"Nyt vihdoinkin pääkaupungin ohjelmistoon ehtinyt kokoelmateos Tunteita on ollut ainakin minulle viime vuoden kotimaisten uutuuksien joukossa miellyttävin tuttavuus", aloitti Martti Savo (Kansan Uutiset 13.3.1966). "On miellyttävää todeta, ettei yksikään Tunteiden niminovelleista muodosta 'kokeiluja kokeilujen vuoksi' (Edvin Lainekin voi katsoa niitä rauhassa), mutta samalla yhtäkään niistä ei rasita vanhan kotimaisen elokuvamme jaarittelu."

"Ohjaajaneliapila on esittänyt kisällintyönsä ja epätasaisuudestaan huolimatta tulos lupaa hyvää jokaisen kohdalla", antoi Leo Stålhammar (Suomenmaa 17.3.1966) yhteenvetonsa. "Elokuvamme on saamassa kipeästi kaipaamaansa lisäväriä."

Yksimielisesti kaikki kriitikot nostivat Asko Tolosen Kristiinan muiden episodien yläpuolelle. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 8.3.1966) piti sitä "ryhmän ylivoimaisesti valmeimpana työnä, teknillisesti muita paljon pätevämpänä, selkeästi alkujaan suunniteltuna ja myös mieluisasti toteutettuna nykypäivän romanssina". Yrjö Kemppi (Ilta-Sanomat 17.3.1966) näki Kristiinassa "vahvaa todellisuustuntuista taustaa vaistottavaa runollisuutta, kertovaa kuvilla ilmaisemisen halua, juuri sitä elementtiä joka oikeuttaa elokuvan taiteeksi".

"Kristiinaa sopii tosiaan pitää lajissaan hallittuna ja viehättävänä, jopa omaperäisenäkin pikku filminä", kiitti Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 13.3.1966), "ja sen käsikirjoittajaohjaajaa Asko Tolosta sitä mukaa varteenotettavan lahjakkaana tulokkaana. Huomattavaa on erotukseksi muista mm. se, että Kristiina todella liittyy elämään ympärillämme. Kun sikermän muissa novelleissa kulloisetkin pari-kolme toimivaa henkilöä liikkuvat joltisessakin tyhjiössä, niin Kristiinan alkuvaiheet (reipasrytmiset katu- ja puistokuvat, jäätelöbaarikohtaus) todella kuohuvat keväisen elämänmenon vilkkautta, kunnes tarina sitten jättää ympäristötekijät ja keskittyy vähitellen kahteen päähenkilöönsä ja heidän ongelmaansa. Nuorten hyvin kauniin ja avoimen suhteen sekä sitä hetkeksi varjostavat komplikaatiot Tolonen on kuvannut viehättävästi ja herkkävireisesti apunaan kaksi ilmeisen lahjakasta teatterikoululaista Kristiina Halkola ja Pekka Autio vuori sekä erinomainen kuvaaja Raimo Hartzell."

"Kolmessa muussa elokuvassa on käytetty amatöörinäyttelijöitä ja tulos ei tältä osin ylety Kristiinan tasolle", arveli Stålhammar kokonaisuuden epätasaisuuden syyksi. Kempin mukaan Halkola ja Autiovuori "esittävät pikku episodinsa hyvin välittömästi, herkästi ilmehtien, liiallisuuteen horjahtamatta, henkilönsä täydesti tajuten" ja jatkoi: "Tunteitten muille osasille mielin antaa spartalaisen tuomion. Kalevi Kortteen Liukastelua kuvittaa Anssi Mänttärin sinänsä vapautuneesti leikkivän aiheen luvattoman tökerösti, paljoakaan sen tarjoamasta lystikkyydestä, saati henkilöistä irti saamatta. Jaakko Talaskiven Jyrki Lappi-Seppälän käsikirjoitukseen pohjautuva Confiteor muistuttaa lastissaan esiruutsalolaista (Hetkiä yössä) ja esikurkvaaralaista (Autotytöt) elokuvan yhdistelmää. Ja Leena Salokankaan Toivo, rakkaus on yhtäkaikkista design-muotoilua."

"Kalevi Kortteen ja Leena Salokankaan jaksot ovat vaatimattomia ja vähän lapsekkaita nykynuorten kuvauksia", koki P.B-h (Peter von Bagh, Ylioppilaslehti 11.3.1966), "miellyttäviä silti ja vailla niitä moralisoivia piirteitä mitä suomalaisissa filmeissä aina on pakannut olemaan. Jaakko Talaskiven Confiteor on ohjelman hämmästyttävin filmi - mistä tuo jatkuva mystiikan kipinä, vailla mitään yhteyksiä aikamme menoon. - - Tolosen filmi on huomattavasti muita edellä kaikin puolin, esim. näyttelijätyöltään - -. Se on varmemmin ohjattu, henkilöt ja miljöö tavattu kivasti, osattu tiivistää niistä tyypillisiä piirteitä esiin."

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.