"Suvinen satu merkitsee kotimaiselle filmitaiteellemme uutta, onnistunutta aluevaltausta", tervehti Helsingin Sanomien nimetön kirjoittaja 9.3.1925 ja perusteli: "Se on ensimmäinen meikäläinen yritys salonkikomedian vaativalla alalla, ja kieltää ei voi, että tulos on ollut varsin hyvä. Komeain kaupunki- ja kartanokuvain, lumoavain kesäisten järvimaisemain ja upeain sisäkuvain kehystämänä rientää toiminta ripeänä ja pirteänä, joka kohdaltaan helppotajuisena ja huvittavana suotuisaan loppuun [- -]. Seikkailu on taitavasti keksitty, vaikkakin sen huvittavaisuutta heikentää liian farssimainen, osaksi perin karkeita temppuja viljelevä meno, joka on jossakin määrin häiritsevänä vastakohtana filmin muiden osain hyvälle komediatyylille."

"Suvinen satu on ensimmäinen suomalainen salonkikomedia", totesi myös U. H. (Uuno Hirvonen, Uusi Suomi 10.3.1925), "ja mitä näyttämölleasetukseen tulee, ovat niinhyvin sisäkuin ulkokuvatkin varsin onnistuneita. Erkki Karu on kaihtanut liiallista loistoa ja komeilua ja on hänen ohjauksensa käytetyn juonen puitteissa monessa suhteessa hyvin ansiokasta."

"Stycket är en pigg och trevlig komedi, efter motivet 'Så tuktas en arbigga'", luonnehti Petronella (Svenska Pressen 9.3.1925) ja jatkoi: "Den första avdelningen gör ett något ogynnsamt intryck, det är för mycket hoppandet av och an, men då handlingen väl kommit ordentligt i gång löper det hela jämnt undan. [- -] Den uppslupna farsen spelades emellertid med gott humör och väckte stor munterhet. Erkki Karu har över huvud taget lyckats väl i sin uppgift. Uppsättningen är vårdad och interiörerna smakfulla. Utescenerna äro väl valda och väl fotograferade."

Myös elokuvataiteen erityiset ilmaisukeinot saivat huomiota. "Mitä sitten tulee filmin rytmiin'", kirjoitti X. (Aamulehti 8.3.1925), "on meikäläisellä filmiväellä siinä paljon kehittymisen varaa. On jo huomautettu Suvisen sadun alkutapahtumien latteudesta. Koomilliset, emme tahdo sanoa huumoripitoiset, momentit kasaantuvat taas loppuun liiaksikin, niin että se muodostuu yltiöpäisen uskomattomaksi. Tasapainoa olisi voinut monella tavalla saada paremminkin säilytettyä."

Bio-Boy (Helsingin Sanomat 8.3.1925) puuttui lähi- ja kaukokuvien suhteeseen: "Yleensä ovat useimmat kohtaukset olleet kuvattuina pitkän matkan päästä. Suurikokoisia lähikuvia esiintyvistä henkilöistä on ollut hyvin niukalti. [- -] Mutta nytpä onkin ohjaaja käynyt paljon rohkeammin työhönsä ja näyttelyttänyt tämän uuden filmin kameran lähellä. Lähikuvia on hyvin runsaasti. Ja hyviä lähikuvia, ilmeikkäitä ja eloisia.

Tästä on ollut seurauksena m.m. se, että kuvatekstien lukua ja laajuutta on voitu supistaa. Ja tekstiniukkuus on paras todistus kuvien selkeästä vaikuttavuudesta. Kuvat 'puhuvat itse puolestaan' - selityksiä ei tarvita. Myöskin valokuvaus, filmin väritys y.m. teknilliset puolet ovat tässä uudessa teoksessa entisestään täydellistyneet. Suvisessa sadussa on kuvia, jotka kauneudessa ja eleganssissa kilpailevat minkä hyvänsä ulkomaisen laatufilmin kanssa."

"Erkki Karu on meidän ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa filmiregissöörimme", myönsi A-r. (Ylioppilaslehti 8/1925), "ja mielellään tunnustaa hänen energiaa todistavat aikaansaannoksensa, mutta inhimillinen rajoittuneisuus kuuluu myöskin hänelle. Hra Karu on filmiohjaajanakin taidemaalari, hän näyttää erinomaisen maalauksellisia ja viehkeitä maisemakuvia, jotka ovat olleet ja ovat kyllä edelleen Suomi-filmin tuotteiden suurin ansio. Suvisessa sadussa on maisemien valokuvaus sitäpaitsi huomattavasti edistynyt edellisistä filmeistä. Hänen rajoittuneisuutensa ilmenee ennenkaikkea yhtenäisen ja oman tyylin puutteessa, joka luultavasti johtuu sen ymmärtämättömyydestä, mikä on taidefilmissä olennaisinta ja mikä luo taidefilmin, tai sitten siitä, ettei hän kykene johdonmukaisesti ja tiukasti toteuttamaan omaa ja mahdollisesti oikeaa käsitystään siitä."

Näyttelijätyötä pidettiin yleensä epätasaisena U. H.:n edustaman linjan tapaan: "Filmin sankarina on Sven Hilden. Hänen Bjelkensä on komea ja tyylikäs, mutta komedia-tyyppi hän ei ole. Hänessä on mielestämme liikaa sentimentaalisuutta, jonkinlaista jäykkyyttä, joka vaikuttaa häiritsevästi. Maire Heidessä 'villikissana' on kyllä tempperamenttia, mutta hänen liikehtimisensä ja ilmeilynsä käy yksitoikkoiseksi samanlaisuudessaan. Ainainen jalanpolkeminen ja edestakaisin kulku ei lopultakaan ole niin erikoisen hauskaa.

Volmar Neiro kunnallisneuvoksena oli varsin mukiinmenevä koomillinen tyyppi. Yrjö Somersalmi ja Paavo Costiander Bjelken tovereina olivat mielestämme koko filmin onnistuneimmat henkilöluomat."

- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan