Markus setä kertoo...
Farbror Markus berättar... (ruotsinkielinen nimi)
En Färd till sagans värld (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Uncle Markus the Storyteller (englanninkielinen käännösnimi)
Le Père Marcus raconte... (ranskankielinen käännösnimi)
Onkel Markus erzählt... (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Markus setä kertoo...
Vilho Syrjälän ja Eino Itäsen ohjaamassa satuelokuvassa Markus setä kertoo... (1938) radiosta tuttu satusetä Markus Rautio kertoo ystäväperheensä lapsille viisi eläinaiheista tarinaa, jotka esitetään kuvin. Elokuvan alkuosa on tuhoutunut.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||
S |
||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||
|
||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||
Kesä - syksy 1937 - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||
|
||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||
Karhu-Filmin lastenelokuva kuitattiin vähin mutta myötätuntoisin äänin. "Tässä filmissä", kirjoitti A. Ä. (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 20.1.1938), "esittää tämä 'Suomen lasten ystävä n:o 1' miellyttävällä, herkällä äänellään muutamia satuja, jotka muodostuvat eläviksi hauskan filmikertomuksen avulla. Erikoisen hyviä ovat eläinsadut. Lapset tuntuivat pitävän kovasti näistä saduista. Jänikset, karhut, sudet ja muut näyttelivät hyvin osansa. Lapsilla oli oikein hauskaa ja välillä jännittävääkin. Onnittelemme Karhu-Filmiä hyvästä lasten ohjelmasta." "Ty sagor kan farbror Markus berätta", kiitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 18.1.1938), "han gör sig inte till och försöker vara barnslig, utan förtäljer enkelt och flärdfritt med målande och fantasifulla tonfall, som sätta barnfantasin i rörelse. Det är förtjusta barnsutrop som belegsaga hans sagor. Om en fullvuxen skall komma med torra anmärkningar gäller det bilderna. De små djurfablerna återgivas i skarpa och klara fotografier men jag undrar om inte en mer sagobetonad och fantasirikare skildring skulle ha givit farbror Markus levande tonfall en riktigare och livfullare bakgrund." "Hän kertoo eloisasti ja vilkkaasti sadun toisensa jälkeen", säesti EoK. (Ajan Suunta 22.1.1938) ja jatkoi: "Valitettavasti ei elokuvauksen teknillinen puoli ole aivan täysipitoista työtä; liian usein kertomus on paljon jäljessä filmistä eikä valokuvauskaan ole moitteeton. Mutta ehkäpä nuoret katsojat eivät näihin heikkouksiin suhtaudu yhtä kriitillisesti kuin vanhemmat ja silloin he Scalassa kyllä eläytyvät 'juoneen'." "Tämä filmi tarjoaa lapsille varmaankin suurenmoisen elämyksen", arveli myös Y. V. (Kansan Lehti 5.1.1938), "mutta aikaihminen kiinnittää huomiota kuvan ja sen äänityksen teknilliseen heikkouteen - valitettava asia, sillä yritys on ollut hyvä ja esitetyt sadut itsessään ovat kauniita ja opettavaisia." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||
Taustaa | ||||||||||
