Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat
Gatsoparna (ruotsinkielinen nimi)
Moonlight Sonata II: The Street Sweepers (englanninkielinen nimi)
Kadunlakaisijat eli Kuutamosonaatti II (työnimi)
Finna-arvio
Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat
Olli Soinion ohjaamassa ja käsikirjoittamassa jatko-osassa Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat (1991) seurataan syrjäkylän lievästi sanottuna eriskummallisen Kyyrölän perheen edesottamuksia Helsingissä. 1990-luvun alkuun sijoittuvassa kauhufarssissa naiskauneudelle perso Arvo Kyyrölä (Kari Sorvali) alkaa jahdata laulajatar Kataa (Kata Kärkkäinen), mikä suututtaa ankaran äiti Kyyrölän (Soli Labbart), jolla on huollettavanaan myös jälkeenjäänyt pojanjärkäle Sulo (Mikko Kivinen). Saapuupa pääkaupunkiin isä Kyyröläkin (Erkki Pajala) ihmettelemään nykyajan menoa suohaudasta nostamansa punakaartilaisten kanssa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
K10 |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Näyttelijäkokoonpanot
Avustajat
Eila Aalto, Mikko Pöllänen, Anja Kostilainen, Tauno Heiskanen, Veikko Korkeavuori, Harri Hongisto, Hannu Marttinen ,
Eila Aalto, Mikko Pöllänen, Anja Kostilainen, Tauno Heiskanen, Veikko Korkeavuori, Harri Hongisto, Hannu MarttinenHae aiheista |
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
20.8.-17.10.1990 - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Kadunlakaisijat on väkinäisesti erilaisia perisuomalaisia asioita sekä ilmiöitä rienaava ja tabuja tönivä junttimainen kauhufarssi, joka hajoaa kaaosmaiseksi hakuammunnaksi ja huonon maun esittelyksi", moitti Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 9.3.1991). "Yritystä riittää, mutta elokuvan tarina on raakile eivätkä halveksunnan, vihastelun ja vähättelyn sylkäisyt pure odotetusti. Runsaana ryöpsähteleviä ajatuksia ei ole osattu kehitellä eikä niistä ole jäsennetty toimivaa kokonaisuutta. Lapsellisesti jaaritteleva ja asioita puhki selittävä selostusteksti pilaa tunnelman lopullisesti." Sauli Pesonen (Kaleva 11.3.1991) oli se sijaan sitä mieltä, että Kadunlakaisijat oli "idearikkain esitys lajissaan pitkään aikaan. [- -] Soinio herkuttelee pursuavilla ideoilla, kokonaisuus ei ole syvällinen, mutta menevä. Ja mikä farssille on tärkeintä, se on myös useimmiten hauska. [- -] Olli Soinio on luonnehtinut Kadunlakaisijoita sarjakuvamaiseksi: jos sillä tarkoitetaan ilmaisun irtonaisuutta, camp-henkistä parodiointia hieman MAD-lehden henkeen, niin osuvammin työn ideaa tuskin voi tiivistää." Pertti Lumirae (Demari 8.3.1991) pettyi siihen, että Kuutamosonaatin "aitoa kauhua synnyttänyt urbaanin ja agraarin kulttuurin yhteentörmäys ja yhteiskunnallinen analyysi on nyt vaihtunut pidäkkeettömäksi farssiksi [- -]. Olli Soinion tyylilajiksi valitseman 'läskipäähuumorin' olemukseen kuuluu erottamattomasti se, että kaikki pannaan läskiksi ja kaikki mahdolliset ilmiöt osoitetaan naurunalaisiksi, mutta olisin toivonut tältä totaaliselta anarkismilta sellaista terävyyttä ja loogisuutta, jota filmissä ei nyt ole. Ei edes henkiin herätetty punakaarti toimi minkäänlaisena järkevänä yhteiskunnallisena vastapainona, vaan pyörii samassa koomisessa tyhjiössä kuin elokuvan muutkin asiat ja henkilöt." Osmo Peltonen (Kansan Uutiset 9.3.1991) puolestaan katsoi, että "Kadunlakaisijat hyökkää vastaansanomattomalla energialla monen asian kimppuun. Huono maku kostaa teeskentelevälle hyvälle maulle, junttimaisuus city-kaupunkilaisuudelle, suorasukainen miesnäkökulma eroottisille kielloille, historian haamut nykyiselle konsensukselle, jne. [- -] Kadunlakaisijat asettuu vankasti rahvaan puolelle: avain sen kauhukomiikkaan on rahvaan ruumiin groteski maallinen ylösnousemus. Eikä rahvaan ruumis ole mikään siisti ja narsistisesti muodikas nykyajan keho. Torjutut asiat tekevät paluun. Kadunlakaisijat on elokuva, jonka anarkistista energiaa ei tee mieli lähteä kesyttämään. Elokuva onkin varannut häijyn piikin myös elokuvakriitikoille, noille makudiktaattoreille ja kulttuuripoliiseille." - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Kauhuelokuvan angloamerikkalaisen trendin mukaisesti Olli Soinio kirjoitti ja ohjasi Kuutamosonaatille (1988) jatko-osan nimellä Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat. "Kyseessä ei ollut mikään henkilökohtainen sosiaalinen tilaus", Soinio kertoi kuvausvaiheessa, "vaan sekä tuottajapiirit että katsojat tuntuivat kaipaavan jatkoa. [- -] Kadunlakaisijat on vertauskuvallinen nimi, joka tulee amerikkalaisesta slangisanasta street sweeper; se tarkoittaa konetuliasetta. Kyyrölän porukka tuhoaa kaupungissa kaiken mikä kiiltää." (Helsingin Sanomat 29.8.1990). Lehdistöesitteessä määriteltiin: "Elokuvan Suomi Filmi imago on tietoinen valinta, vaikka tyylilaji on anglosaksinen: kyseessä on kauhufarssi. Huonon maun tyylipisteet on haettu vieläkin kauempaa edustaen trash- ja camp-huumoria. [- -] Pyrimme kuitenkin osumaan seuraaviin arvoihin ja kohteisiin harjoittamalla: virkavallan henkistä vastustamista, sosiaalihuollon vähättelyä, maaseutuihmisen aliarvioimista, sovinismia, neuvostovastaisuutta, rasismia, kaupunkilaisvihaa, uususkonnollisten tunteiden loukkaamista, taidehallinnon halveksuntaa, neljännen valtiomahdin solvaamista jne. Lista ei ole täydellinen ja yksityisiin paheisiin emme tässä yhteydessä puutu. Erityisen ylpeitä olemme kansallisen tabumme - vuoden 1918 tapahtumien saattamisesta kauhufarssin piiriin." "Elokuva hyödyntää lähes kaikki suomalaiset myytit, jopa Kalevalan ja Lemminkäisen äidin", lisäsi tuottaja Heikki Takkinen. "Joulupukki puuttuu vielä, mutta eiköhän sekin saada mukaan." (Helsingin Sanomat 29.8.1990). Kauhuelokuvalle asianmukaisen naamioinnin suunnitteli Dino De Laurentiisin tuotannoissa työskennellyt italialainen Stefano Fava, jonka vastuulla olivat Kyyrölän perheen erikoismaskit sekä ruumiit ja niiden osat. "Kadunlakaisijat oli raskas tuotanto, mutta ei paha", kertoi kuvaussihteeri Mirja Salmenkivi. "Normaali suomalainen elokuva: kuvattiin öisin rospuuttoaikana, sateessa, tuulessa, pimeässä. Vaikeuksien kautta voitoon -periaatteella. Ennakkovalmisteluaikaa 'Kiljusten' kuvausten jälkeen oli reilu viikko. Tästäkin viikosta iso osa elettiin epävarmuudessa, tehdäänkö koko elokuva vai ei. Lopulta sitten järjesteltiin päivisin ja kuvattiin öisin. Nukuttiin vähän aamu- tai iltapäivällä tai sitten ei. Mutta aina silloin kun kamera kävi, kaikki oli valmista." (Lehtiset 1/1991). Soli Labbart, Kari Sorvali ja Mikko Kivinen näyttelivät jatko-osassakin äiti-Kyyrölän ja hänen poikiensa roolit. Tarinan kaunottarena nähtiin Playboyn alastonmallina kuuluisuuteen kimmahtanut Kata Kärkkäinen, joka oli esiintynyt pienessä sivuosassa jo edellisen syksyn sotilasfarssissa Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva. Kuutamosonaatti 2: Kadunlakaisijat ei menestynyt lippukassoilla yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Olli Soinion ohjaajaura jatkui lastenelokuvalla Rölli - hirmuisia kertomuksia, joka ehti ensi-iltaan vuoden 1991 syksyllä. - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Antti Hytti Studio-orkesteri (off, alkutekstit), 3' 45". 2. Tiger Shark / Tiikerihai Säv. ja san. Peter Hodgkinson, suom. san. Aarne Lohimies Es. Toivo Tuomainen, laulu (100 %), 0' 20". 3. Virsi 408 ("Joutukaa, sielut, on aikamme kallis - -") Säv. trad. toisinto Laukaalta, san. trad., uudistanut Simo Korpela (1899) Es. Toivo Tuomainen, laulu (100 %), 0' 15". 4. Loppumusiikki Säv. ja sov. Antti Hytti Studio-orkesteri (off, lopputekstit), 3' 10". Huomautuksia: Alkumusiikki alkaa tunnistamattoman tytön laulamalla pyhäkoululaululla Älä katso minne vain (säv. ja san. trad. amer.), 1' 00". Venäläisten turistien linja-autossa soi taustalla naisen laulama tunnistamaton venäläinen laulu (off), 1' 15". Mm. suolle sijoittuvissa rap-jaksoissa kuullaan Keijo Kompan lausuman tekstin värittäminä katkelmia Claude-Joseph Rouget de Lislen säveltämästä Ranskan kansallislaulusta La Marseillaise / Marseljeesi ja Pierre Degeyterin sävelmästä L' Internationale / Kansainvälinen. Katan asunnossa kuultava "modernin oopperan" parodiamusiikki on Hytin sämpläystekniikalla työstämää. Arvo kuuntelee korvalappustereoista Mac Curtisin esittämää kappaletta Ducktail (säv. ja san. Joe Grayzell), kolmeen otteeseen, yht. 1' 35". Elokuvan taustamusiikissa kuullaan opetusministerin puheen edellä katkelma Franz Schubertin sävellyksestä Klavierquintett A-Dur ("Die Forelle") / Pianokvintetto A-duuri ("Forellikvintetto") D. 667 op. posth. 144 (off), 0' 10". Kata Kärkkäinen laulaa Tiikerihai-yhtyeen säestämänä (playback / Antti Hytin studio-orkesteri) Antti Hytin säveltämää ja Olli Soinion sanoittamaa laulua "Come On, Come On Countryboy - -" (100 %), yht. 1' 40", sekä Antti Hytin säveltämää ja Olli Soinion sanoittamaa rap-kappaletta, joka alkaa sanoilla "Mä haluun nopeesti joo - -" (100 %), 0' 40". Miss Helsinki -kilpailua säestävä Tiikerihai-orkesteri ei soita itse elokuvassa. - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Siemens, Wolford, Bello, Never Out, Helsingin Keskus-Optiikka, Diving Center, Patricia, Transvell, Phil Mouse, Alfa Romeo Keskus, Filmikonttori, Helsingin Jokerit F-81, Helsingin Kaupunki, Helsingin Poliisilaitos, Helsingin Sanomat, Lasten Päivän Säätiö, Liikenneturva, Lindström Oy/Lainatekstiili, Pusulan VPK, Salon Rautatieasema, Sinebrychoff Oy, Suomen Telemen Oy, Tammisalon VPK, Tervo Oy Linja-autoliikenne, Uusi Iloinen Teatteri, Valtionrautatiet, Oiva Kaijala |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|