Synnin jäljet
Synden lockar och straffar (ruotsinkielinen nimi)
Farligt lättsinne (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Synden lockar (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Synden frister (tanskankielinen nimi)
The Tracks of Sin (englanninkielinen käännösnimi)
Les Traces du pêché (ranskankielinen käännösnimi)
Spuren der Sünde (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Synnin jäljet
Hannu Lemisen ohjaama Synnin jäljet (1946) on Sukupuolitautien Vastustamisyhdistyksen kanssa yhteistyössä tehty yhteiskunnallinen melodraama. Tuula Heino (Eeva-Kaarina Volanen), Mirri Kallio (Rauha Rentola) ja Aino Lahti (Ghedi Lönnberg) ovat huonetovereita sairaanhoitajataropistossa. Sairaalaharjoittelun alkaessa Aino saa työtoverikseen tohtori Eero Jokimon (Tauno Majuri), jolla on menneisyydessä ollut suhde oppilaskodin johtajattareen Viivi ”Tantta” Raskiin (Salli Karuna). Samalla Tuula alkaa lähentyä Mirrin kihlatun Ragnar Ekholmin (Tapio Rautavaara) kanssa, joka on alkanut epäillä Mirrin rakkautta ja uskollisuutta.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
Kreditoimattomia tunnistamattomia sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Asta Inberg, Ritva Lahti, Veikko Uusimäki ,
Kreditoimattomia tunnistamattomia sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />Asta Inberg, Ritva Lahti, Veikko UusimäkiHae aiheista |
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kevät - kesä 1946 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
SF:n valistuselokuva toivotettiin yksimielisesti tervetulleeksi. Aihe koettiin tärkeäksi ja arvostelijat olivat iloisesti yllättyneitä, että sukupuolitautien vastainen propaganda ei pystynyt tuhoamaan tarinan ja draaman arvoja. "Kun Hannu Leminen keväällä ryhtyi tekemään toista suomalaista syfilisfilmiä", aloitti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 14.8.1946) viitaten Rakkautensa uhriin (1945), "tuhahdettiin sille monella taholla epäluuloisesti. Liian tuoreessa muistissa oli näet vielä ensimmäinen vastaavanlainen yritys, Jägerin surullisenkuuluisa tapaus viime vuodelta. Mutta tällä kerralla SF kunnostautui ja avasi kotimaisen filmisesongin aivan kunniakkaasti." "On tunnustettava", kirjoitti Ilta-Sanomien (15.8.1946) nimetön kriitikko, "että filmin tekijät ovat varsin onnistuneesti ratkaisseet tehtävän yhdistää voimakkaasti rakentava tendenssi puhtaasti juonelliseen esitykseen. Propaganda-aines ei häiritse elokuvan mielenkiintoisuutta kertomuksena samalla kun itse juoni alistuu notkeasti palvelemaan tendenssiä. Nimenomaan haluttaisi huomauttaa, että elokuvan päähenkilöiden väliset keskinäiset suhteet on saatu huomaamattomasti sulautumaan siihen järkyttävään taustaan, jonka sukupuolitautiprobleemi muodostaa." "Tuntien suomalaisten elokuvatuottajien aikaisemmin yrittämät samantapaiset aiheet, olisi ollut syytä pelätä pahinta", arveli myös Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 11.8.1946). "Mutta Hannu Leminen onkin suorittanut ohjaustehtävänsä hyvällä aistilla, asiallisesti aihettaan halliten, kertaakaan horjahtamatta sellaiseen, joka tässä yhteydessä vaikuttaisi tympäisevältä. Filmiin liittyvä opettavainen juonikin on selvästi ja loogillisesti esiintuotu." "Allt som allt var det en lycklig säsongstart för inhemsk film", antoi Hans Kutter (Nya Pressen 12.8.1946) yleisarvionsa ja perusteli: "Filmen har den tändande gnistan: där