"Huvinäytelmän juoni on hyvin keksitty ja näytteleminen kaikin puolin onnistunutta", kiitti Helsingin Sanomat (11.2.1922) Erkki Karun lyhyttä farssia. "Sitä katsellessamme tulemme varmasti vakuutetuiksi siitä, että kotimaisellakin filmialalla voidaan luoda hyvinkin huvittavia ja hassunkurisia kohtauksia."

"Tämä kotimainen filmituote", kirjoitti Paspartuu (Uuno Hirvonen, Iltalehti 11.2.1922), "jonka hupainen juoni ja hauskat tilanteet kyllä jaksavat pitää yllä katsojan hyvää tuulta, on mainittava erikoisesti sen vuoksi, että ohjaaja on pannut suurta huolta sen näyttämölleasetteluun ja sen kuvaukseen. Siinä esiintyvät monet filmiteknilliset 'trikit' ja erikoiskuvailut, joita olemme tottuneet näkemään ainoastaan parhaissa ulkomaisissa tuotteissa. Ohjaaja on mielestäni päässyt varsin mainittavaan tulokseen tällä filmillä. Sehän on tosin vaatimaton farssi, mutta sinänsä ja juuri edelläesitettyjen seikkojen perusteella merkittävä uudeksi saavutukseksi yhä kehittyvässä suomalaisessa filmaamisessa."

"Yhtiölle on siis annettava täysi tunnustus tästä pienestä filmifarssista", esitti Filmiaitta (4/1922) yhteenvetonsa, "joka kaikessa vaatimattomuudessaan kuitenkin osoittaa, että mekin voimme keksiä keinoja hilpeän ja vallattoman pilan tulkitsemiseen. [- -] Mitä ohjaukseen tulee, niin tietää tämä filmi suurta edistysaskelta. Mitään oikeaa toimintaa ei ole, komiikkaa esiintyy tilanteissa. Suuri joukko fototeknillisiä ja ohjauksellisia temppuja todistaa ohjaajan olevan varsin tottuneen. Muutamissa kohdissa olisi ehkä määrätty keskitys ollut eduksi, koska tehokkuuden heikentäminen koomillisen tilanteen pitkittämisellä aina on tarjolla tämäntapaisissa kappaleissa.

Osien suorittajiksi on ohjaaja onnistunut saamaan tunnustettuja näyttelijävoimia. Herra Aku Käyhkö ja rouva Naimi Kari pääosissa esittävät osansa vauhdilla, mikä osoittaa näyttämötottumusta. Herra Käyhkö [- -] luo joukon hauskoja tilanteita, sillä hänen tempperamenttinsa näyttää olevan kappaleeseen sopiva. Myös rouva Karille on annettava täysi tunnustus ensiesiintymisestä filmissä - otaksuttuna että se on ensiesiintyminen, sillä vaikka hän näyttelee hillitymmin kuin vastanäyttelijä, osoittaa hän kuitenkin suurta varmuutta esiintymisessään kameran edessä."

Vuoden 1969 uusintaesitys restauroituna, musiikilla ja äänitehosteilla varustettuna versiona tarjosi uuden aikaperspektiivin ja kirvoitti vielä myönteisempiä kommentteja. "Kun isällä on hammassärky on huikean groteski farssi, jonka ei tarvitse hävetä aikansa parhaiden ulkomaisten saavutusten rinnalla", kirjoitti Pertti Lumirae (Päivän Sanomat 4.3.1969). "Kieltolakia on tuskin niin roimasti parodioitu edes parhaissa amerikkalaisissa tuotteissa kuin tässä ilveilyssä, jonka filmilliset tehot perustuvat harkittuun rytmiikkaan ja näyttelijöiden huikeaan mimiikkaan."

Sen filmilliset trikit ovat paikallaan ja vastaavat tarkoituksiaan", koki Martti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 2.3.1969), "kamerakulmat riittävästi vaihtelevia ja, mikä ihmeellisintä, näyttelijöiden suoritukset kaikkine mykissä komedioissa välttämättömine elehtimisineen eivät sorru sellaisiin irvistelyihin, yliampumisiin ja mauttomuuksiin kuin niin usein viime sodan jälkeiset filmikomediamme."

"Inför dess rörliga aktion", säesti G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 2.3.1969), "och livfulla miljöbyten frågar man sig mitt i skrattskalvorna inför alla övertydligheter om inhemska lustspel i dag ofta ens når upp till denna nivå."

- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan