Tutkielman kohteena on unten toiminta Pasi Ilmari Jääskeläisen reaalifantasiassa. Tutkimusaineistona on Kustannusyhtiö Atenan julkaisema Jääskeläisen tuotanto: novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha (2008) sekä romaanit Lumikko ja yhdeksän muuta (2006), Harjukaupungin salakäytävät (2010) ja Sielut kulkevat sateessa (2014). Unia on Jääskeläisen tuotannossa runsaasti, ja ne toimivat erilaisina kertomuksen rakenteina. Ne kuvaavat henkilöhahmoja, rakentavat kertomustensa tiloja, toimivat kerronnan tasoina sekä aikarakenteina. Unet myös rikkovat näitä rakenteita.

Reaalifantasia, jonka perustajajäseniä ovat Jääskeläisen lisäksi Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen ja J. Pekka Mäkelä, on suomalainen 2000-luvulla syntynyt kirjailijakoulukunta. Tutkimuksen yksi lähtökohdista on Mari Jämsénin gradussaan Reaalifantasia fantastisen kirjallisuuden lajityyppinä (2010) esittämä määritelmä, jonka mukaan reaalifantasiassa realistiseksi kerrottu tarinamaailma yhdistyy lukijaa vieraannuttavaan fantasiaelementtiin. Tutkielmassa unia tarkastellaan Jääskeläisen reaalifantasiassa keskeisinä ja toistuvina, lukijaa vieraannuttavina fantasiaelementteinä.

Tutkielman toisena lähtökohtana ovat epäluonnollisen narratologian, erityisesti Jan Alberin, Stefan Iversenin, Henrik Skov Nielsenin ja Brian Richardsonin, näkemykset kertomusten epäluonnollisen kyvystä haastaa lukijan todellisen maailman kokemuksiin perustuvia tietorakenteita. Tutkielmassa hyödynnetään etenkin Alberin näkemyksiä kertomusten epäluonnollisista elementeistä todellisen maailman fysiikan ja logiikan lakeja sekä inhimillisten kykyjen rajoituksia rikkovina elementteinä. Tutkielmassa monet Jääskeläisen teosten unet osoittautuvat epäluonnollisiksi. Tutkielmassa huomioidaan kuitenkin myös se, kuinka osa Jääskeläisen teosten unista käyttäytyy luonnollisesti ja noudattaa lukijan tietoa todellisen maailman unten toiminnasta.

Tutkielmassa kiinnitetään huomiota Jääskeläisen reaalifantasian unten kykyyn nostaa epäluonnollisella ja fantasiamaisella toiminnallaan esiin kehyskertomustensa teemoja. Näiden teemojen tarkastelun kehikkona on Brian McHalen Postmodernist Fictionissa (1987) muotoilema näkemys siitä, kuinka postmodernistiset teokset keskittyvät ontologian, olemisen ja maailmojen rajojen tutkimiseen. Jääskeläisen teokset käsittelevät untensa välityksellä niin ihmisen minuutta, kokemusta ajasta, maailmankuvaa ja ihmiselämän rajoja. Tämän lisäksi ne nostavat esiin metafiktiivisiä teemoja henkilöhahmon olemuksesta, kertomuksen ajan ja tilan rakentumisesta ja kirjoittajien suhteista kertomuksiinsa.