finnes nerv och intensitet och säker behärskning av det ömtåliga ämnet. Skickligt och konsekvent kontrasterar Hannu Leminen sjukdomsförloppets utveckling gentemot de rent individuella kärleksscenerna. Filmen får härigenom en stram och effektiv arkitektur och en atmosfär av 'idyll under åskmoln'. En annan sak som man är regissören tacksam för är att han med god takt väjer för all den gnaskighet som ämnet direkt inviterar till." "Ohjaaja on myös henkilövalinnassa ja ohjauksessa suorittanut yleensä kypsää työtä ja näyttelemisen taso onkin näinollen melko tasaisesti korkea", kiteytti P. Ta-vi yleisen mielipiteen. Ra. H. katsoi että "kokeneet ammattinäyttelijät" Yrjö Tuominen ja Salli Karuna "onnistuvat parhaiten", mutta muissa arvioissa sai enemmän huomiota nuori naiskolmikko, joista Eeva-Kaarina Volanen ja Ghedi Lönnberg olivat elokuvan ensikertalaisia. "Varsin miellyttävä tuttavuus on Eeva-Kaarina Volanen", luonnehti M. S. (Aamulehti 14.8.1946), "jonka luonnollinen, välitön oppilastyttö ihastutti suuresti. Rauha Rentolan vulgaari naistyyppi oli samoin oikeaan osattu, ja Ghedi Lönnbergin lempeä olemus sievine ja älykkäine kasvoineen jää toivottavasti edelleen valkokankaan näyttelijäkaartin joukkoon." "Ennen kaikkea kiintyy huomio Eeva-Kaarina Volasen herkkiin ja persoonallisiin kasvoihin", kirjoitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 13.8.1946), "jotka poikkeavat täydellisesti meille niin tavanomaisesta 'söpönsuloisesta' filmikauneudesta. Ruotsalaisen teatterin näyttelijätär Ghedi Lönnberg on kaikesta päättäen myöskin lupaava löytö. Toistaiseksi hänen näyttelemisensä on vielä kankeata, mutta hän on miellyttävä ja viehättävän kultivoitunut kaikissa otteissaan ja liikkeissään. Rauha Rentola antaa tässä elokuvassa uuden vakuuttavan todistuksen lahjakkuudestaan ja monipuolisuudestaan." Kesän 1991 tv-esityksen tiimoilla kriitikot olivat jo varsin varauksellisia. "Synnin jäljissä on paljon vieraannuttavia elementtejä", katsoi Jussi Karjalainen (Helsingin Sanomat 25.7.1991). "Elokuvasta on tullut vanhahtavaa ja ei-totta, vaikka sen opetuksellinen pohja oli alun perin totisinta totta." Tarmo Poussun (Katso 30/1991) mukaan käsikirjoitus on elokuvan "heikoin lenkki": "Hyviä tarkoituksia on käytetty epäuskottavan ja paikoin jopa naurettavasti poukkoilevan tarinan pyhittäjinä". "Ohjauksessaan Leminen on onnistunut tuntuvasti paremmin", jatkoi Poussu. "Olipa tarina sitten kuinka hutera tahansa, se sentään kulkee eteenpäin. Ja henkilöhahmojen käsittelyssä on lämpöä, jota kömpelöt juoniasetelmatkaan eivät pysty täysin tuhoamaan." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Jäger-Filmin Rakkautensa uhri (1945) aloitti suomalaisessa näytelmäelokuvassa sukupuolitautien vaaroja käsittelevän sarjan. SF hyödynsi aihetta ensimmäisen kerran elokuvassa Nuoruus sumussa (1946), jossa tuottaja-ohjaaja Toivo Särkkä lisäsi syfilis-tartunnan draaman Toini Aaltosen alkuperäiskäsikirjoitukseen. SF:n seuraava elokuva, Hannu Lemisen kirjoittama ja ohjaama Synnin jäljet rakentui kokonaan tälle teemalle. Alkuteksteissä ei käsikirjoituksen tekijää mainita, vain se, että elokuva on valmistettu yhteistyössä Sukupuolitautien Vastustamisyhdistyksen kanssa. Tuottaja anoi Synnin jäljille verovapautta, mutta elokuvatarkastamo määräsi sen taide-elokuvien 25 %:n veroluokkaan. Näytelmäelokuville tuohon aikaan harvinaisen, opetuselokuville kuuluvan verovapauden