Jaakko Pakkasvirran ensimmäinen oma elokuva sai valtaosin kylmäkiskoisen ensi-iltakritiikin. Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 21.1.1968) koki "karvaan pettymyksen" ja näki "perusvian" käsikirjoituksessa: "Vika kaksinkertaistuu Pakkasvirran ohjauksellisessa haparoinnissa, hänen Polanskin Inhosta ottamissaan suorissa vaikutteissa, jotka korostavat kehitystä nimenomaan sairaskertomuksen suuntaan, hänen taipumuksessaan käsitellä näyttelijöitä, naisia eritoten, raskaan pateettisuuden hengessä - -. Näin vellotaan vuoroin synkkämielisessä melodraamassa, vuoroin jossakin parodiaan viittaavassa; jälkimmäistä edustavat sekä Matti Siitonen kaikessa vilpittömässä tahattomuudessaan että kohtaukset kampaamonomistajattaren ikäväntorjuntapirssissä - -."

"Vihreä leski on elokuvaohjaajana jotakuinkin vihreän Jaakko Pakkasvirran sisäisesti vihreä työ", aloitti Yrjö Kemppi (Ilta-Sanomat 20.1.1968). "Eikä ainoastaan vihreä, vaan myös vastuuton. Siksi on pelkästään pahasta, ettei se ole kokonaan mielenkiinnoton. - - Vihreä leski voisi olla elokuva rakkaudettomuudesta. Tai se voisi ja kaiketi sen pitäisi pystyä kuvaamaan lähiövaimon ja -äidin yksinäisyyden pulmia. Sen täytyisi yltää synnyttämään ajattelua ja riittää keskustelunaiheeksi. Mihinkään näistä ei Vihreästä leskestä ole. Se on syntynyt kaikkea muuta kuin rakentavassa hengessä. Se on ainoastaan huorahtava elokuva."

"Jaakko Pakkasvirta har tagit upp ett motiv som förtjänar uppmärksamhet", pohjusti puolestaan G.B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 5.5.1968), "men han har på ett fatalt sätt drivit dess ensamhetssituation till extrema ytterligheter och huvudsakligen skildrat dessa så att omedvetet komiska intryck uppstår. Så hjärtligt har jag inte skrattat åt ett pekoral sedan den tid då Teuvo Tulio producerade film. Men skrattet fastnar i halsen ju längre filmen lider, förbyts till vemod över vår lågt stående filmkultur. Ett sobert foto och ett uppslag som är 'aktuellt' gör inte en acceptabel film."

"Det finns tyvärr få saker som är svåra att komma över som när ett allvarligt problem får drag av komik", säesti Bengt Pihlström (Nya Pressen 20.1., 23.1.1968) mutta sovitteli: "Det är synd, för i huvuddrag är Gröna änkan trots allt en engagerande film. Den är iscensatt med uppenbar känsla för visuellt språk, som. t. ex. i de drömmar och tvångsbilder där detaljer förstoras och allt förvrängs. Så övertygande har det undermedvetna aldrig tagit form i en inhemsk film, därtill utfört med en oklanderlig teknik."

"Elokuvana, kuvauksellisesti, kerronnallisesti, rakenteeltaan ja yleisilmeeltään Vihreä leski on mielestäni ensikertalaisohjaajan työksi hyvä", tunnusti Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 21.1.1968). "Heikki Katajiston kuvaus on erinomaisen tehokasta, Otto Donnerin musiikki paikoin loistavaa - - ja kerronnan rytmi osuvasti hallittua." Moitteen sijaa Talaskivi näki "rakenteen kehyspuitteissa" eli sosiologin osuudessa ja kampaamon omistajan juhlakohtauksissa, joita hän piti "teennäisinä, turhan tahmeina ja lapsekkaina". "Kun lisäksi on mukaan otettu vielä outo tirkistelijämies, Ilari Paatso, jonka viimeinen kohtaus sinänsä on toteutettu vaikuttavasti, kerääntyy Vihreään leskeen turhan paljon erikoislisäkkeitä ja poikkeuslastia. Niitä ilman elokuvasta olisi voinut muodostua ehkä hyvinkin varteenotettavaa 'ajankuvaa naisenkuvassa ja tyyppimaastoissa'."

