"Arkaluontoista aihettaan on kappaleen tekijä ja ohjaaja, taiteilija Kalle Kaarna, käsitellyt hyvin onnistuneesti", kiitti H-n (Helsingin Sanomat 26.11.1928). "Mainitun levottoman ajan intohimot ja mieltenkuohu on vältetty niin taitavasti, että näytelmää tosiaan voidaan sanoa puolueettomaksi. Juoni on yhtenäinen ja vaikuttavan vauhdikas sekä monin paikoin varsin jännittävä."

"Miekan terällä on ensimmäisiä kotimaisia elokuvia", koki T-i (Uusi Suomi 25.11.1928), "jossa käsikirjoitusta laadittaessa on ollut selvä pyrkimys saada yhtenäinen, harhateille joutumaton juoni filmin rungoksi ja joka siis ei ole yksin katkelmallinen kuvaussarja, vaan todellinen filminäytelmä. Paikottain se on hyvinkin jännittävä ja kautta koko elokuvan on juonen kulku hallittu varmalla kädellä. Kaarna osoittautuu myös varmaksi ohjaajaksi. Hän on saanut moniin kohtauksiin aivan erikoista vaikuttavuutta, ja eräät, kuten esim. elokuvan konnan loppu ja yöllinen taistelukuva, ovat jotakin meikäläisessä filmissä ennen näkemätöntä."

Iltalehden (28.11.1928) nimetön kirjoittaja katsoi niin ikään Kaarnan "taitavaksi ohjaajaksi" ja antoi elokuvalle "teknillisessä suhteessa parhaimman tunnustuksen mitä tähän asti kotimaisen elokuvan osaksi on voinut tulla", mutta kaipasi "vapaussodan historiallisen taustan esittämistä": "Emme suinkaan moiti tekijää siitä, että hän esittää meille kunnon miehen punakartilaisen hahmossa - kunnon miehiä ja konnia voi olla joka leirissä - vaan siitä, että hän tuo valkokankaalle vakavia tapauksia, joiden syysuhteita hän ei selvittele. Hän ei ole tahtonut ottaa kantaa tässä asiassa vaikkakin paikotellen antaa heikon siunauksensa valkoisten voitolle. Mutta kannattomuudellaan hän on riistänyt elokuvaltaan erään, kaikelle draamataiteelle kuuluvan oleellisimman tekijän: toimivien yksiköiden liikkeelle panevan voiman esittelyn."

"Yhteiskunnalliselta kannalta tätä elokuvaa katsellessa on siinä muistuttamisen aihetta", kiteytti Uumo (Suomen Sosialidemokraatti 26.11.1928) arvionsa, "mutta sen teknilliset ja taiteelliset puolet osoittavat hyvää kehitystä, varmaa pyrkimystä ja - meillä Suomessa - merkittävää saavutustakin." Lehtensä edustaman linjan mukaisesti Uumo kritisoi elokuvan näkemyksiä: "Filmistä kyllä selviää, että Kröönperi oli rehellinen aatteen mies, mutta hänen edesottamisiaan ja tärkeätä askeltaan ei kylliksi motivoida. Ei kiinnitetä kyllin huomiota siihen hehkuvaan, intoutuvaan aatteellisuuteen, joka työläiset liitti punakaartin riveihin. Näin ollen on elokuvan vaikutus ja henki yksipuolinen. Molemmat puolet ovat kuitenkin ihannoituja; kaikkea karkeata on vältetty [- -]. Saattaa olla niin, kuten on selitetty, että syynä näihin puutteellisuuksiin oli varojen puute ja olosuhteet, sillä suuria työläisjoukkoja ja aatteen kuvaamisessa tarvittavia apukeinoja ei tyhjästä luoda."

Osajakoa pidettiin yleensä "varsin onnistuneena" (H-n). "Joel Rinne näyttelee sankaria miehekkäästi ja vakavasti", kirjoitti T-i. "Naiset eivät ole mitään diivoja, mutta sitä elävämpiä ja uskottavampia maalaistyttötyyppejä he luovat. Martta Seppälä ja Elsa Turakainen näyttelevät kumpikin koruttoman luontevalla tavalla. Hannes Närhi punakaartilaispäällikkönä ansaitsisi aivan erikoisen maininnan. Ensimmäinen suomalainen elokuva-luonnenäyttelijä, jonka kasvot ovat erinomaisen vaikuttavat ja ilmehikkäät. Jannings ei tullut aiheettomasti mieleen. Eero Leväluoma elokuvan konnana on myöskin ensiluokkainen elokuvataiteilija. Nämä molemmat herrat luovat todellisia luonteita ensimmäisen kerran suomalaisen filmin historiassa."

- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan