Haku

Turon baari

Turo's Bar (englanninkielinen nimi)
QR-koodi
Finna-arvio

Turon baari

Turon baarissa kohtaavat telakkatyöläiset ja työttömät onnensa etsijät. Samassa talossa asuvat Turon lisäksi myös hitsaaja Pipsa (Sari Havas) ja Tepa (Tiina Pirhonen), joka yksinhuoltaa kehitysvammaista siskoaan Tattia (Sari Siikander) ja vauvaansa Attea. Naisia vaivaa pula rehellisistä ja luotettavista miehistä ja asiaa järjestellään erilaisin konstein. Pipsa haaveilee työkaveristaan Harasta (Kari-Pekka Toivonen) laivatelakalta ja Tepa puolestaan ottaa yhteyttä kontaktipalveluihin. Samaan aikaan kaupungin toisella laidalla Hara kannattelee kulissiliittoa vaimonsa Kirsin (Outi Mäenpää) kanssa. Suhteet risteilevät, haaveet ja todellisuus eivät millään tahdo yhtyä. Myös kohtaamispaikan, baarin isäntä Turo (Teijo Eloranta), ja toisaalta asunnoton ja työtön sekatyömies Toni Nieminen (Tobias Zilliacus) tuikkaavat lusikkaansa kattilaan ja soppa on melkomoinen sekameteli. Baarin musiikista vastaavat Pedro (Ilkka Talasranta) ja Raul (Jami Hyttinen) kotikutoisilla tunnelmapaloillaan. Turon baarin hittibiisiksi muodostuu Alamäki käy kunhan se on loiva.

Tallennettuna: