Kulttuuriympäristö-käsite on kritiikistä huolimatta vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa kulttuuriperintö- ja ympäristöhallinnossa ja sen käyttö on viime vuosina yleistynyt myös hallinnollisen käytön ulkopuolella. Käsitteenä se on osoittautunut moniulotteiseksi ja joustavaksi ja sen sisällöstä käydään jatkuvaa neuvottelua. Käsite otettiin hallinnolliseen käyttöön alueellisen ja paikallisen kulttuuriympäristöohjelmatyön aloittamisen yhteydessä 1990-luvulla. Kulttuuriympäristöohjelmien tavoitteena on ollut välittää tietoa ympäristön kulttuuriperintöarvoista ja vahvistaa säilyttävän näkökulman huomioimista maankäytön- ja rakentamisen suunnittelussa. Ohjelmatyössä keskeistä on ollut suunnitelmallisuuden, tiedon sekä eri hallinnonalojen ja muiden osallisten välisen yhteistyön lisääminen. Kotimainen lainsäädäntö, kansainväliset sopimukset ja niiden viranomaistoiminnalle asettamat kulttuuriperinnön ja luonnonympäristöjen säilyttämis- ja hoitovelvoitteet ovat toimineet ohjelmatyön raameina. Ohjelmatyötä on kuitenkin tehty eri puolella Suomea alueellisista ja paikallisista lähtökohdista, alueellisten ja paikallisten resurssien ja osaamisen mukaan. Artikkelissani pohdin, millaisia käsityksiä kulttuuriympäristöstä alueellinen kulttuuriympäristöohjelmatyö tuottaa ja ylläpitää.