Toimitusjohtaja Kurt Nylund (1901-1980) työskenteli elokuva-alalla eri tehtävissä vuodesta 1922 alkaen, mm. Warner Bros. Filmsin Suomen toimiston ensimmäisenä toimitusjohtajana 1932-34 sekä Suomen Filmituonti Oy:n toimitusjohtajana v:sta 1934. Maaliskuussa 1937 hänestä tuli O.Y. Filmi-Työstä (perustettu 1935) Karhu-Filmi Oy:ksi muuttuneen yhtiön osakas ja toimitusjohtaja. Karhu-Filmin tuotantotoiminta alkoi kesällä 1937. Ensimmäisinä valmistuivat esityskuntoon kesällä kuvatut viisi lyhytkuvaa ja satusikermä Markus setä kertoo.... (1938). Aiheen oli esittänyt saksalainen liikemies ja eläintieteellisen tutkimusaseman johtaja fil. tri Fritz W. Remmler, joka oli talvella 1937 koettanut saada suomalaisia valmistamoja, mm. Aho & Soldan -yhtiön, kiinnostumaan eläinsaduista koottavan pitkän elokuvan teosta. Hän lähestyi ruotsinkielisellä kirjeellä Aho & Soldania (suomennettu): "Olen pitkään hautonut suunnitelmia muutamien satuelokuvien tekemisestä. Ensi sijassa kyse olisi saduista ja eläinfaabeleista. Useita sellaisia elokuviahan on jo tehty, mutta vain piirrettyinä, sillä villieläinten kouluttaminen tällaisia todella valokuvattuja filmejä varten on aiheuttanut suuria vaikeuksia. Eläinten kouluttaminen on minun erikoisalani ja otan järjestääkseni koko elokuvan lukuunottamatta näyttelijöitä ja kuvaajaa, jotka Teidän pitäisi hoitaa. Elokuvat voitaisiin toteuttaa mykkinä ja sitten jälkisynkronisoida Saksassa, Englannissa jne. kyseisille kielille. Elokuvien pituudeksi olen ajatellut 500-700 metriä, niin että kolmesta tai neljästä sellaisesta elokuvasta saisi kokoillan ohjelman. Tämähän on jotakin täysin uutta ja tulee varmasti herättämään oikeutettua huomiota jopa Suomen rajojen ulkopuolella. Aluksi voisimme ottaa muutamia tunnettuja suomalaisia ja ulkomaisia eläinsatuja. Näihin tarvitaan vain harvoja näyttelijöitä ja tämä puoli kuvauksista sujuisi nopeasti. Pääosissahan näissä saduissa ovat eläimet ja näiden kohtausten kuvaamiseen tarvitsen vain hyvän kameramiehen." Kuvaukset oli määrä suorittaa pääosin Remmlerin 1920-luvun lopulla Kajaanin lähistölle Suenniemeen perustamalla tutkimusasemalla ja sen lähiympäristössä, missä oli jo tuolloin valmistettu jaksoja useisiin näytelmä- (mm. Erämaan turvissa / Tundra, Sarastus Oy 1931) sekä dokumenttituotantoihin (mm. Kalevalan mailta, Jäger-Filmi 1935). Fritz Remmlerin aiheesta oli lähtöisin myös norjalaisen Lunde-Filmin tuottama ja Gösta Stevensin ohjaama Signe Hasso -näytelmäelokuva Suden verta (Bastard, 1940), joka jäi viimeiseksi Suenniemellä ja Syrjälässä kuvatuista elokuvista. Eläintieteellisen tutkimusaseman tarina päättyi toiseen maailmansotaan. Eläimet myytiin tai teurastettiin ja Remmlerin veljekset muuttivat ulkomaille, Fritz Yhdysvaltoihin ja assistenttinsa Hans Norjaan. Markus setä kertoo... koostui viidestä eläinsadusta, jotka Karhu-Filmin pienosakas Eino Itänen kuvasi ja joiden juonen Yleisradion Markus-setä kertoi neljälle takkavalkean äärelle kokoontuneelle lapselle. Yksi lapsista oli Kurt Nylundin Gunhild-tytär. Elokuva päättyy Georg Malmsténin esittämään Nukku-Matti -lauluun. Tarkemmat tiedot elokuvan ohjaajaksi ilmoitetusta Vilho Syrjälästä (Suomen Kinolehti 6-7/1938) puuttuvat. Eräiden arvelujen mukaan hänen oikea sukunimensä olisi ollut Venho. Erillisinä veronalennuslyhytelokuvina sadut tarkastutettiin nimillä Tyttö ja linnunpoikanen, Karhu ja hiiret, Jänis ja siili sekä Prinsessa ja halonhakkaaja; Onnenkissa-tarinaa ei ole tarkastutettu. Prinsessa ja halonhakkaaja -sadun linnajaksot