Varsin yleisesti Kurkvaaran uusi elokuva koettiin pitkään versoneiden lupausten täyttymyksenä, ohjaajan siihen asti ehjimpänä teoksena. "Yksityisalue on vähitellen yhä suurempaan filminteon taitoon kehittyvän Maunu Kurkvaaran tähän asti paras elokuva", aloitti Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 6.10.1962) arvionsa. "Se on monella tavoin ilahduttava näyte nimenomaan ammatillisesta kehittymisestä sitkeän työn tuloksena ja ohittaa tässä suhteessa pitkälti monien sellaisten meikäläisten ohjaajien nykyiset aikaansaannokset, joiden filmiluku on moninkertainen Kurkvaaran puolisentusinaan verraten. Yksityisalue on ennen kaikkea täyttä filmiä, kuvauksellisesti antoisa, ilmeikästä, viitseliästä ja kekseliästäkin."

"Äntligen en inhemsk film av internationell klass!", otsikoi B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 8.10.1962) ja jatkoi: "Först med Kurkvaaras Privatområde presenterar vi en film som stilistiskt följer och utvecklar strömningarna i modern film sådana vi t.ex. upplever dem i fransk film."

Sekä Talaskivi että B. P-m esittivät myös varauksia. "Som personinstruktör är Kurkvaara inte helt mogen ännu", myönsi B. P-m (Nya Pressen 8.10.1962), ja Talaskivi (Helsingin Sanomat 6.10.1962) kritisoi: "Vahinko vain, että käsikirjoitus jälleen on vaativan aiheen tarinassa jokseenkin heikko ja pinnallinen ja Kurkvaara itse edelleen etenkin henkilöohjaajana avuton. Tai sitten hän tahallaan konstailee 'tyylittelyllä' silloin, kun asiapohja vaatisi tiukkaa ja tarkkaa, detaljirikasta realismia ja ihmiskuvauksen syvää todellisuutta."

Kriittinen oli myös Uuden Suomen Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 7.10.1962): "Kurkvaara kelluu ihmiskuvaajana pintavesissä, eivätkä hänen ihmisensä jaksa varauksettomasti kiinnostaa, ja silloin katsoja joutuu selitystä yksitoikkoisuuden vaikutelmaan hakemaan vaikka - kuvauksesta. Tarinansa ulkonaisen draamallisen rakenteen Kurkvaara sentään hallitsee tällä kertaa, kehykset ovat pitävät ja kiintoisatkin [- -] mutta sisältö jää tärkeiltä osin ohueksi ja riittämättömäksi."

Martti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 7.10.1962) piti Yksityisaluetta "esteettisen ja älyllisen kypsymisen näytteenä" ja puolusti myös henkilöohjausta ja näyttelijätyötä: "Kurkvaara näyttää tällä kertaa kypsyytensä myös henkilöohjaajana [- -]. Tuntuu totta puhuen oudolta nähdä valkokankaalla tavallista ihmisten kieltä puhuvia helsinkiläisiä, jotka liikkuvat ja elehtivät kotimaiselle filmille suorastaan 'luonnottomalla' luonnollisuudella. "

Nuoren polven kriitikot olivat yksimielisen innostuneita. "Yksityisalue on ilahduttavinta mitä suomalaisessa elokuvassa on tapahtunut sitten vuoden 1956 ja Matti Kassilan Elokuun", ilmoitti Risto Hannula Parnassossa (1/1962). "Kurkvaaran pitkä kypsymisprosessi on päätynyt teokseen, jonka merkitystä meidän oloissamme ei sovi liioitella. Tietysti Rakas.., jo ennakoi tulevaa, mutta sittenkin Yksityisalueen määrätietoinen varmuus hämmästyttää."

