erota puolisosta. Miesten suorittamista henkirikoksista osa oli suunnitelmallisia rikoksia ja osa suunnittelemattomia tappoja, jotka olivat seurausta avioväkivallasta.