Tutkielman tausta on kouluakäymättömyyden ilmiössä. Koulupoissaolot ovat yleistyneet ja koulunkäyntiin liittyvät haasteet ovat lisääntyneet. Tämä voi vaikuttaa merkittävästi nuoren hyvinvointiin ja tulevaisuuden kehityskulkuihin. Ilmiötä on alettu tarkastelemaan sosioekologisia järjestelmäkehyksiä hyödyntäen. Tutkimuksen tarkoitus oli arvioida yhden kouluakäymättömyyteen puuttumisen toimintamallin käytänteiden toimivuutta ja kehittämistarpeita. Lisäksi tutkimusaineistosta haettiin viitteitä toimintaan liittyvien ominaisuuksien vaikutuksesta oppilaiden (koulu)hyvinvointiin ja koulunkäyntiin. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidun haastattelun muodossa sähköisenä lomakekyselynä. Vastaajaryhmänä oli toiminnassa mukana oleva verkosto. Kyselyyn vastasi 22 henkilöä (arviolta 2/3). Likert-asteikolliset kysymykset analysoitiin lukumäärällisiä jakaumia tarkastellen. Avoimet vastaukset analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysillä teemoittelua hyödyntäen. Toimintamallin käytänteet arvioitiin valtaosin toimiviksi. Puutteita ja kehittämisen tarvetta koettiin olevan kotikoulujen ja ryhmän välisessä tiedonsiirron käytänteissä ja opetus- ja arviointiyhteistyökäytänteissä. Toiminta koettiin vallitsevasti nuoren hyvinvointia ja koulukäyntiä edistäväksi sillä edellytyksellä, että nuori ja hänen perheensä pystyivät sitoutumaan toimintaan. Ennalta ehkäisevät, kouluun kiinnittymistä vahvistavat toimet, varhainen systemaattinen poissaoloihin puuttuminen sekä monipuolisia interventioita mahdollistavat resurssit ovat keskeisessä asemassa kouluakäymättömyyden ongelman ratkaisemisessa ja muuttamisessa.