"Elokuvasta löytyy ohjauksellisesti hyvin kiinnostavia ratkaisuja, mutta myös puutteita", tasapainoili myös Martti Savo (Kansan Uutiset 21.1.1968). "Ollakseen ohjaajadebyytti Vihreä leski on harvinaisen tiivis ja kerronnallisesti 'taloudellinen' teos, ja Pakkasvirta oli varmasti oikeassa liittäessään intiimiin kertomukseen myös hyvin dramaattisia käänteitä. Näiden tasapainottaminen keskenään on kuitenkin jäänyt vähemmän onnistuneeksi, eivätkä kaikki tapahtumat ole välttämättömiä."

Kritiikin ensimmäisessä aallossa vain Pertti Lumirae (Päivän Sanomat 20.1.1968) oli varauksettoman myötämielinen: "Merkittävin debyyttielokuvamme", hän otsikoi ja piti Pakkasvirran teosta "todella tragediana, klassillisena ja hallittuna tutkielmana niistä syistä ja tapahtumista, jotka johtavat keskitason lähiörouvan elämän täydelliseen murskautumiseen". Toisessa aallossa Vihreä leski sai monia puolustajia, samalla kun lehdistössä keskusteltiin "vihreiden leskien" ongelmista myös yleisellä tasolla. Uudessa Suomessa Pakkasvirran elokuvasta kirjoittivat Katarina Eskola, Pekka Virtanen ja Shirley Clarke, Aamulehdessä Peter von Bagh, Matti Luoma, Sakari Saarinen ja Eero Tuomikoski.

"Jaakko Pakkasvirran Vihreä leski on syvin suomalaisen todellisuuden kriittinen kouraisu mitä elokuvallamme on esitettävänä", määritti Tuomikoski. "Se on kohti äärimmäisyyksiä kiristyvä vieraantumisen kuvaus, mutta juuri sellaisena ihailtava, rohkea ja johdonmukainen. Sen emotionaalisesti kuolleet, orjuutetut ja orjuuttavat ihmissuhteet ja nihkeä lähiön arki pulpahtavat kuin musta veri suoraan suomalaista todellisuutta leikkaavasta jakomielisestä halkiosta, joka on syntynyt jälkijättöisen agraarisuuden ja vinosuunnatun kaupunkilaisuuden välille. - - En pidä Pakkasvirran filmiä säröttömänä täysosumana. Mutta minua koskettaa siinä esiintyvä näkemyksen tinkimättömyys ja raikas ihmiskeskeinen idealismi, laaja myyttinen taju, iso kuvio, hauskat, groteskit, hellät sävyt. Näillä pohjilla Otto Donnerin säveltämä vihlovan tehokas kaipuun kailotus lähtee hyvin siivilleen."

"Elokuvan onnistuneesta kuvauksesta on - - oltu jokseenkin yksimielisiä samoin kuin esimerkiksi päähenkilön Eija Pokkisen osuudesta", summasi Katarina Eskola käytyä keskustelua. "Todennäköisesti yhtä mieltä lienevät kaikki myös siitä, että elokuvassa on joka tapauksessa haluttu puuttua naisen ongelmiin ja siksi filmistä on myös pakko puhua, koettu osoittaa huoli mieheensä sidotun naisen asemasta ja elämänmenosta. On edes yritetty käydä käsiksi siihen yksinäisyyteen, joka on mahdollinen naiselle ominaisimmaksi ajatellussa yhteiskunnallisessa instituutiossa, perheessä. Tärkeän aiheen valinta ei kuitenkaan oikeuta ummistamaan silmiä sanomisen keinojen valinnalta; henkilökohtaisesti minun ainakin on paikoin vaikea ymmärtää Pakkasvirran käsikirjoituksen ideaa."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.