Maatalous ja ruoantuotanto ovat tärkeitä elinkeinoja maaseudulla, vaikka ruokajärjestelmän keskittyminen onkin kuorinut rahavirtoja maatiloilta kohti keskuksia. Fossiilitalouden mahdollistama suuruuden ekonomia on toiminut tämän keskittymiskehityksen tärkeimpänä moottorina.

Samalla fossiilitalous yhdistettynä keskittymiskehitykseen on ajamassa suomalaisen ruokajärjestelmän kohti umpikujaa. Maataloussektorin pitäisi pystyä merkittävästi vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä, vähentämään Itämereen ja sisävesiin päätyviä ravinnepäästöjä sekä torjumaan luontokatoa. Näitä kaikkia kehityskulkuja keskittynyt, fossiilitalouteen nojaava järjestelmä pikemminkin vahvistaa kuin lieventää. Järjestelmä ei toimi hyvin myöskään viljelijän näkökulmasta: tulotasonsa säilyttääkseen viljelijöiden on pitänyt jatkuvasti kasvattaa tilakokoa, tehostaa toimintaansa ja erikoistua. Tämä on kuitenkin tehnyt tiloista entistä haavoittuvaisempia tuotteiden ja tuotantopanosten hinnanmuutoksille, mikä näkyy nykyisessä maatalouden kustannuskriisissä, jolta investoineet ja toimintaansa kasvattaneet maatilat pystyvät huonosti suojautumaan.

Lappeenrannassa 25.-26.8. pidetyn Maaseutututkijatapaamisen ruokatyöryhmässä tarkasteltiin ruokajärjestelmää useista näkökulmista. Esitysten läpileikkaavia teemoja olivat ruokajärjestelmän toiminnan oikeudenmukaisuus, ruokajärjestelmän resilienssi ja eläintuotantoon liittyvät kysymykset.