Esa Illi (s. 1962) valmistui Taideteollisen korkeakoulun Elokuvataiteen osaston ohjaajalinjalta 1994, mutta jo opiskeluaikanaan - ja itse asiassa jo ennen sitä - hän oli tehnyt lukuisia lyhyitä dokumentti- ja fiktioelokuvia kuten Häät (1987), Mikä-mikä-maa (1988), Pertti Neumann Nieminen (1990), Laiska kuolema (1991), Kili-kali (1993), Ennätysten tekijät (1993) ja Kati (1994). Hän oli työskennellyt mm. omien lyhytelokuviensa kuvaajana ja pitkien elokuvien kamera-assistenttina (mm. Ystävät, toverit, 1990; Äidin tyttö, 1993) sekä ollut mukana Heikki Aholan ohjaaman Kaupunkisinfonian (1995) tekijäryhmässä.

Puolipitkä näytelmäelokuva Juhannustarinoita syntyi Sparrausrinki-projektin (ks. alla) puitteissa ja valmistui sen toiseksi viimeisenä elokuvana. Idean Illi sai omista tuttavistaan ja heidän tarinoistaan. Käsikirjoitus käynnistyi episodirakenteena, jossa eri tarinat oli selvästi erotettu toisistaan. Illin ja Perttu Lepän ensimmäinen käsikirjoitusversio syyskuulta 1995 erosi varsin paljon valmiista elokuvasta ja sisälsi episodit "Terassi", "Teräsmies", "Kalterit", "Luigi" ja "Radio". Illin ja Simo Halisen lopullinen käsikirjoitus on toukokuulta 1996, ja siinä episodit ovat nimiltään "Nyt tai ei koskaan" (Ninan, Antin ja Aleksin tarina), "Maskit" (Pian ja Samin tarina), ja "Kalterit" (Jykän, Meerin ja Irman tarina). Valmiissa elokuvassa episodit on limitetty sisäkkäin, sulautettu yhdeksi kokonaisuudeksi ja jätetty nimeämättä.

"Juhannustarinoita on episodielokuva, joka koostuu kolmesta lyhyestä tarinasta, jotka kaikki tapahtuvat juhannusaattona kaupungissa", määriteltiin käsikirjoituksen johdannossa. "Ne kaikki kertovat ihmisistä, jotka syystä tai toisesta jäävät tai joutuvat jäämään kaupunkiin, mikä on jotenkin 'luonnoton' ja onneton tilanne. Juhannuksena kaupunkiin jääminen vihjaa yksinäisyyteen, epäonnistumiseen, varattomuuteen, ylipäänsä kaikkeen mitä ihminen haluaisi elämässään välttää. Kaikkia tarinoita leimaa määrätty surkuhupaisuus. Tarinoiden painopiste ja ratkaisut sijoittuvat öiseen, tyhjentyneeseen kaupunkiin, mikä luo tapahtumille omalaatuisen ja hieman absurdin ilmapiirin. Juhannusyö on kaupungissa myös taikayö, joten jokaisen tarinan päähenkilö törmää 'sattumalta' henkilöön, joka pystyy ainakin hetkellisesti auttamaan päähenkilöä tämän ahdingossa."

Juhannustarinoita kuvattiin 20 kuvauspäivässä heinäkuussa 1996 Villealfa Filmproductions Oy:n tuotantona. Elokuva jäi nuorena syöpään kuolleen näyttelijän Rebecca Trouppin (1967-2001) viimeiseksi. Elokuvassa esiintyvät Sanni ja Tilja Vanttaja ovat kirjailija Tomi Kontion tyttäriä. Lopullisesta versiosta leikattiin pois juhannusjuhlinta asuintalon pihalla, jolloin Juha Kukkosen ja Kirsti Kuosmasen roolit jäivät pois. Elokuvassa esiintyvä kissa lainattiin Les Ikaros -sirkuksesta.

Juhannustarinoita pääsi ensi-iltaan maaliskuussa 1997 ja se palkittiin kotimaisen tuotannon laatutuella. Illin seuraava, niin ikään puolipitkä näytelmäelokuva Apinajuttu valmistui 2000.

Sparrausrinki: Vuosina 1990-96 toteutettu Sparrausrinki oli Suomen elokuvasäätiön (SES), Audiovisuaalisen viestintäkulttuurin edistämiskeskuksen (AVEK), Yleisradion ja MTV3:n yhteinen hanke, jonka tarkoitus oli kannustaa nuoria lupaavia tekijöitä tarjoamalla rahoitus puolipitkään fiktioelokuvaan. Hankkeeseen hyväksytyille tuotannoille myönnettiin kullekin 1 300 000 mk:n budjetti, josta Elokuvasäätiön ja AVEK:n osuus oli 900 000 mk ja televisioyhtiöiden 400 000 mk. Projekti rahoitti kahtatoista vuosina 1991-97 valmistunutta elokuvaa. (Leena Louhivuori: Sparrausrinki. Helsinki: AVEK 1996) Projektissa syntyneistä elokuvista kahdeksan päätyi teatterilevitykseen ja on näin ollen sisällytetty Kansallisfilmografiaan.

- Toim. Lauri Piispa ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) pohjalta.