Alkuteksti. Nainen tekee ruokaa tuvassa puuhellalla. Kevät, nainen tulee maatalosta ämpäriä kantaen, päälle teksti Emäntä kävelee päivittäin n. 15 km. Nainen kävelee ämpäriä kantaen ison maatalon navettaan ja palaa rivakasti pihan poikki kävellen. Naisen askeleet mutaisella pihalla kumisaappaat jalassa. Talvi, nainen kantaa lumihangessa kahta ämpäriä. Kaksi poikaa hiihtää. Toinen poika juoksee naisen luo ja ottaa toisen ämpärin kantaakseen. Talvi, nainen pesee pyykkiä pihalla puusoikossa, vääntää lakanaa. Kaksi naista pyykkää pihalla jalallisissa puusoikoissa, välissä pyykkikasa penkillä, vieressä järvi jäässä. Nainen hankaa veritahraa lakanasta paljain käsin. Naiset työntävät kelkassa puusaavia ja pärekoria pihalla ja pitkin peltoaukeata. Huuhtelevat lakanat avannossa. Nainen kantaa ämpäreitä niskakorennolla kylätiellä. Nainen nostaa kaivosta vettä kelkassa olevaan saaviin. Työntää kelkan pihaan. Kevät, nainen nostaa vettä toisenlaisesta kaivosta. Nainen juttelee pihalla esiliina yllään kahden pukumiehen kanssa, jotakin suunnitellaan. Ulkona iso purukasa ja pari miestä työssä laitteella, joka poraa puunrungon ontoksi. Lähikuvaa koneesta. Miehet kiinnittävät tukit koneeseen. Valmistavat puuputkia ontoista rungoista. Putket upotetaan pitkään kaivantoon ja yhdistetään. Porakone työssä. Putkien valmistusta. Kaivanto peitetään. Nainen avaa vesihanan navetassa. Lehmä juo vettä kourusta. Nainen ottaa pannuun vettä hanasta sisällä. Talvi, naiset avannolla pyykkeineen. Nostavat täyden pärekorin kelkkaan. Nainen virittää lumisella pihalla pyykkinarun puiden väliin. Pikkupoika seisoo kädet taskussa. Lakanat liehuvat tuulessa, naiset ripustavat lisää. Ripustavat liinavaatteita narulle, poika seisoo helmoissa kädet taskussa, taustalla kaksi lasta talon edessä. Nainen sytyttää puuhellaa puhallellen. Suuri halkopino talon päädyssä. Talvi, nainen työntää klapilastia kelkassa pihalla. Kevät, neljä lasta kantaa klapeja liiteristä. Tuli takassa. Tuvan katosta roikkuu valjaita. Höyläpenkki hirsitalon nurkassa, kaksi miestä tekee puuesineitä. Tuolille pannaan puukauhoja. Tuvan sisustusta, tuoleja, astiakaappi, kaappikello ja vinolipasto. Kustavilaistyylisiä tuoleja ja kaappi. Tuoleja, arkku ja ryijy. Kukkia kukkahyllyssä ikkunan edessä. Erilaisia puutaloja. Kesä, kuusiaitojen reunustama hiekkatie, päässä iso talo. |