Eletään Helsingin lähistöllä 1800-luvun puolimaissa. Patruuna Erlingin tytär Anette on palannut kotiinsa toivuttuaan sairaudestaan, joka yhdeksän vuotta aikaisemmin oli tehnyt hänet sokeaksi ja liikuntakyvyttömäksi. Nuori ratsuväen luutnantti Klaus von Rapp näkee Anetten kirkkomatkalla ja ryhtyy piirittämään tyttöä kuultuaan, että patruuna on pitäjän rikkain mies. Klausin ensi vierailu Erlingien kartanossa alkaa hämmentävästi, kun hän luulee Anettea kamarineidiksi, mutta pian heidän suhteensa kehittyy läheiseksi: Klaus tunnustaa rakkautensa ja saa vastakaikua.

Häät pidetään suuren vierasjoukon läsnäollessa. Eversti Jäckell herättää huomiota kantamalla harteillaan oluttynnyrin pihalle ja yrittämällä tanssittaa väkisin Berttaa, Anetten kamarineitiä, kunnes Klaus puuttuu tiukasti asiaan. Huolimatta isänsä rohkaisusta Anette on valmistautumaton hääyöhön ja kokee pettymyksen, mistä hän valittaa rammalle ystävättärelleen Paula Oliverstammille, jonka luo nuori pari tekee häämatkan. Ratsastusretki ja ruokailu luonnon helmassa Klausin kanssa saavat Anetten uudella tavalla vastaanottavaiseksi miehelleen: hän vastaa kiihkeästi Klausin suudelmaan ja illalla haluaa kiireesti sänkyyn Paulan jäädessä ihmettelemään äkillistä mielenmuutosta. "Olen rajattoman onnellinen", Anette tunnustaa Klausille.

Kotiinpaluun jälkeen Anetten isä ottaa Klausin ankaraan puhutteluun, sillä patruuna on saanut selville, että Klaus on pantannut tilansa eivätkä hänen rahansa riitä pietarilaisten peli- ja hurjasteluvelkojen maksuun. Patruuna lupaa maksaa velat ja muuttaa vaimonsa kanssa kaupunkiasuntoon, samalla kun hän määrää kartanon yksinomaan Anetten nimiin.

Vuosi kuluu. Klaus rähjää ja juopottelee, mutta ryhdistäytyy, kun eversti Jäckell saapuu vierailulle nuoren vaimonsa Katarinan kanssa. Klaus ihastuu Katarinaan ja sopii yhteisestä ratsastusretkestä. Samana iltana Bertta tunnustaa Anettelle saavansa lapsen. Kätilö hälytetään paikalle, Klaus haluaa ajaa Bertan pois talosta, mutta Anette lupaa, että tyttö saa jäädä. Jonkin aikaa synnytyksen jälkeen Anette löytää Klausin ja Bertan samasta sängystä ja syöksyy ulos mies perässään. Anettea etsitään hälytyskellojen soidessa, kunnes hän tuupertuu tiedottomana merenrantakalliolle.

Vanhemmat saapuvat katsomaan vuoteenomaksi joutunutta Anettea, joka ei saa uskoutumiselleen vastakaikua sydänvikaiselta äidiltään. Klaus ei myönnä mitään ja uhkaa patruunaa syytteellä kunnianloukkauksesta. Lääkäri kertoo Anetten odottavan lasta, samalla kun Bertta pastorin painostuksen edessä tunnustaa Klausin lapsensa isäksi ja kertoo suhteen alkaneen heti miehen ensivierailulla talossa. Anette epäilee, voiko hän koskaan antaa miehelleen anteeksi, mutta kun hän kertoo Klausille raskaudestaan, mies ilahtuu niin että Anette sulaa sovintoon.

Aika kuluu. Anetten isä on kuollut ja äiti asuu kartanossa hellien vanhoja rakkauskirjeitään ja uskoen Anetten ja Klausin uuteen onneen. Klaus on kuitenkin kaiken aikaa jatkanut suhdettaan Katarinan kanssa: huvimaja rantakalliolla on heidän lemmenpesänsä, jonne Anette eräänä ukkosta uhkuvana päivänä näkee heidän vetäytyvän. Samaan aikaan eversti saapuu kartanoon, tapaa Anetten äidin ja pastorin, joka on usein nähnyt Klausin ja Katarinan yhdessä ja tuntee "pyhäksi velvollisuudekseen" avata aviomiehen silmät vaimon uskottomuudelle. Eversti raivostuu eikä ole uskoa asiaa, mutta saa sille sanattoman vahvistuksen kotiinpalaavan Anetten olemuksesta.

Eversti syöksyy ulos rajuilmaan, samalla kun Anetten äiti saa kohtalokkaan sydänkohtauksen. Ennen kuolemaansa hän ehtii mainita tyttärelleen kirjeistä, joita tutkiessaan Anette saa selville, että äidillä on ollut rakastaja onnellisen näköisen avioliiton aikana. Kokemansa elämänvaiheen edessä Anette menettää hetkeksi rohkeutensa, mutta saa sen takaisin ajatellessaan lastaan. Hän lähtee everstin perään, mutta ei ehdi ajoissa: mies on löytänyt huvimajalle, näkee hevoset, varmistuu että Klaus ja Katarina ovat sisällä, telkeää oven ja ikkunan sekä suistaa majan alas kalliolta mereen.

Kun Klausin ruumis kannetaan kartanoon, Bertta heittäytyy itkien paarien ääreen ja syyttää Anettea miehen kuolemasta. Järkytyksen seurauksena Anette on menettänyt jälleen näkönsä, minkä huomattuaan Bertta pyytää anteeksiantoa: "Sitä meidän kummankin on rukoiltava Jumalalta elämämme loppuun asti", Anette vastaa. Lopuksi Anetten käden nähdään hapuilevan hautakiveä, johon on hakattu hänen isänsä, äitinsä ja Klausin nimet.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.