Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kahdeksasluokkalaisten kokemuksia nonlineaarisen pedagogiikan käytöstä liikuntatunnilla. Nonlineaarisessa pedagogiikassa korostetaan oppimisympäristön merkitystä, oppimistehtäviä ja huomioidaan yksilölliset erot sekä pyritään harjoittelemaan mahdollisimman aidoissa, kokonaisvaltaisissa, virikkeellisissä ja vaihtelevissa tilanteissa. Ryanin ja Decin itsemääräämisteorian mukaan motivaatioon ja viihtymiseen vaikuttavat autonomian, pätevyyden ja yhteenkuuluvuuden kokemukset, joita myös nykyinen perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) painottaa. Tutkielmassa kokemuksia selvitettiin kyselylomakkeen avulla määrällisin menetelmin. Lisäksi avoimia vastauksia tarkasteltiin laadullisesti sisällönanalyysillä. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2018 neljälle tutkimusryhmälle, joissa oppilaille opetettiin samaa sisältöä samoilla tavoitteilla kahdella eri opetusmenetelmällä. Perinteistä menetelmää käytettiin nonlineaarisen lähestymistavan rinnalla selventämään, kuinka nonlineaarinen pedagogiikka poikkeaa perinteisistä menetelmistä. Opetukseen osallistui yli 80 oppilasta, joista kyselyyn vastasi 50. Aineisto analysoitiin ristiintaulukoinnilla, khiin neliötestillä (χ2), t-testillä, Mann-Whitneyn U-testillä sekä yksisuuntaisella varianssianalyysillä (ANOVA). Tulosten mukaan oppilaiden viihtyvyyden kokemuksessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa opetusmenetelmien välillä. Nonlineaarisen lähestymistavan harjoitukset lisäsivät autonomian ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun vastaavasti pätevyyden kokemus oli parempi perinteisten harjoitusten aikana. Sukupuoli ei vaikuttanut viihtyvyyden kokemukseen tilastollisesti merkitsevästi, vaikka tytöt olivatkin hieman myönteisempiä. Tilastollinen yhteys (p=0,003) löytyi liikuntasuhteen ja harjoituksissa viihtymisen välillä eli ne, jotka yleensä viihtyivät liikuntatunnilla hyvin, kokivat nonlineaarisen opetusmenetelmän myönteisenä. Avoimet vastaukset osoittivat, että oppilaat olivat löytäneet nonlineaarisen pedagogiikan ja perinteisen opetusmenetelmän väliset keskeiset erot. Nonlineaarisella lähestymistavalla pidetyt harjoitukset olivat saaneet enemmän myönteisiä ilmauksia. Oppilaat pitivät siitä, että toiminta tapahtui pelinomaisesti, sujuvasti ja siinä sai työskennellä yhdessä kavereiden kanssa. Lisäksi useat ilmaisivat, että opetusmenetelmä tuntui erilaisuutensa vuoksi mielenkiintoiselta. Jotkut kuitenkin kokivat menetelmän haastavana, eivätkä löytäneet siitä logiikkaa, koska ei ollut tarkkoja ohjeita, mikä on oikein ja mikä väärin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vaikka tulokset eivät osoittaneet oppilaiden kokeneen tilastollisesti merkitsevää eroa opetusmenetelmien välillä, nonlineaarinen pedagogiikka sopii hyvin yhdeksi lähestymistavaksi yläkouluikäisten liikuntatunneille, sillä useat olivat kokeneet harjoitusten vaikuttavan myönteisesti viihtymiseensä. Opetusmenetelmiä on hyvä vaihdella, sillä se minkä toinen kokee myönteisenä, on juuri se, jonka toinen kokee kielteisenä.

The purpose of this Master’s thesis is to determine how eight graders experience a nonlinear teaching approach during Physical Education in Secondary school. Nonlinear pedagogy highlights the meaning of learning environment and learning tasks and it acknowledges the individual differences. It aims to do exercises in as authentic, comprehensive, inspiring and variable situations as possible. According to the Self-Determination theory by Ryan and Deci experiences of autonomy, competence and relatedness have an influence on enjoyment and motivation. Autonomy, competence and relatedness are also emphasized by the current curriculum (2014). The experiences of the pupils were examined by questionnaires. In addition to the quantitative method the open answers were examined by a qualitative content analysis. The research was executed autumn 2018 during four different PE lessons. The same lesson content with the same lesson goals were thought by two different teaching approaches. Both the traditional and the nonlinear approach were used to clarify the difference between these approaches to the pupils. Over 80 pupils participated in the PE lessons. 50 pupils participated in the questionnaire. The data was analyzed in crosstables, by qhi square test, by t-test, by Mann-Whitney’s U-test and by a one-way variance analysis (ANOVA). According to the results there was not a statistically relevant difference in experiences of enjoyment during these two teaching approaches. The nonlinear exercises increased the feeling of autonomy and togetherness, then again the traditional exercises increased the feeling of competence. The gender factor did not have a statistically relevant difference on the experience of enjoyment, although the girls’ answers were slightly more positive. We did find a statistically relevant difference (p=0,017) between the teaching approaches and the pupils’ relationship towards exercise. The ones who enjoyed PE lessons in general seemed to be more positive towards the nonlinear approach. The open answers in the questionnair indicated that the pupils had noticed and understood the differences between the nonlinear and the traditional approach. The nonlinear exercises did receive more positive expressions in the questionnaire. The pupils liked the authentic action and the chance to collaborate together with friends. In addition, many answers expressed, that the nonlinear method felt different and therefore interesting. Others experienced the nonlinear method difficult and didn’t see the logic in it as there was not any specific instructions. In conclusion we would like to say, that despite the statistically inrelevant results, the nonlinear method is a suitable approach to be used in Physical Education in Secondary school. Many of the pupils did find the nonlinear exercises to have a positive impact on their enjoyment. We view that it is good to vary teaching methods since no single teaching method is the only correct one.