"Hämmentävää kyllä", aloitti Sakari Toiviainen (Ilta-Sanomat 22.12.1979), "Långbackan Puntila-sovitus on samalla kertaa sekä rohkea että sovinnainen elokuva. Sovinnainen se on sikäli, ettei Långbacka liiemmin yritä murtaa ja laajentaa näytelmän puitteita. Hän tyytyy varsin perinteelliseen, näyttelijäilmaisulle rakentuvaan elokuvakerrontaan eikä juuri käytä hyväkseen mahdollisuuksia laventaa ilmaisua siihen suuntaan mitä yleensä pidetään 'filmillisenä'. [- -] Asian voi sanoa toisin siten, että Långbacka on valinnut mahdollisimman yksinkertaisen, suoran ja eleettömän tavan tehdä elokuvaa. Siinä on myös hänen ratkaisunsa rohkeus. Sen oikeutus on siinä, että valittu linja on viety johdonmukaisesti läpi ja se myös toimii tehokkaasti."

Niin ikään Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 22.12.1979) piti Långbackan lähtökohtaa "aivan oikeana": "Ei mitään mullistavia elokuvallisia keksintöjä, ei mitään sentyyppistä kokeellisuutta, joka johtaisi pois nimenomaan Brechtin nerokkaiden ajatuskulkujen ja yhteiskunnallisen sanoman tulkitsemisesta. Tässä mielessä Puntila on oikealla tavalla nöyrä elokuva. Mutta samalla se on myös valtavan hauska elokuva, jolla on tärkeää ja keskeistä yhteiskunnallista sanottavaa; kerrankin suomalaisen elokuvan käsikirjoituspohja tuntuu olevan kunnossa."

Erkka Lehtola (Aamulehti 22.12.1979) arveli Långbackan "vierastaneen välinettään, elokuvaa": "Vähiten Puntila antaa juuri elokuvallisten keinojensa myötä: se ei ole uudistavaa, itsellistä, vahvasti visuaalisiin varauksiin tukeutuvaa elokuvaa, vaan siinä näkyvät teatterin pihtien jäljet. Sen yksittäisissä kohtauksissa [- -] on ilmettä ja säkenöintiä, mutta jaksoja ei ole nivottu riittävän joustavasti yhteen. Elokuva on aika ajoin jähmeähkö, paikka paikoin kuiva ja keskijaksoillaan jopa laahaava; sen viritys ei pysy yllä kahta tuntia vaan siinä on epätasaisuutta aiheuttavia rakenteellisia nousuja ja laskuja, rytmihäiriöitä."

Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 22.12.1979) piti Puntilaa "ihan tunnustettavana uutuutena tässä suomalaisessa tasossa ja syysnäytäntökauden anemiassa", mutta jatkoi: "Nämä eeppisen teatterin Lehrstückit edustavat niin vahvasti tyyliteltyä ja teatteriin sidottua ilmaisun alaa, että ne eivät ole vaivatta eikä aina vakuuttavasti käännettävissä sille realismin kielelle, joka on elokuvan luontaisinta liikkuma-alaa. Långbackan käsikirjoittajan työkään ei ole tuottanut riidatonta satoa. Hänen elokuvansa on tosi hidas hämäläinen, kovin teatterisidonnainen, alkuvaiheissaan ja fyysisen hävitysvimman vahvoja näyttöjä lukuunottamatta merkillisen haparoiva ja ponneton päätöksessään, loppuhuipennukseksi ajatellussa Hattelmalan kohtauksessa."

"Rikkeistään huolimatta se on selkeän lujaa tekoa ja tavoittaa Brechtin ja Wuolijoen näytelmän perusasetelman hengen", koki puolestaan Leo Stålhammar (Suomenmaa 28.12.1979). "Ennen kaikkea se on Lasse Pöystin Puntilan ansiosta erinomainen näyte näyttelijätaidon voimasta valkokankaalla. Samoin Ralf Långbackan taidosta myös elokuvan parissa."

Lasse Pöystin suoritusta ylistettiin kautta linjan elokuvaa "täysin hallitsevana, sitä myöskin aivan ratkaisevasti kannattavana näyttelijätyönä" (Eteläpää). "Lasse Pöysti loistava Puntila", otsikoi Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 22.12.1979) ja koki ihmeellisenä Pöystin "fyysisen ja henkisen osaamisen, energian rikkauden, ehtymättömältä tuntuvan kestokyvyn". Martti Savon (Kansan Uutiset 23.12.1979) mielestä Pöysti "lisää aimo annoksen omaa (vai olisiko se Långbackan) taiteilijasilmällä oivallettua inhimillisyyttä, minkä ansiosta Pöystin Puntila ei ole suoraviivaisesti erilainen riippuen siitä onko hän nousu- vai laskuhumalassa. Hahmo on eheä, mutta tämä ei merkitse ehdotonta johdonmukaisuutta ja logiikkaa kaikissa käänteissä. Näin Brechtin ja Wuolijoen luomasta suurtilallisesta kasvaakin ehkä jopa värikkäämpi kuin se mitä he ovat ajatelleet."

Pöysti sai pääosan myös ruotsalaislehtien arvioissa. "Hur som helst", kirjoitti Hanserik Hjertén (Dagens Nyheter 16.2.1980), "Långbacka har gjort en mycket sevärd film av denna folkliga historia, med Lasse Pöysti i något som väl får betecknas som hans livs roll. Pöysti gör en småväxt men därför inte mindre hårdför slavdrivare. Han är suverän i varje ögonblick och kan detaljerat visa hur Puntila fyllnar till och skiftar humör inför våra ögon. Dessutom ger han sin godsägare en nyans jag inte mött förut, ett drag av suput på fallrepet som antyder att bättre tider kan randas."

- Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan.