Tulipää
Eldsjälen (ruotsinkielinen nimi)
Eldsjälen (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Flame Top (englanninkielinen nimi)
Coeur de feu (ranskankielinen nimi)
Down to Earth (työnimi)
Harhama (työnimi)
Kaulusproletaari (työnimi)
Feuerkopf (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Tulipää
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||||
K16 |
||||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||||
Heikki Valpolan orkesteri <br /><br />Heikki Valpolan kuoro<br /><br />Uspenskin Katedraalin Kuoro<br /><br />Sekakuoro: Sibelius-Akatemian koulumuusikoista koottu sekakuoro
Heikki Valpolan orkesteri <br /><br />Heikki Valpolan kuoro<br /><br />Uspenskin Katedraalin Kuoro<br /><br />Sekakuoro: Sibelius-Akatemian koulumuusikoista koottu sekakuoroHae aiheistaKreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||||
6.8.1979 - 18.6.1980 - Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||||
"Suomalainen mestariteos", avasi Helena Ylänen (Helsingin Sanomat 18.10.1980) Tulipään ristiriitaisen vastaanoton. "Tulipää on suomalaisen taide-elokuvan uusi mittatikku, hieno työ, johon muita tästedes mitataan. [- -] Sisäisesti ja ulkoisesti mittava elokuva historiamme taitekohdan yhdestä palavasta pensaasta tekee osaltaan elokuvamme kivisestä polusta valtamaantietä." "Harvaa suomalaista elokuvaa on elähdyttänyt tällainen usko oman luomistyön ja omien tavoitteiden täysimääräisen saavuttamisen oikeutuksesta", säesti Pertti Lumirae (Suomen Sosialidemokraatti 18.10.1980). "Niinpä Tulipää edustaakin tavallaan jotakin ainutlaatuista suomalaisessa elokuvassa. Ohjauksen sekä syvyys- että laajuussuuntaan aukeavien mahtavien visioiden lisäksi voidaan vetää erikoisesti esiin Kari Sohlbergin kuvaus; jo yksinomaan valaistusratkaisultaan se on usein häkellyttävä. Heikki Valpolan musiikki yhtyy muuhun äänenkäyttöön tavalla, josta syntyy rikas ja assosiatiivinen ääninauha. Lavastus ja puvustus -jälkimmäinen erikoisesti työväen vaatetukseen keskittyessään on poikkeuksellisen ilmeikäs - ovat huippuluokkaa nekin." HE:llä (Heikki Eteläpää, Uusi Suomi 18.10.1980) oli varauksensa kerronnan rakennetta, muotoa ja valittua näkökulmaa kohtaan, millä hän tarkoitti, "että 'valmis' elokuva Tulipää ei ole": "Eikä se ole Ihme, mikäli sitä sellaisena on odotettu. Mutta se on komea voimien keskitys ja parhaimmillaan - usein - pakottavan elävää kuvallista kerrontaa. Se on loisteliaasti kuvattu, eikä vain 'loistolla', vaan elävässä ja avarassa visuaalisessa asteikossa, joka ulottuu lapsuudenvaiheen Tohmajärven lähes pakanallisesta, lue: kalevalaisesta harmaasta kiviaitavisiosta Pietarin vanhojen kirkkojen ortodoksisen valohämyn kautta piiritetyn ja taistelevan Helsingin painostaviin näkymiin." "Tulipää on näyte suomalaisten elokuvantekijöiden ammattitaidosta [- -] sen kuvallinen ilmaisu on joskus jopa läkähdyttävän upeata", tunnusti Erkka Lehtola (Aamulehti 18.10.1980) ja jatkoi: "Tulipää on kaikessa vyöryävässä runsaudessaan joskus suorastaan raivostuttavan hidas. Kun katsoja on selvinnyt ensimmäisestä äimistyksestään - siitä että tämä tosiaan on visuaalista huipputyötä - niin hän jää odottamaan, että elokuvassa kuvattu Maiju Lassilan kiihko ja hulluus tulisi ja tarttuisi myös