Tämän kandidaatintutkielman tavoitteena on selvittää syitä lasten ja nuorten drop out -ilmiölle urheiluseuraharrastamisessa. Tutkimustehtävä on rajattu lapsiin ja nuoriin, sillä drop out -ilmiö, eli urheiluseuraharrastuksen lopettaminen, on yleistä näissä ikäluokissa. Tutkielmassa käytettyjen tutkimusten osallistujien ikä on vaihdellut 6-vuotiaista aina 24-vuotiaisiin asti. Suomessa urheiluseuratoiminnalla on pitkät perinteet ja ne ovat tärkeä osa suomalaista liikuntakulttuuria. Urheiluseuroilla on tärkeä rooli lasten ja nuorten liikkumisen ja sosiaalisten suhteiden mahdollistajana, sillä lähes 60 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista harrastaa seurassa (Blomqvist ym. 2023, 91). Aiheesta on tehty tutkimuksia enemmän kansainvälisesti kuin Suomessa ja urheiluseuraharrastuksen lopettamisen syitä on tutkittu esimerkiksi yleisellä tasolla sekä eri lajien osalta.

Yhteisiksi syiksi lopettamiselle sekä Suomessa että muissa maissa tehdyissä tutkimuksissa nousivat muun muassa seuraavat: se, että oli muuta tekemistä, harrastaminen ei ollut tarpeeksi hauskaa ja valmentajasta ei pidetty. Muita tutkimuksissa esille tulleita lopettamisen syitä olivat esimerkiksi urheiluseuraharrastuksen vaatima aika, yhteensovittamisen vaikeus koulukäynnin kanssa, urheilijan fyysiset ominaisuudet ja erilaiset vammat, heikommat taidot muihin verrattuna sekä varhaisen iän menestyksen saavuttaminen urheilulajissa. Lasten ja nuorten lopettamispäätökseen olivat yhteydessä myös alhainen motivaatio ja pätevyyden puute, hauskuuden ja nautinnon puute, huono ryhmähenki, vanhempien painostus ja tuen puute, kavereiden puuttuminen tai heidän harrastuksensa lopettaminen, valmentajan epäoikeudenmukaisuus ja toimeen tulemisen vaikeus sekä kilpailut ja harjoitusten kilpailullinen luonne.

Tutkimuksista ilmenneisiin urheiluharrastuksen lopettamisen syihin voi olla mahdollista vaikuttaa. Esimerkiksi valmentajien tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä taitoa tukea urheilijoiden motivaatiota ja autonomian tunnetta voidaan kehittää valmentajia kouluttamalla. Onnistumisen kokemukset sopivien tehtävien kautta sekä myönteinen palaute voisivat parantaa ja ylläpitää lasten ja nuorten motivaatiota. Harrastajien autonomiaa voitaisiin tukea vaihtoehtoja tarjoamalla, vastuuta antamalla sekä urheilijoiden ideoita ja mielipiteitä kuuntelemalla. Kilpailuille ja urheiluseuraharjoitusten kilpailulliselle luonteelle voisi tarjota vaihtoehdon erilaiset rennommat harrasteryhmät. Tällöin myös niille, jotka eivät pidä kilpailemisesta, luotaisiin mahdollisuus urheiluseuraharrastamiseen.