Tässä pro gradussa valotetaan ensin päihdeongelmaisen nuoren tilannetta eri näkökulmista käsin: aikaisempien tutkimusten ja Lauri Rauhalan situaationaalisuus -käsitteen avulla, nuoren oikeuksien näkökulmasta ja nuoren leimautumista päihdeongelmaiseksi. Varsinaisessa tutkimuksessa selvitetään nuorten kanssa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden käsityksiä päihdeongelmaisen nuoren tilanteesta sekä millaisia ratkaisuehdotuksia heillä tilanteeseen on. Tutkimuksessa hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia pohjautuen fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusorientaatioon. Teoriaohjaavina filosofisina käsitteinä toimivat Hans-Georg Gadamerin käsitteet: auktoriteetti ja ennakkokäsitys, joita käytetään soveltavasti aineistoa analysoitaessa. Aineisto koostuu viiden nuorten sosiaalityössä toimivan sosiaalityöntekijän haastattelusta. Haastatteluissa sosiaalityöntekijät vastasivat tutkijan tekemiin tulkintoihin Kirsi Juhilan kolmesta suhtautumistavasta, jotka ovat liittämis- ja kontrollisuhde, kumppanuussuhde ja huolenpitosuhde, ja haastattelukysymykset keskittyivät sisällöllisesti vain päihdeongelmaisen nuoren tilanteen tarkasteluun. Vastauksista analysoidaan, mikä Juhilan suhtautumistavoista näyttäytyy sosiaalityöntekijöille relevanteimpana suhtautumistapana, millaisia eri painotuksia sosiaalityöntekijöiden käsityksistä tulee esiin ja mitä mieltä sosiaalityöntekijät ovat päihdeongelmaisten nuorten leimautumisesta. Tutkimuksen tuloksena todetaan, että nuorten sosiaalityössä toimivien sosiaalityöntekijöiden suhtautumistavassa päihdeongelmaisen nuoren tilanteeseen painottuivat kumppanuussuhde ja huolenpitosuhde. Liittämis- ja kontrollisuhde näyttäytyi päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa epärelevanttina lähestymistapana, koska sosiaalityöntekijät kokivat, ettei päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa aktuellia ole työllistyminen eikä sitä tukevat toimenpiteet, vaan enemmän kuntoutuminen. Kumppanuussuhde näyttäytyi monilta osin käyttökelpoisimpana suhtautumistapana, mutta monissa vastauksissa heijastui myös, että päihdeongelmaisen nuoren tilanteessa on nuorta kannateltava, tuettava hoitomahdollisuuksissa, tavattava häntä säännöllisesti ja pyrittävä edesauttamaan hänen toimintakykynsä kohentumista. Näin käytännössä myös huolenpitosuhde korostui monelta osin. Haastatteluja analysoitaessa tuli esiin myös sosiaalityöntekijöiden yksilöllisiä eroja. Sosiaalityöntekijöiden tehtävä estää päihdeongelmaisen nuoren leimautumista nähtiin tärkeänä. Tutkimuksessa tuli esiin useaan otteeseen, miten yhteiskunta luo päihdeongelmaiselle leimaa, ja toisaalta päihdeongelmaisten tapa leimata itse itsensä päihdeongelmaisiksi.