Taneli Viljasen romaani kutsuu tarkastelemaan itseään tekstitilana, jossa äänet kaikuvat. Teos hyödyntää tekstuaalisia strategioita, jotka tekevät ääniä yksilöivän paikantamisen ja kokemuksellisuuteen perustuvat tulkinnat lähes mahdottomiksi. Kertomuksen kehyksiin sekä aikaan, tilaan ja kausaalisuuteen liittyvät antimimeettiset ratkaisut toimivat siinä myös queeristi, rikkoen oletuksia sukupuolen luonnollisuudesta, pysyvyydestä ja helposta tulkittavuudesta.