Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaiset toimintamahdollisuudet Suomessa asuvilla vammaisilla ja kuuroilla taiteilijoilla on, sekä millaisia taiteilijapolkuja heillä on. Tarkoituksena on tarkastella taidekentän yhdenvertaisuutta vammaisuuden ja kuurouden näkökulmasta. Tutkimuksen näkökulma on yhteiskuntatieteellinen ja kulttuuripoliittinen.

Tutkimuksen aineiston muodostaa tutkimusta varten kerätty Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden elämäntarinat -aineisto sekä DuvTeaternin taiteilija-arkisto, jotka sisältävät kirjoitettuja elämäntarinoita, haastatteluja sekä taiteilijoiden taustatietoja. Tutkimukseen on osallistunut yhteensä 21 taiteilijaa. Tutkimuksen teoriana on käytetty yhteiskunnallista vammaiskäsitystä, täydentäen sitä kriittisen vammaistutkimuksen ja intersektionaalisuuden näkökulmilla. Taiteilijoiden tilannetta peilataan disablismin ja ableismin käsitteisiin.

Analyysimenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Aineistoa on teemoiteltu liittyen yhteiskunnallisiin instituutioihin kuten koulutukseen, työhön ja toimeentuloon sekä perheeseen. Lisäksi tarkastellaan esimerkiksi taiteilijoiden lapsuuden harrastuksia, heidän kohtaamiaan asenteita ja ennakkoluuloja, heidän osallistumistaan vammaispoliittiseen toimintaan ja järjestötoimintaan sekä sukupuolen merkitystä. Taiteilijoiden koulutus- ja urapoluista muodostettiin kolme tyyppiä: tyypillinen taiteilijapolku, ”erityinen” taiteilijapolku ja vammautuminen sysää taiteilijaksi.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monet vammaiset ja kuurot taiteilijat kohtaavat paljon haasteita ja jopa syrjintää taiteilijapolkujensa eri vaiheissa. Heidän mahdollisuuksiinsa vaikuttavat muun muassa taidekentän saavutettavuus, ableistiset asenteet ja ennakkoluulot, koulutusjärjestelmä sekä vammaisille ja kuuroille ihmisille tarkoitetut palvelut. Tulosten valossa Suomen taidekenttä ei ole yhdenvertainen.