Taidemaalari Rafael Wardi avaa dokumentin puhumalla siitä, miten taide yhdistää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Juhana Blomstedt puolestaan sanoo maailman syntyneen samalla tavalla kuin yksilön tajunta syntyy, siitä että kaksi asiaa tiedostaa toinen toisensa.

"Tätä käyttäisin oikeastaan lähtökohtana elokuvallemme", jatkaa Antti Peippo. "Teemme elokuvaa taidemuseosta, jota ei ole olemassa. Ajatuksena se on aina ollut tai on, mutta tässä elokuvassa rakennamme sen."

Elokuva rakentaa kuvitteellisen nykytaiteen museon Helsinkiin Eduskuntatalon edustalle ja esittelee suomalaisia taiteilijoita, heidän taidettaan ja näkemyksiään. Taidehistorioitsija Erik Kruskopf pelkää museon kokoelmien kasvun nousevan itsetarkoitukseksi. Vaarana on jäädä toimimaan vanhan mallin mukaan, vaikka taiteen asema yhteiskunnassa muuttuu voimakkaasti.

Wardi kertoo ymmärtäneensä vähitellen, että todellisuus heijastuu hänen kauttaan tauluun, koska hän on itse osa todellisuutta. Blomstedtin mielestä taiteilijan keskeinen tehtävä on hahmottaa suhde itsensä ja maailman välillä. Koskaan ei voi saavuttaa sellaista pistettä, josta maailma näkyisi "oikein", mutta sitä etsiessä voi nähdä asioita, joita muut eivät näe. Jorma Hautalalla on vietinomainen pyrkimys jännitteiseen tasapainoon harmonisen ja hajottavan ilmaisun välillä. Hän haluaa käyttää modernismin traditiosta tulevia sitaatteja, jotka synnyttävät ristiriidan elämys- ja havaintopohjaisen näkemisen kanssa.

Carolus Enckell on kiinnostunut aukoista ja porteista, koska niiden kautta voi ilmaista yleismaailmallisella symbolikielellä sellaisia vastakohtia kuten näkyvä ja näkymätön tai tunne ja äly. Reijo Viljanen esittelee teostaan, jossa hän yrittää tavoittaa eräänlaista tihentyvää aineettomuutta. Paul Osipow sanoo perehtyneensä väriteorioihin mutta ei maalaa niiden sen enempää kuin puhtaan havainnonkaan mukaan. Teoria on pikemminkin jonkinlainen korkkiliivi, jonka avulla havaintoja voi käyttää paremmin.

Kain Tapperin mukaan veistokset löytävät lopulta omat mittasuhteensa ateljeen koon mukaan. Hän arvelee, että Suomessa syntynyt taiteilija tekee väistämättä suomalaisella rytmillä kansallista taidetta. Olavi Lanu sanoo töidensä alkaneen muuttua reliefimäisiksi ja pitää niitä itse enemmän maalauksina kuin veistoksina. Kauko Lehtinen arvelee, ettei tekijä itse koskaan tiedä, millaiseksi työ lopulta muodostuu. Vaikka hän on tehnyt kollaasiteoksia, piirretty viiva on jälleen alkanut kiehtoa häntä.

Martti Aiha sanoo tehneensä kipsimiesveistoksensa poistaakseen tietyn olotilan itsestään. Taiteilijan on hänestä annettava käyttämälleen materiaalille sen omat mahdollisuudet. Jaakko Lintisen mielestä taiteen uusi esittävyys on aivan erilaista kuin entinen, sillä banaali yhdistyy nyt ylevään. Jarmo Mäkilä käyttää erilaisia lähdekuvia, visioita, jotka yhdessä muodostavat hahmotettavaa todellisuutta. Jussi Kivi luo lelujen ja seikkailukertomusten pohjalta sellaisia dramaattisia kohtauksia, joita elämä on tavallaan täynnä. Hänestä jokainen sukupolvi voisi rakentaa nykytaiteen museoon oman viipaleensa, samalla kun toinen pää alkaisi raunioitua. Rauni Liukko sanoo valmistaneensa teoksensa, jossa on kipsiolioita häkissä, koska ei kestä ajan henkistä ilmanalaa.

Cris af Enehielm on kiinnostunut tiloista sekä maalauksissaan että performanssiesityksissään. Homo $ -ryhmä on hänen mukaansa näennäistekemistä, jota tehdään yleisöä inhoten mutta silti jollakin tavalla ihmisille. J. O. Mallander pelaa rytmeillä, jotka syntyvät voimista ja vastavoimista. Raimo Utriaisen töiden pyrkimyksenä on aineettomuus, eräänlainen neljäs ulottuvuus. Lauri Anttila kaipaa sitä romantiikan ajan piirrettä, että tieteellä ja taiteella oli yhteinen päämäärä tutkia todellisuutta. Hän puhuu teoksestaan, joka yhdistää arkaaisen muodon nykyhetkeen tuomalla idean kehämäiseen muotoon asetetuista Euran käräjäkivistä Helsingin keskustaan, ja pohtii voisiko tällainen kehä tänä päivänä toimia paikkana, jonne keräännytään keskustelemaan asioista: kamera kuvaa ratapihalta eri suuntiin avautuvia näkymiä.

- Suomen kansallisfilmografia 10:n (2002) mukaan.