Soita minulle, Helena!
Spela för mig, Helena! (ruotsinkielinen nimi)
Play for Me, Helena! (englanninkielinen käännösnimi)
Joue pour moi, Helena! (ranskankielinen käännösnimi)
Spiele für mich, Helena! (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Soita minulle, Helena!
Hannu Lemisen ohjaama maalaismelodraama Soita minulle, Helena! (1948) on Aino Räsäsen Helena-kirjasarjan filmatisointien ensimmäinen osa (seuraavat 1951, 1955 ja 1957). Kansakoulunopettajatar Helena Parola (Helena Kara) on menossa naimisiin lapsuudentoverinsa Erkin (Rauli Tuomi) kanssa. Päivää ennen häitä paikkakunnalle saapuu kuitenkin hänen ensirakkautensa Jari (Erkki Viljos), joka on myös Erkin paras ystävä.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä 1948 - 6.9.1948 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Monien arvostelujen kärki kohdistui Aino Räsäsen alkuteoksen heikkouksiin, joista elokuvan ei katsottu päässeen irti. "Junalukemistona melkoista suosiota saavuttanut meikäläinen missiromaani", oli Uudessa Suomessa Ra.H:n (Raoul af Hällström, 31.10.1948) luonnehdinta Räsäsen menestysteoksesta; Suomen Sosialidemokraatissa T. A. (Toini Aaltonen, 4.11.1948) puhui "melodramaattisesta Nyyrikin tasoa edustavasta tosikertomuksesta". Jyrkimmän arvion antoi Vapaassa Sanassa (1.11.1948) nimetön kirjoittaja: "Tässäpä nykykohtainen aihe! Etsitään kirjamarkkinoiden eniten myyty juttu, Aino Räsäsen sentimentaalinen asetelma ja aletaan hakeutua yleisöön ilman vähintäkään taiteellista ambitiota. Teeskentelevä, pohjattoman klisheemäinen ihmiskuvaus haukotuttavan imelästi märehdittynä melodraamana, musiikkina muuan lempiäänilevy ja repliikit kukkuroillaan samantyylisiä kukkasia: oi ja voi, hyvä luoja, onnen siivet, vain sinulle, muistatko niitä ihania päiviä etc. Ja tuota pitäisi koettaa sulatella. Makunäyte tosiaan." Arvostelijat yrittivät nähdä myös sovittavia piirteitä. "Sievästi kuvitettua viikonloppulukemistoa", tiivisti T. A. arvionsa ja myöntyi tunnustamaan: "Parasta filmissä on kaunis kuvaus, josta vastaa kuvaaja Esko Töyri. Kieltämättä Hannu Leminen omasta puolestaan on myöskin ohjaajana tehnyt parastaan, mutta käsikirjoituksen valitsijana hän ei anna erikoisen hyvää kuvaa taiteellisesta ambitiostaan." Samoilla linjoilla oli Aamulehden O. V-jä (Olavi Veistäjä, 24.10.1948): "On luonnollista, ettei tällaisesta teennäisestä ja tekoromanttisesta aineksesta saa mitenkään kunnon filmiä, vaikka pyrittäisiinkin taiteelliseen ilmaisuun. Hannu Lemisen ohjaus on luistavaa ja Esko Töyrin kamera on vanginnut kauniita kesäisiä näkymiä - ne ovatkin filmin parasta katseltavaa." Hufvudstadsbladetissa 2.11.1948 -berg säesti: "Till filmens plussidor hör Esko Töyris visserligen konventionella, men sommarfagra kamerabilder, vidare Elsa Rantalainens bittra svärmor och trion pigan, drängen och drängpojken. Leo Mikander i den sistnämnda rollen ger allt större löften. Paavo Jannes och Rauli Tuomis insatser tillhör också de positivare." Muutkin arvostelijat nostivat juuri Rauli Tuomen esiin epäkiitollisiksi katsotuista roolitöistä. Myönteisesti elokuvaan suhtautui