Tutkimukseni tehtävänä on selvittää, millaisia kokemuksia 20–30-vuotiaiden naisten työuupumukseen liittyy. Tarkoituksena on tarkastella, millaiset tekijät ovat vaikuttaneet työuupumuksen syntyyn, millaisena uupunut kokee työelämän ja miten työuupumuksesta toivutaan. Tutkimukseni näkökulma on fenomenologinen eli kokemuksiin keskittyvä. Tutkimuksen aineiston muodostaa kirjoituspyynnön avulla kerätty aineisto, jossa on naisten kirjoittamia kertomuksia heidän 20–30 vuoden iässä koetusta työuupumuksesta. Tutkimukseni analyysimenetelmä on narratiivinen. Olen valinnut kertomuksista toistuvia teemoja, joiden avulla pyrin tavoittamaan kertomusten sisäisen tarinan.

Tutkimustulokseni esitän teemojen avulla esittelemällä kertomuksille tyypillisiä tai muuten tutkimuskohteen kannalta huomionarvoisia kokemuksia. Olen jäsennellyt tutkimusaineiston kokemukset kolmeen vaiheeseen, jotka ovat työuupumuksen synty, uupuneen kokemukset työelämässä sekä uupumuksesta toipuminen. Keskeiset asiat tutkimuksessani käsittelevät uupumukseen liitettyjä oireita, työn kuormitustekijöitä, avun hakemiseen liittyviä kokemuksia sekä toipumista edistäviä tekijöitä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat työuupumuksen syntyvän pitkäaikaisen kuormittumisen seurauksena. Tulosten mukaan huono johtajuus ja liiallinen työmäärä heikentävät työssä viihtyvyyttä ja altistavat työuupumukselle. Työuupumuksen tyypillisimpiä oireina koetaan kipuja ja särkyjä, väsymystä, ahdistusta ja masennusta sekä ammatillisen itsetunnon heikentymistä. Työpaikalta ja työterveydestä saatava tuki koetaan avun saannin kannalta usein riittämättöminä. Toipumista ja työhön paluuta tukevia tekijöitä ovat läheisten tuki sekä terapiassa käynti. Toipumisen myötä omista jaksamisen rajoista ollaan entistä tietoisempia ja niistä halutaan pitää kiinni. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että työuupumus kehittyy hitaasti ja siitä toipuminen on pitkä ja hidas prosessi.