Tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää isien näkemyksiä lapsesta tai lapsista vieraannuttamisesta ja vieraantumisesta. Halusimme tuoda tarkasteluun näkökulman siitä, että isät voivat olla hyvinkin sitoutuneita isyyteensä, eron jälkeisessä isyydessä. On kuitenkin isiä, jotka joutuvat tahtomattaan sellaiseen tilanteeseen, jossa he joutuvat kamppailemaan tasavertaisen vanhemmuuden toteutumisesta. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vahvistettiin vuonna 2020 jo pelkästään avioeroja reilut 13 000 (Tilastokeskus 2021a). Huomionarvoista on, että luku ei sisällä avoeroja ja näin ollen erojen lukumäärä on huomattavasti suurempi. Lisäksi sosiaalihuollon perheoikeudelliset palvelut ovat vahvistaneet vuonna 2018 vajaat 50 000 sopimusta koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta (THL 2019). Tilastojen valossa onkin tärkeää selvittää, minkälaisia vaikutuksia ja lieveilmiöitä eroilla on. Tämän vuoksi tutkimusintressimme kohdistui eron jälkeiseen isyyteen, jonka havaitsimme olevan vähän tutkittu aihepiiri suomalaisessa vieraantumisen ja vieraannuttamisen aihepiirissä.

Tutkielmamme teoreettinen perusta pohjautuu Jouko Huttusen (1999) isyyden kolmeen käsitteelliseen kerrokseen: kulttuurinen-, yhteiskunnallinen- ja perheen isyys sekä Jari Kekäleen (2007) postmoderniin isäkäsityksen mallitarinaan. Lisäksi olennaisena raamina toimii Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (2019/190). Tutkielmamme tieteenfilosofinen ja metodologinen lähestymistapa nojaa sosiaaliseen konstruktionismiin. Aineisto on kerätty elämänkulkuhaastattelumenetelmällä ja analysoitu diskurssianalyysin avulla. Keräsimme aineiston syksyn 2021 aikana Isät lasten asialla ry:n ja Miessakit ry:n kautta. Haastattelimme yhteensä kuutta isää ja saimme kolme isien kirjoitelmaa.

Tutkielmamme päätuloksina esitämme viisi diskurssia: 1) toiseusdiskurssi, jossa isät ilmensivät puhetavoissaan altavastaajan asemaansa, 2) järjestelmädiskurssi, jossa isät tulkitsivat puhetavoissaan vallalla olevia käytäntöjä 3) emootiodiskurssi, jossa isät luonnehtivat tunnetilojaan, joita vieraantuminen tuottaa, 4) tärkeysjärjestyksessä lapsi etusijalle -diskurssissa isät tulkitsivat lapsen edun jääneen sivuun ja 5) vieraantumisen ja vieraannuttamisen ilmenemismuodot -diskurssissa isät kuvasivat, miten vieraantuminen ja vieraannuttaminen ilmenivät heidän jokapäiväisessä elämässään. Johtopäätöksinä esitämme, että vieraannuttamisella ja vieraantumisella on merkittäviä ja vahingoittavia seurauksia niin kohdevanhemmalle, lapsille, palvelujärjestelmälle kuin yhteiskunnalle. Edistysaskeleita on kuitenkin otettu ilmiön esiintyvyyden ja tunnistettavuuden tueksi uudistetun lain ja ammattilaisille kohdennettujen oppaiden myötä, mutta lisätutkimusta tarvitaan.