kuvattiin Olavinlinnassa. Prinsessaa esitti vuoden 1933 Miss Kajaani Thea Kylander ja halonhakkaajaa Jorma Uotinen, joka kaatui sittemmin talvisodassa. Uotinen nähtiin myös Karhu ja hiiret -sadun metsästäjänä. Varmistaakseen elokuvalleen kotimaanlevitystä laajemmat markkinat Kurt Nylund sopi yhteistyöstä ruotsalaisen Talfilmin johtajan Gösta Sandinin kanssa. Kun elokuva oli leikattu, siirryttiin Tukholmaan äänittämään kertojan osuudet suomeksi ja ruotsiksi. Suomalaisen osuuden luki Markus Rautio ja ruotsinkielisen Helsingin Ruotsalaisen Teatterin veteraaninäyttelijä Erik Fröling. Kun Suomen levitystä varten oli valmistettu riittävästi katsottava määrä kopioita, lähetettiin elokuvan negatiivit kopioitaviksi Ruotsiin syksyllä 1939. Kun negatiivien palauttaminen tuli sotien jälkeen ajankohtaiseksi, havaittiin niiden kadonneen laboratoriosta salaperäisellä tavalla. Ruotsalaisen Biografägaren-lehden 7-8/1945 mukaan elokuvaa levitettiin Ruotsissa nimellä En färd till sagans värld, mutta vasta 23.3.1945 alkaen. Lehdessä mainitut, ruotsalaisista sanomalehdistä (mm. Dagens Nyheter, Aftontidningen) kootut arvostelut vahvistavat esityksen. Sen sijaan Långfilm i Sverige -kirjasarjassa tai Svensk Filmdatabas -verkkosivustolla Ruotsin esityksiä ei ole huomioitu. Elokuvaa tai sen osia siitä levitettiin myös englanninkielisellä kertojanäänellä varustettuna. Tekstien lukijana käytettiin Karhu-Filmin omaa kielenkääntäjää Bill Baarmania. Suomenkielisen version ensi-iltaa suunniteltiin joulunpyhiksi 1937, mutta se siirtyi vuoden 1938 puolelle. Tampereella ja Turussa elokuva nähtiin kaksi viikkoa ennen Helsinkiä. Yleisömenestys teatteriesityskertojen mukaan laskien jäi heikoksi. Kuopiossa ja Hämeenlinnassa ei elokuvaa esitetty lainkaan, ei myöskään Kotkassa, ainoastaan viereisen Karhulan taajaman Roxissa. Karhu-Filmi ilmoitti seuraaviksi elokuvasuunnitelmikseen mm. Johannes Linnankosken romaanin Laulu tulipunaisesta kukasta sekä Majakkasaaren Maijan ja rakuunoiden keskuudessa tapahtuvan Varuskunnan pikku morsiamen. Mikään näistä ei toteutunut Karhu-Filmin puitteissa, ja myös kesällä 1940 aloitettu komedia Kultainen kotimaa jäi keskeneräiseksi. Varuskunnan "pikku" morsian kuvattiin toiselta pohjalta 1943. Lyhytelokuvien valmistajana Karhu-Filmin toiminta jatkui vuoteen 1957. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta. Myös esityskopio on osittain vajavainen, elokuvan alkuosa puuttuu. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||
Musiikki | ||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. Georg Malmstén Sekakuoro ja orkesteri (off, radio), 2' 10". 2. Nukku-Matti Säv. Georg Malmstén, san. Roine Rikhard Ryynänen Juhani ja Salme Turunen sekä Georg Malmstén, laulu, ja Dallapé-orkesteri (off, radio), 2' 25. Levytys: Georg Malmstén, Pikku Juhani ja Pikku Salme, säest. Dallapé-orkesteri; Odeon A-228336, 1935. Huomautuksia: Tiedot perustuvat käytettävissä olevaan kopiokoosteeseen. Nukku-Matti on yhtenä aiheena Alkumusiikissa sekä välimusiikin muunneltuna perusaineena, orkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 0' 40". - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||
|
||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||
|