Arto Koskisen pitkä esikoisohjaus toi kaivatun kotimaisen vaihtoehdon varhaisnuorisolle suunnattuun elokuvatarjontaan. "Koskinen on kertojanlaadultaan sitä, mitä elämässä erityisesti kaivataan: vakava humoristi", luonnehti Helena Ylänen (Helsingin Sanomat Nyt-liite 40/2002). "Hän ottaa ihmisensä ja heidän elämänsä tosissaan, mutta ei voi olla hauskuttamatta katsojia hulluuksilla, jotka hänen silmänsä havaitsee ja mielensä keksii. Kahlekuningas on kertakaikkisen viehättävä, hauska ja elinvoimainen tarina nuorista pojista ja eräästä perheestä. Poikien elämään kuuluva machoilu kunniakäsitteineen ja ikuisine ystävyyksineen on ammennettu häpeämättömästi mukaan, mutta erityisen herkullisesti Arto Koskinen kuvaa yhden hullunkurisen perheen. [- -] Kahlekuninkaassa on tietyt koko perheen elokuvien pakolliset piirteet, jotka vähentävät sen universaalia hyvyyttä, mutta elinvoimaisimmilta osiltaan se on mestarillinen aidon ja pilaantumattoman elokuvakertojan läpimurto."

"Koskinen etenee paljolti samoilla suuren ymmärryksen alueilla kuin Matti Ijäs lapsuudenkuvauksissaan", haki vertailukohtaa Antti Lindqvist (TV-maailma 40/2002). "Kahlekuninkaassa on samantapaisia asetelmia kuin Sokkotanssissa. Esimerkkinä vaikkapa päähenkilön ja hänen traagisen kaverinsa suhde. Myös tanskalaisen Bille Augustin 1980-luvun teokset (Busterin maailma, Zappa) muistuvat mieleen. Silti kysymyksessä on täysin omaehtoinen ja persoonallinen teos. [- -] Kahlekuningas tutkii elämän ja kuoleman, toden ja valheen, arjen ja unelmien, lapsuuden ja aikuisuuden sekä Suomen ja Ruotsin välisiä, tragikoomisia ja komitraagisia rajoja, jotka saavat useimmat ihmiset jähmettymään alistuneina paikoilleen. Esko sen sijaan haluaa murtaa kaikki kahleet kuin Houdini aikoinaan. Hän on kuitenkin onneksi varsin tavallinen eli nuorelle katsojalle samastumisen mahdollistava poika, eikä mikään erikoistapaus, vaikka kavereitaan komenteleekin. Raikkaita näyttelijäsuorituksia tulvivan, epookiltaan tarkan kokonaisuuden ainoina puutteina ovat paikoin murteesta horjahteleva ("mie" ja "mä") dialogi sekä teemojen ja aiheiden runsaudenpula, joka estää kunnollisen keskittymisen perusasiaan, omana itsenään olemisen tärkeyteen. Toisaalta materiaalin paljous estää perisuomalaisen viipyilyn."

Vaikka Tapani Maskulan (Turun Sanomat 5.10.2002) mielestä tekijä on oikeilla jäljillä ammentaessaan aiheensa paikallisesta elämänpiiristä, käsikirjoittaja Koskisen asettama haaste ohjaaja Koskiselle on ollut liian suuri. "Kahlekuninkaan aihe ja toteutus eivät aina pysy keskenään tasapainossa. Niin kauan kuin niissä vuoroin liikutaan arkisessa pihapiirissä, vuoroin vieraillaan valtioita yhdistävän rautatiesillan vastakkaisella laidalla, elokuva säilyttää kotikutoisen karheutensa. Koskinen tähtää kuitenkin kunnianhimoisemmille apajille tutkailemaan myös päähenkilön moraalista kasvua yhteisössään ja hänen vilkasta mielikuvitustaan", mutta "Koskisen rahkeet eivät vielä riitä näin kouraisevaan muotokuvan hahmotteluun, sillä huikean tragikoomisiin sfääreihin kurkottava pikkufilmi hajoaa hänen käsissään vaivoin harsituksi tilkkutäkiksi. Kahlekuninkaassa olisi toki aineksia vaikka millaiseen syväluotaukseen viattomuuden menetyksestä tai ystävyydestä yli elintasorajojen, mutta jäsentelemättöminä ne limittyvät vain sympaattisen harjoitelman vähäpätöisiksi ja ohimeneviksi huomioiksi."

Elokuvan toteutus, etenkin hallittu ajankuva, teki vaikutuksen muiden muassa Jari Leinoseen (Lapin Kansa 1.11.2002). "Elokuvan kuvauksesta vastaava Hans Welin esittelee leikkaaja Kauko Lindforsin ja upeiden siirtymien avulla monipuolista osaamistaan. Valaisu on niin ikään onnistunut ja äänimaailma – vaikka jääkin hieman vaisuksi – sopii elokuvan kerrontaan. Elokuva ei ratsasta liioilla kliseillä tai epookkiin useimmiten sijoitetulla hittimusiikilla. Hyvä näin, sillä [- -] elokuva pystyy jo sinällään luomaan erinomaisen 70-luvun tunnelman."

Kaikki näyttelijäpolvet keräsivät kosolti kiitosta. "Miikka Enbuske ja Emil Lundberg ovat aivan mainioita kahden maan kaveruksina", kiitti Tarmo Poussu (Ilta-Sanomat 4.10.2002). "Heikki Hela tekee Eskon isästä koomisen, mutta samalla sympaattisen hahmon. Maija Junno on uskottava perheen äitinä. Omissa maailmoissaan elävää isoisää esittävä Sulevi Peltola varastaa tapansa mukaan jokaisen kohtauksen, jossa on mukana."