Ylioppilaslehden kiertokyselyssä ilmaisivat käsityksensä mm. Peter von Bagh ja Jaakko Tervasmäki. "Kurkvaaran kuudes ja paras elokuva ei omissa rajoissaan jätä paljon varaa toivomuksille. Se on ehkä liiankin selvästi parin kolmen suosiossa olevan ohjaajan vaikutuksesta syntynyt, mutta innostava ja tasainen elokuva." (Peter von Bagh, Ylioppilaslehti 12.10.1962). "Se on selvästi ja eittämättömästi vuoden paras elokuva, teknillisesti virheetön, ehdottoman omaperäinen ja tyylinsä hiotussa puhtaudessa sekä toteutuksensa erikoisuudessa herätteitä synnyttävä." (Jaakko Tervasmäki, Ylioppilaslehti 5.10.1962).

"On syntynyt elokuvan ohjaaja. Ja ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa on iduillaan tyyli", kirjoitti Eero Tuomikoski Kauppalehden (9.10.1962) pitkässä arviossa: "Kurkvaaran kerronta on hiljaista, toteavan mietteliästä, sävyjä ja tunnelmia etsivää. On paradoksaalista väittää, että tässä elokuvassa olisi jaksoja vain kuvallisista syistä. Kuvistahan tämä filmi juuri syntyy, siitä tunnelmasta ja niistä sanattomista merkityksistä, jotka kuvaus välittää. [- -] Kurkvaara on moderni kertoja siinä mielessä, että hän lavastaa näkyville vain tietyn kompleksisen elämäntilanteen ja tietyn miljöön. Tämän näkyville saaminen on se taiteilijan tehtävä, jossa Kurkvaara on onnistunut."

Yksityisalue sai huomiota myös ruotsalaisessa lehdistössä. Heti Suomen ensi-illan jälkeen Jörn Donner kirjoitti Dagens Nyheterissä (9.1.1962): "Kurkvaara har uppfyllt åtminstone en del av de stora förväntningar man fäster vid hans namn. Privat område är en hemlighetsfull film, vars berättelse inte genast öppnar sig för åskådaren. Det är en ovanlig film, ojämn och ibland amatörmässig, men intressant, som tecken på att en ny filmkonst håller på att växa fram också i Finland. [- -] Rent tekniskt står Privat område inte alltid på en tillfredställande nivå. Skådespelarna är ojämna, några av dem briljanta, några bundna av teaterns praxis. Felfinnaren kan se mycket som är förvånande i det som Kurkvaara gör. Men det är en bisak. Det viktiga är tonfallets uppriktighet, känslan av upplevd verklighet. [- -] Det är en allvarlig och modern film."

Tukholman varsinaisen ensi-illan yhteydessä kaksi vuotta myöhemmin Dagens Nyheterin arvostelija oli Mauritz Edström (24.11.1964): "Det är troligt att Kurkvaara inte mäktar med alla roller han ålagt sig själv som filmskapare för att få behålla sin frihet. Men framstegen från den förra filmen är ändå uppenbara. Kurkvaara ser sig med vakna ögon omkring i Helsingfors. Hans engagemang, den upplevelse av omvärlden som präglar filmen, bär ett avsevärt stycke. [- -] Ett stycke vintrig finländsk verklighet, hård, tillknäppt, fåordig, som går utöver det privata området. Det gör filmen sevärd trots tafattheterna i utförandet."

1980-luvun lopun tv-esityksen aikaan Yksityisalue nähtiin yhä Kurkvaaran "parhaana" (Timo Kilpi, Ilta-Sanomat 21.6.1988) ja "onnistuneimpana" (Pentti Kejonen, Kaleva 21.6.1988) työnä, vaikka Harri Moilanen (Kansan Uutiset 21.6.1988) kehittikin uudelleenarviointia: "Paitsi aihepiirinsä, myös ilmaisullisen asteikkonsa puolesta Yksityisalue vaikuttaa jo hieman raskashenkiseltä 'modernissa angstissaan'. Tätä korostavat niin mustavalkokuvauksen akateeminen viileys kuin Usko Meriläisen säveltämä hieman päällekäyvä jousimusiikkikin, näyttelijöiden synkistä ilmeistä puhumattakaan."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.