valkokankaalta katsomoon. Mutta ei, pitkään se hurjuus ja tuska pysyy lavasteissa, yksityiskohtien runsaudessa, ajankuvauksessa, epookissa ja ties missä kaikessa. [- -] Tämän voi sanoa myös toisin: Tulipään auttamattomana haittapuolena on sen dramaturginen kehittely. Vaikka käsikirjoituksen osat ovat kohdallaan, se ei riitä. [- -]Ja on sitäpaitsi erittäin epäviisasta heitellä varsinkin alkupuolen jaksoja siinä järjestyksessä valkokankaalle, että katsoja alkaa tuntea itsensä epävarmaksi." "Nu finns det inte mycket av ett välkänt blåvitt landskap i Tulipää", kirjoitti Hans Sundström (Hufvudstadsbladet 18.10.1980), "och över filmen vilar en främmande exotik som inte så mycket är ortens som själva bildspråkets. Men allt vill detta bildspråk skildra genom ett esteticerande filter som nog komprimerar den poetiska visionen men som också våldför sig på den rätt så påkostade detaljrikedomen. [- -] Eldsjälen bör alltså inte klandas för sin vision, men för en esteticerande framställning som jämt och ständigt kör med extrema närbilder och sökta kameravinklar. Det verkar också som om den skulle förråda sig själv då den möt slutet ger vika för en mer episkt framställd inbördeskrigsskildring, i stället för att här koncentrera och antyda. Tyskarnas ankomst är mer eller mindre teaternonsens." "Lähtökohdat huomioon ottaen" Antti Lindqvist (Kansan Uutiset 30.10.1980) piti Tulipäätä "suhteellisen onnistuneena elokuvana" jatkaen: "Sen sijaan psykologisesti tämän villin persoonallisuuden erittely ei yllä mahdollisuuksiensa mittoihin Asko Sarkolan varmaotteisen vähäeleisestä ja henkevästä pääroolista huolimatta. Syynä tähän on pitkälti se patsastelijan ja taivastelijan hahmo, joka jo alussa syntyy kahden välineen ongelmasta eli suorien kirjallisuussitaattien alinomaisesta tarjoamisesta sekä paatoksellisena ajatuspuheena että suorana replikointina. Niinpä Rea Maurasen alkuvoimaisesti tulkitsema avovaimo Olga Esempio nousee kaikessa rehevyydessään elokuvan elävimmäksi hahmoksi." - Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||||
Näytäntökauden 1980-81 eniten keskustelua herättänyt kotimainen elokuvauutuus oli Pirjo Honkasalon ja Pekka Lehdon ohjaama Tulipää, valikoiva kertomus kirjailija Algoth Tietäväisen, sittemmin Algot Untolan (1868-1918) alias Maiju Lassilan, Irmari Rantamalan ja J.I. Vatasen värikkäästä ja monivaiheisesta elämästä. Lähtökohtana oli Untolan omaelämäkerrallinen teos Harhama (1909). Aihe oli kiinnostanut tekijöitä 1970-luvun alkuvuosista lähtien - jo huhtikuussa 1972 Suomen elokuvasäätiö myönsi ensimmäisen 3 500 markan käsikirjoitusapurahan Pirjo Honkasalolle Kaulusproletaari-nimistä suunnitelmaa varten. Ensimmäiset tuotantotukirahat hankkeelle myönnettiin toukokuussa 1978. Saajana oli kaupparekisteriin 8.10.1976 merkitty toiminimi P-Kino, Honkasalo & Lehto, joka 12.4.1979 muuttui kommmandiittiyhtiöksi ja edelleen 15 000 markan osakepääomalla 17.8.1979 P-Kino Oy:ksi, jonka hallituksessa Lehto oli puheenjohtajana, Honkasalo varapuheenjohtajana ja Milja Mykkänen varsinaisena jäsenenä. Lopullista käsikirjoitusta valmisteltaessa haastateltiin mm. Algot Untolan kotiapulaista Emma Järvelää Kaustiselta ja Kallen esikuvaa Arvi Sammattia Mäntsälästä sekä käytettiin asiantuntija-apuna mm. Leo Lindstenin tekeillä ollutta elämäkertateosta Maiju Lassila, Legenda jo eläessään (1977). Alkuteksteissä ilmoitettiin kyseessä olevan "elokuva Algot Untolasta, joka käytti kirjailijanimiä Maiju Lassila ja Irmari Rantamala". Elokuvassa nimi on muodossa Algot Lassila. Kuvauksiin päästiin käsiksi elokuussa 1979 ja ne päättyivät seuraavan vuoden juhannuksena. Kuvauspäiviä kertyi kaikkiaan 120, mukaanluettuna lähes kuukauden jakso Leningradissa helmikuussa 1980. Eri syistä alkujaan 2 498 622 markan suuruisiksi lasketut tuotantokustannukset nousivat lähes 6 miljoonaan markkaan, mikä merkitsi kalleinta siihen asti Suomessa tehtyä elokuvaa. Suomen elokuvasäätiö tuki sekä varsinaista tuotantovaihetta että jälkikäteen tappioiden peittämistä useissa eri yhteyksissä, mm. opetusministeriön tammikuussa 1981 myöntämällä 500 000 markan lisätuella. Yleisradio osti neljät esitysoikeudet antamalla tuotantopalveluja noin 400 000 markan arvosta, Mainos-TV myönsi hankkeelle 300 000 markan luoton. Englantilainen BBC osti elokuvan jo sen tekovaiheessa, kaupallisessa teatterilevikissä elokuva nähtiin tiettävästi Ruotsin, Tanskan ja Islannin lisäksi myös Angolassa ja Mosambikissa. Kotimaassa elokuva keräsi teatterikierroksellaan 164 000 katsojaa eli 26 % yli vuoden keskiarvon. Ensiesityskierros alkoi 17.10.1981 myös Kemistä, Kotkasta ja Lappeenrannasta. Kutsuttuna Tulipää edusti toukokuussa 1981 Suomea Cannesin elokuvajuhlien virallisessa kilpailuohjelmassa, ensimmäisenä suomalaisena elokuvana sitten Valkoisen peuran 1953. Esityskopio oli Jörn Donnerin 125-minuuttiseksi lyhentämä. Tulipää oli mukana myös vuoden 1982 Oscar-kilpailussa. Vuoteen 1907 sijoittuvassa jaksossa nähdään lähikuvassa veturi numero 1150, joka otettiin käyttöön vasta 1950. Alkuteksteissä Kari Franckin sukunimi on virheellisesti Frank, Gunvor Sandkvistin Sandqvist ja Aleksandr Zaharovin etunimi Aleksander. Signe-Inez Tiippana-Pajusen nimestä on alkuteksteissä vain sukunimi. Tulipäälle myönnettiin jälkikäteen 250 000 markan laatutuki ja henkilökohtaiset elokuvataiteilijapalkinnot sekä Kari Sohlbergille että Rea Mauraselle. International Film Guide 1982 nimesi elokuvan vuoden 9. parhaaksi koko maailmassa. Jussi-patsaita Tulipäälle annettiin neljä. - Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||||||
1. "Prologi" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), kahdessa osassa, yht. 1' 10". 2. "Olgan teema" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), kolmeen kertaan, yht. 1' 30". 3. "Yöpottumaa" Säv. ja sov. Heikki Valpola Es. Matti "Rag" Paananen, saha (playback, Heikki Valpola, Mini-Moog), 0' 40". 4. "Kosto" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), kahteen kertaan, yht. 0' 20". 5. Itkijänaisen suruveisu Säv. ja san. trad. Es. Niina Kuikka, laulu (100 %), 1' 25". 6. "Kärpäskuoro" / "Haukottelukuoro" Säv. ja sov. Heikki Valpola Es. "hääkuoro", laulu (playback, sekakuoro), 1' 00". 7 . Ortodoksisen vihkitoimituksen laulut "Iloitse Jesaja --", "Te pyhät marttyyrit --" ja "Kunnia Sinulle, Herra --" Säv. ja san. trad. Es. "hääkuoro", laulu (playback, Uspenskin Katedraalin Kuoro, joht. Peter Mirolybov), 1' 10". 8. "Häävalssi" Säv. ja sov. Heikki Valpola Es. "viulisti" (playback, Päivi Takala, viulu, ja Heikki Valpolan orkesteri ja kuoro), 1' 15". 