Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kahdeksasluokkalaisten kokemuksia nonlineaarisen pedagogiikan käytöstä liikuntatunnilla. Nonlineaarisessa pedagogiikassa korostetaan oppimisympäristön merkitystä, oppimistehtäviä ja huomioidaan yksilölliset erot sekä pyritään harjoittelemaan mahdollisimman aidoissa, kokonaisvaltaisissa, virikkeellisissä ja vaihtelevissa tilanteissa. Ryanin ja Decin itsemääräämisteorian mukaan motivaatioon ja viihtymiseen vaikuttavat autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemukset, joita myös nykyinen perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) painottaa. Tutkielmassa kokemuksia selvitettiin kyselylomakkeen avulla määrällisin menetelmin. Lisäksi avoimia vastauksia tarkasteltiin laadullisesti sisällönanalyysillä. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2018 neljälle tutkimusryhmälle, joissa oppilaille opetettiin samaa sisältöä samoilla tavoitteilla kahdella eri opetusmenetelmällä. Perinteistä menetelmää käytettiin nonlineaarisen lähestymistavan rinnalla selventämään, kuinka nonlineaarinen pedagogiikka poikkeaa perinteisistä menetelmistä. Opetukseen osallistui yli 80 oppilasta, joista kyselyyn vastasi 50. Aineisto analysoitiin ristiintaulukoinnilla, khiin neliötestillä (χ2), t-testillä, Mann-Whitneyn U-testillä sekä yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA). Tulosten mukaan oppilaiden viihtyvyyden kokemuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa opetusmenetelmien välillä. Nonlineaarisen lähestymistavan harjoitukset lisäsivät autonomian ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun vastaavasti pätevyyden kokemus oli parempi perinteisten harjoitusten aikana. Sukupuoli ei vaikuttanut viihtyvyyden kokemukseen tilastollisesti merkitsevästi, vaikka tytöt olivatkin hieman myönteisempiä. Tilastollinen yhteys (p=0,003) löytyi liikuntasuhteen ja harjoituksissa viihtymisen välillä eli ne, jotka yleensä viihtyivät liikuntatunnilla hyvin, kokivat nonlineaarisen opetusmenetelmän myönteisenä. Avoimet vastaukset osoittivat, että oppilaat olivat löytäneet nonlineaarisen pedagogiikan ja perinteisen opetusmenetelmän väliset keskeiset erot. Nonlineaarisella lähestymistavalla pidetyt harjoitukset olivat saaneet enemmän myönteisiä ilmauksia. Oppilaat pitivät siitä, että toiminta tapahtui pelinomaisesti, sujuvasti ja siinä sai työskennellä yhdessä kavereiden kanssa. Lisäksi useat ilmaisivat, että opetusmenetelmä tuntui erilaisuutensa vuoksi mielenkiintoiselta. Jotkut kuitenkin kokivat menetelmän haastavana, eivätkä löytäneet siitä logiikkaa, koska ei ollut tarkkoja ohjeita, mikä on oikein ja mikä väärin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vaikka tulokset eivät osoittaneet oppilaiden kokeneen tilastollisesti merkitsevää eroa opetusmenetelmien välillä, nonlineaarinen pedagogiikka sopii hyvin yhdeksi lähestymistavaksi yläkouluikäisten liikuntatunneille, sillä useat olivat kokeneet harjoitusten vaikuttavan myönteisesti viihtymiseensä. Opetusmenetelmiä on hyvä vaihdella, sillä se minkä toinen kokee myönteisenä, on juuri se, jonka toinen kokee kielteisenä.