Synnin jäljet sai SF:n valitettua päätöksestä Valtion elokuvalautakunnalle. Elokuvan varsinainen valistava osuus sisältyy professori Åhmanin luentoihin sekä eräisiin tohtori Jokimon repliikkeihin. Käsikirjoituksesta on kuvattaessa tai leikkausvaiheessa jätetty pois useita eripituisia jaksoja ja osa professori Åhmanin vuorosanoista siirretty tohtori Jokiselle. Synnin jäljissä nähtiin ensi kertaa valkokankaalla sekä Eeva-Kaarina Volanen että Ghedi Lönnberg. Elokuvasta valmistettiin samanaikaisesti myös ruotsinkielinen toisinto, osin näyttelijöitä vaihtaen. Suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien elokuvan yleisömenestys oli hieman vuoden keskitasoa parempi. Ruotsinkielinen versio saatiin kaupaksi Ruotsiin, missä ensiesitys oli 31.12.1946 Haaparannalla. Tukholmassa ei elokuvaa koskaan nähty. Elokuva myytiin myös Bulgariaan ja Tanskaan. Uuden Suomen yleisönosastossa 24.8.1946 julkaistussa kirjoituksessa Helsingin Sairaanhoitajatarkoulun oppilaskunta paheksui sitä, että Synnin jäljet oli sijoitettu sairaanhoitajatarkoulun piiriin sekä tapaa, jolla oppilaiden elämää oli kuvattu. Vastineessaan samassa lehdessä kolme päivää myöhemmin T. J. Särkkä torjui oppilaskunnan väitteet. Jäger-Filmi puolestaan uhkasi nostaa oikeusjutun SF:ää vastaan, syyttäen yhtiötä taiteellisesta varkaudesta ja vilpillisestä kilpailusta. Jäger-Filmin mukaan Synnin jälkien aihepiiri samoin kuin tapahtumatkin olivat suureksi osaksi samat kuin sen elokuvassa Rakkautensa uhri. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Virsi 533 ("Me kiitämme Sua, Isämme - -"), 2. säkeistö Säv. trad. saksalainen, san. Johannes Kolros, suom. Hemminki Maskulainen, muokannut Knut Legat Lindström Es. "sairaanhoitajataroppilaat", laulu (playback, naiskuoro, urkuharmonin säestys), 1' 05". 2. Unelma kesäyössä Säv. Harry Bergström, san. Usko Kemppi 1) Tapio Rautavaara, laulu, sekä orkesteri (off, radio), 0' 10". 2) Es. Tapio Rautavaara, laulu ja flyygeli, sekä viulisti, sellisti ja basisti (playback, orkesterin säestys), 1' 55". 3) Es. Rauha Rentola, hyräily (100 %), 0' 10". 4) Es. Tapio Rautavaara, hyräily (100 %), 0' 15". 5) Es. Eeva-Kaarina Volanen, piano (playback, tunnistamaton pianisti), kahteen kertaan, yht. 0' 45". Levytys: Teemu Grönberg ja Sointu-orkesteri; Sointu 807, 1946. Eero Väre ja Univox-orkesteri, joht. Harry Bergström; Finlandia P 196, 1954. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042, 2013. 3. Stille Nacht, heilige Nacht / Jouluyö, juhlayö Säv. Franz Gruber, sov. Harry Bergström Orkesteri (off), 1' 05". 4. Joululaulu pikku Tuulalle Säv. Harry Bergström, san. Usko Kemppi Tapio Rautavaara, laulu, sekakuoro ja orkesteri (off, radio), 0' 45". Levytykset: Eero Väre, Metro-tytöt ja Rytmi-yhtye, joht. Harry Bergström; Rytmi VR-6006, 13.2.1948. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042, 2013. Tapio Rautavaara ja Markku Söderström; Triola TS-434, 28.11.1960. 5. Tanssimusiikki Säv. Harry Bergström Piano (off), 0' 15". 6. Improvisaatio Säv. Harry Bergström Es. Tapio Rautavaara, piano (playback, Harry Bergström, piano), 1' 40". Huomautuksia: Unelma kesäyössä (nro 2) on muunneltuna aiheena sekä alku- että loppumusiikissa. Rauha Rentola viheltelee (100 %), 0' 05", ja hyräilee (100 %), 0' 10", Tapio Rautavaara viheltelee (100 %), 0' 05". Tanssimusiikin (nro 5) aikana "juhlijat" tanssivat. - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|