Ilta-Sanomien J-a N-nen (Juha Nevalainen, 30.10.1948): "14 painosta viittaa selvästi siihen, että kansan mieli on nykyisin tällaisten ajasta irrallisten rakkauskertomusten luokse. Ja mikäpä siinä, eihän niistä sielulleen suurta vahinkoa saa. Aino Räsäsen aiheesta tehty, Hannu Lemisen ohjaama elokuva palvelee varsin tyydyttävästi näitä kansan romantiikan toiveita. Hannu Lemisen ohjaus on hieman liiankin arvokasta ja jäykän juhlallista tällaiseen tarinaan. Hän olisi huoletta voinut kirvoittaa sitä pateettisuuden tuntua, joka aivan tarpeettomasti nyt kahlitsee hänen muuten monin kohdin oikein hienostuneesti ohjattua työtään. Leminen on visusti pysytellyt romantiikan hengessä, realismia elokuvasta ei etsimälläkään löydä. [- -]. Mitään huikeaa hurraata tämä elokuva ei suinkaan ansaitse. Täytyy vain osata suhtautua niinkuin 14 painosta edellyttää." - Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Aino Räsäsen kaikkiaan 12-osaiseksi paisuvan Helena-sarjan ensimmäinen romaani Soita minulle, Helena! (1945) sai niin hyvän myyntimenestyksen, - 100 000 kappaletta vuoden 1947 loppuun mennessä - että Hannu Leminen sovitti teoksen myös elokuvaksi, nimiosassa ohjaajan vaimo Helena Kara. Käsikirjoitusnimimerkin Filmikynä taakse kätkeytyi ohjaajan itsensä ohella Ilmari Unho, joka tässä yhteydessä kaihtoi julkisuutta siitä syystä, että oli tuohon aikaan Suomi-Filmin palkkalistoilla. Elokuvasovitus poikkeaa useissa kohdin alkuperäisteoksesta. Helenan opettajavaihe sivuutetaan lähes viittauksenomaisesti. Helenan ja Jarin tutustuminen on lisätty takautumaksi. Romaanissa Helena soittaa viulua, elokuvassa urkuharmonia ja pianoa. Romaanissa Jari on naimaton, elokuvassa hän Helenan kohdatessaan on naimisissa, mutta eroaikeissa vaimostaan. Romaanissa Erkki Talastin ohella myös Rannanpihan Kristiina-emäntä kuolee ja Helena ja Jari menevät lopussa naimisiin. Kohtauksesta, missä Helena ampuu metsästyskiväärillä reiän Rannanpihan tuuliviiriin, käy ilmi tilan perustamisvuosi 1862, romaanissa sitä ei mainita. Toisessa miespääosassa nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla 28-vuotias Erkki Viljos, oikealta sukunimeltään Siltanen. Elokuvan kuvausvaiheessa häntä mainostettiin nimellä Erkki Viljo - taiteilijanimen muuttaminen oli kuitenkin välttämätöntä sen jälkeen kun oli käynyt ilmi, että Viljo oli suojattu sukunimi. Rauli Tuomelle tämä elokuva jäi viimeiseksi, hän kuoli 2.2.1949. Musiikin johtoteemana Harry Bergström on käyttänyt vuonna 1946 säveltämäänsä Toivesaaren kaunis Anja -valssia uudelleen sovitettuna. Kappale levytettiin vuonna 1948 uudestaan nimellä Meidän valssimme. Elokuvatarkastamo määräsi elokuvan ensiksi lapsilta kielletyksi. Tarkastamon jäsen Väinö Meltti muutti päivää myöhemmin päätöksen koskemaan alle 12-vuotiaita. Elokuvan alkuperäiset kuva- ja ääninegatiivit tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa 1959, elokuvasta on olemassa kuitenkin filmikopioita. Niiden kopiomäärä ei ole tiedossa. Tarkastuskortteja tilattiin 12, ja yleinen käytäntö oli, että niitä varoiksi hankittiin pari kappaletta enemmän kuin mitä esityskopioita oli. Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1948 kolmanneksi paras. Edelle menivät Suomen Filmiteollisuuden Kalle Aaltosen morsian sekä Suomi-Filmin Ruusu ja kulkuri. Fennadassa jatkettiin 1950-luvulla Helena-elokuvien sarjaa kolmella elokuvalla … Ja Helena soittaa (1951), Näkemiin Helena (1955) ja Pää pystyyn Helena (1957). Soita minulle, Helena! -romaanista oli syksyyn 1991 mennessä otettu kaikkiaan 25 painosta. Vuonna 1948 ilmestyivät romaanin sekä 13. että 14. painos. "Filmikuvin kuvitettu halpa kansanpainos" on peräisin vuodelta 1959. - Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkusoitto Säv. ja sov. Harry Bergström Orkesteri (off, alkutekstit), 1' 50". 2. Virsi 557 ("Jo joutui armas aika - -") Säv. ja san. tuntematon ruotsalainen, suom. san. Alfred Brynolf Roos ja Elias Lönnrot Es. "koululuokka", laulu, ja Helena Kara, urkuharmoni (playback, lapsikuoro, urkuharmonisäestys), 0' 30". 3. Kevätperhonen Säv. ja sov. Harry Bergström Es. Helena Kara, urkuharmoni (playback, Harry Bergström), 1' 00". Levytys: Iloiset Soittoniekat, joht. Harry Bergström; Finlandia P 202, huhtikuu 1954. 4. Toivesaaren kaunis Anja / Meidän valssimme Säv. Harry Bergström, san. Usko Kemppi 1) Es. Helena Kara, laulu ja piano (playback, Anna Mutanen, laulu, piano- ja viihdeorkesterisäestys), 1' 35". 2) Orkesteri (off, levysoitin, ja playback/orkesteri), 1' 10". 3) Es. Helena Kara, piano (playback, Harry Bergström), 1' 30". 4) Es. Helena Kara, laulu ja urkuharmoni (playback, Anna Mutanen, laulu, urkuharmoni- ja viihdeorkesterisäestys), 1' 50". Levytys: Teemu Grönberg ja Sointu-orkesteri; Sointu 809, 1946. Uudelleenjulkaisu (Toivesaaren kaunis Anja) cd-kokoelmalla Sointu volume 6; Fifty-Fifty Records FFCD 1033, 2001. Eero Väre ja Harry Bergströmin yhtye; Sävel S 9005, 8.10.1948. Uudelleenjulkaisu (Meidän valssimme) cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042, 2013. Anna Mutanen ja orkesteri; ääniraidan uudelleenjulkaisu (Meidän valssimme) cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042, 2013. 5. Soita minulle / Häävalssi Säv. Harry Bergström 1) Piano ja viihdeorkesteri (off), 1' 55". 2) Es. Helena Kara, piano (playback, Harry Bergström), 0' 20". Levytys: Harry Bergströmin yhtye; Sävel S 9005, 8.10.1948. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 5 - Musiikkia elokuvista 1946-1949; Artie Music AMCD 1042, 2013. 6. Juhannusjenkka Säv. Harry Bergström 1) Viihdeyhtye (off), 1' 45". 2) Es. Helena Kara, urkuharmoni (playback, Harry Bergström), 0' 25". 7. Juhannusvalssi Säv. Harry Bergström Viihdeyhtye (off), 1' 25". 8. Varjele, Luoja ("Varjele, Luoja, ihmisen lasta merimiehen muijaksi joutumasta - -") Säv. ja san. trad. Es. Aino Lohikoski, hyräily (100 %), 0' 15". 9. Loppusoitto Säv. Harry Bergström Orkesteri (off, mm. lopputekstit), 2' 35". Huomautuksia: Meidän valssimme kuullaan myös alku-, loppu- ja taustamusiikissa toistuvana teemana. Taustamusiikissa vilahtaa motiivina Richard Wagnerin teema Braut Chor oopperasta Lohengrin. - Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |