Matti Ijäksen kolmas pitkä näytelmäelokuva Koomikon (1983) ja Räpsyn ja Dollyn (1990) jälkeen lähti liikkeelle ohjaajan vanhan ystävän, kirjailija Heikki Reivilän tarinoista: "Meillä oli aiemmin yhteinen työhuone, siellä tuli puheeksi runomatineamatkat ja Reivilä kertoi kaikennäköisiä anekdootteja, mitä näillä matkoilla oli tapahtunut. Olin sitten Reivilän mukana joillakin reissuilla. Tästä piti alunperin tulla ihan lyhyt juttu, ei mikään kokoillan elokuva." (Kansan Uutiset 27.11.1992). "Ne olivat uskomattomia matkoja", Reivilä jatkoi toisessa yhteydessä. "Matineoiden ihmiset kuitenkin olivat hyvin samantyyppisiä. He olivat iäkkäämpiä naisia, mukana kirjastonhoitaja, kulttuurisihteeri ja tämän mies. Yleensä minulta kysyttiin, kirjoitanko öisin vai päivisin. Ja tunnenko Donnerin." (Iltalehti 16.11.1991).

Ijäksen ja Reivilän yhteinen käsikirjoitus kulki nimellä "Keinuva maa", josta tehtiin useita versioita. Lehdistötiedotteessa elokuvan alamääreet olivat "elokuva kiertävistä runoilijoista" ja "karu komedia luomisen tuskasta". Esitteen teksti jatkui: "Kaikki rakastavat runoilijoita, mutta kuka heitä enää lukisi? Runoilijoista on tullut vanhan maailman yksinäisiä sankareita, jotka aikamme Don Quijoteina käyvät epätoivoista kamppailua taivaskanavien tuulimyllyjä vastaan. Elokuvamme sankari on yksi heistä, joille runous on vielä käsityöläisammatti, tapa elää, hengittää ja kuolla. Pilkkuja ja pikkuhousuja on tyhjän liuskan blues. Sen peruspoljentona on runoilijoiden työn ja elämän välinen ristiriita: esiintyessään ja kirjoittaessaan he luovat maailman, joka on täynnä kauneutta, mutta usein heidän oma elämänsä muistuttaa kuralammikkoa."

Tuotantoa varten perustettiin uusi yhtiö Dada-Filmi Oy, jonka osakkaita olivat ohjaaja Ijäksen ja tuottaja Kari Saran lisäksi näyttelijä Aake Kalliala ja diplomi-insinööri Martti Kaukanen. Kuvaukset tapahtuivat kahdessa jaksossa, loka-marraskuussa 1991 sekä helmi-maaliskuussa 1992, kuvauksiin kului yhteensä 48 päivää. Sittemmin roolisuorituksestaan Jussi-patsaalla palkittu Paavo Pentikäinen tuli valituksi pääosaan nuorempaa runoilijaa esittävän Mikko Reitalan jälkeen: "Hain parivaljakkoa, jonka osapuolet olisivat täydellisiä vastakohtia", Ijäs kertoi. "Kun Reitala löytyi, Pentikäinen oli helppo valinta. Nuorempi lyyrikko haisee koko olemuksessaan aivan joltain muulta kuin reissussa rähjääntynyt vanhempi kollegansa." (Turun Sanomat 12.11.1992).

Kuvausten edetessä käsikirjoitusta muokattiin yhä voimaperäisemmin uusiksi, ja monia jo kuvattuja jaksoja lyhennettiin tai jätettiin pois lopullisesta elokuvasta. Esimerkiksi alkukohtaus Lintusen ja Arja Pessan esittämän naisen välillä korvattiin haastattelukohtauksella, koska Ijäs halusi korostaa runoilijan julkikuvaa hänen elämäntapansa kustannuksella. Lyhentämisen kohteeksi joutui myös matineakohtaus, jossa Elvi Saarnio (1919-2002) ja Kauko Kokkonen (1916-1992) nähtiin viimeisen kerran valkokankaalla 1930-luvulla alkaneiden urien päätteeksi; Saarnion rooliin kaavailtiin ensin Ritva Arveloa. Myös kolmas veteraaninäyttelijä, Tauno Lehtihalmes (1916-2004), nähtiin viimeisen kerran juuri tässä elokuvassa.

Pilkkuja ja pikkuhousuja sai ensi-iltansa Mikkelin Kinolinnassa viikkoa ennen Helsinkiä ja muita suuria kaupunkeja. Syyskuussa teatterimuseossa oli avattu Anu Majan lavastusnäyttely, joka Pilkkujen ja pikkuhousujen ohella sisälsi materiaalia Pekka Lehdon elokuvasta Kaivo. Ruotsalaisen tuotantopanoksen vuoksi elokuva sisältyy myös Svensk filmografi -teossarjaan. 1990-luvun mittaan Matti Ijäs jatkoi tv-elokuvien (Johanneksen leipäpuu, 1993; Syrjähyppy, 1995; Lahja, 1997; Pala valkoista marmoria, 1998) ohjaajana. Hänen seuraava pitkä teatterielokuvansa Sokkotanssi valmistui 1999.

- Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan.