Artikkelissa käsittelen pohjoisimman Savon rajojen muotoutumista keskiajalla ja 1500-luvulla Täyssinän rauhaan 1595 saakka. Sen päälähteenä on käytetty rajanmuodostuksesta kertovia tuomiokirjeitä ja rajaluetteloita, joita on peilattu paikannimitutkimukseen. Pääkysymyksiä ovat pohjoisen Savon Novgorodin ja Venäjän vastaisen itärajan muotoutuminen Pähkinäsaaren rauhansopimuksen (1323) jälkeen sekä Hämeen vastaisen länsirajan synty 1400-luvun puolivälissä. Artikkeli esittää, että 1400-luvun alkupuolelta peräisin oleva niin sanottu A-luettelo ja Turun maaoikeuden vuonna 1415 antama rajatuomio viittasivat pohjoisimmalta osaltaan erämaassa kulkeneeseen Matkusjokeen ja paikallisten asukkaiden vesireitille sopimaan rajaporttiin. Viipurin käskynhaltijan ja Ruotsin kuninkaan Kaarle Knuutinpojan vuosina 1446 ja 1452 Savon pohjoisten erämaiden läntisestä rajasta antamat tuomiokirjeet ovat yksityiskohtainen kuvaus erämaarajojen määrittelyn periaatteista. Lopullisessa tuomiossaan kuningas katsoi pohjoisen Savon erämaiden kuuluvan kokonaisuudessaan Viipurin linnaläänin hallintaan, mutta todennäköisesti paikallinen sopiminen erämaarajoista jatkui tuomion jälkeenkin. Erämaan muuttuminen asumistilaksi viljanviljelyn yleistyessä loi uudenlaista rajojen määrittelemisen tarvetta ja oli tavallinen ristiriitojen syntymisen syy niin yksittäisten asukkaiden, väestöryhmien kuin valtakuntien välillä.