9. "Attentaatti" Säv. ja sov. Heikki Valpola Anssi Pethman, lyömäsoittimet (off), 1' 10" 10. "Verivanat" Säv. ja sov. Heikki Valpola Sekakuoro, laulu (off), 0' 50". 11. "Venelaulu" Säv. ja sov. Heikki Valpola Koiton Laulun mieskuoro, laulu (off), 1' 05" 12. Tiernapojat Säv. ja san. trad. 1) Es. Rea Mauranen, hyräily (irtoääni), 0' 20". 2) Es. Tuomo Railo, laulu, ja Rea Mauranen, puhe ja laulu (100 %), kahdessa osassa, yht. 1' 20". 13. "Kaipaus" Säv. ja sov. Heikki Valpola Päivi Takala, sooloviulu (off), kahteen kertaan, yht. 2' 05". 14. "Tunnesiveysluonto" / "Tunnesiveysliitto" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan kuoro, laulu (off), neljässä osassa, yht. 1' 55". 15. "Lapsen hautaus" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 50". 16. Le veau d'or est toujours debout / Kultainen vasikka on yhä jaloillaan, Mefistofeleen aaria oopperasta Faust Säv. Charles Gounod, libretto J.W. von Goethen mukaan Jules Barbier ja Michel Carré 1) Fedor Shaljapin, laulu (venäjäksi), ja orkesteri (off, gramofoni), 1' 45". 2) Fedor Shaljapin, laulu (venäjäksi), ja orkesteri (off), 0' 31". Levytys: Iskusstvo Shaljapina/Shalyapin's Vocal Art. Melodija D-033595, sine anno (alkuperäistallenne 1907). 17. "Kosto 3" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 20". 18. "Saksalaisten maihinnousu" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 20". 19. "Sirkus" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 50". 20. "Simpukka" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpola, piano (off), 0' 20". 21. "Helsingin valtaus" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 1' 15". 22. "Fanfaari" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 15". 23. "Selli" Säv. ja sov. Heikki Valpola Heikki Valpolan orkesteri (off), 0' 25". 24. "Lopuke" Säv. ja sov. Heikki Valpola Koiton Laulun mieskuoro, laulu (off), kahdessa osassa, yht. 2' 15". Huomautuksia: Heikki Valpolan orkesteri koottiin Sibelius-Akatemian oppilaista. Sekakuoro-osuudet esittää Sibelius-Akatemian koulumuusikoista koottu sekakuoro. Mieskuoro-osuudet esittää Koiton Laulun mieskuoro. Musiikkinumeron 1 edellä kuullaan "Viritys" (off), 0' 45". Posetiivimusiikki soi Avannon seuratessa Kallea sekä Algotin palatessa kotikylän kirkkoon, 0' 20" ja 0' 20", molemmat off. Häissä Pentti Louko resitoi ortodoksisen vihkitoimituksen osan "Vihitään" (off), 0' 25" . Rea Mauranen harjoittaa Tuomo Railoa baletti tunnilla "un-deux", puhe ja concertina (100 %), kolmessa osassa, yht. 0' 45". Asko Sarkola soittaa concertinaa (100 %), 0' 05". Soittorasiamusiikkia kuullaan valokuva-albumista, 0' 15", ja taustana Olgan vierailulle Avannon luona, 1' 05". Humalainen esittää ulisten balettiparodiaa (100 %), 0' 40". Saksalaiset sotilaat laulavat marssilaulua (irtoääni), 0' 20". Musiikkinumero 23 on hidas muunnelma musiikkinumerosta 1. Musiikkinumero 11 toistuu musiikkinumerona 24. - Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||||||||
Arkistoaineisto/ kuvauspaikatUlkokuvat: Suomi: Santahamina (Algot Untolan ruumis kärryillä 21.5.1918; valokuva) - Suomen kansallisfilmografia 8:n (1999) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||||
|