Säädyllinen murhenäytelmä
En Anständig tragedi (ruotsinkielinen nimi)
A Respectable Tragedy (englanninkielinen nimi)
Eine Respektable Komödie (saksankielinen nimi)
Finna-arvio
Säädyllinen murhenäytelmä
Kaisa Rastimon ohjaama ja Michael Baranin käsikirjoittama elokuva Säädyllinen murhenäytelmä (1998) pohjautuu Helvi Hämäläisen romaaniin. Vuosiin 1938-39 sijoittuvassa draamassa porvarillisen säädyllisessä avioliitossa elävä tohtori Tauno Saarinen (Ville Virtanen) hullaantuu naapurihuvilan nuoreen palvelustyttöön Tellervoon (Saara Hilpinen) ja tunnustaa sen vaimolleen Elisabethille (Päivi Akonpelto). Tohtorin taidekriitikkosisar Naimi (Henriikka Salo) pohtii puolestaan palatako intohimoiseen mutta raastavaan suhteeseen entisen miehensä Arturin (Timo Jurkka) kanssa ja sietämään jälleen hirviömäistä anoppia Adaa (Kyllikki Forssell).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
S |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
arkistoaineisto / esiintyjät: Kyösti Kallio (tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe radiossa) ,
arkistoaineisto / esiintyjät: Kyösti Kallio (tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe radiossa)Hae aiheistaAvustajat
Fanny Anttinen, Johannes Jauhiainen, Emilia Kinnunen, Jonna Kälviä, Peter Lindroos, Elias Mäkelä, Kaisa Näsi, Oona Pärssinen, Kaisu Roine, Essi Yläliedenpohja ,
Fanny Anttinen, Johannes Jauhiainen, Emilia Kinnunen, Jonna Kälviä, Peter Lindroos, Elias Mäkelä, Kaisa Näsi, Oona Pärssinen, Kaisu Roine, Essi YläliedenpohjaHae aiheista |
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
2. - 3.5., 3. - 14.6., 30.6. - 5.7., 12.7., 28.7. - 31.8., 13.10., 18.11.1997; 24.1. - 1.2., 3. - 4.3.1998 - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Kaisa Rastimon toinen kokoillan elokuva Säädyllinen murhenäytelmä on Helvi Hämäläisen vuonna 1941 ilmestyneeseen romaaniin pohjautuva avioliitto- ja pukudraama, jonka tapahtumat sijoittuvat epookkia tarkoin varjellen vuosiin 1938-1939 eli toisen maailmansodan aattopäiviin", Antti Lindqvist (TV-maailma 1/1998) avasi. "Näyttelijä- ja lavastuskeskeinen ilmaisu on edelleenkin ohjauksen hallitseva ominaisuus, mutta näkemys on selkeästi kypsempi ja seestyneempi kuin riuhtovassa esikoispitkässä Suolaista ja makeaa. Kysymys on porvariston hillitystä charmista, joka muuttaa puheen kuiskaukseksi ja kaataa kastevettä intohimon leimahduksille. Sivistys on tunteiden paketoimista ja teoretisointia, tarkoin vartioitua pintakuorta, johon tullut särö särkee koko elämän. Tässä todellisuudessa miehet vievät ja vikisevät päälle, ja vaimot antavat ennen pitkää anteeksi ihan hillittyinä." Kalle Kirstilä (Etelä-Suomen Sanomat 29.8.1998) luonnehti henkilökuvia: "Vaikka elokuvan päähenkilöt ovat kaikki omalla tavallaan patoutuneita, Rastimo tekee heistä intiimejä. Katsojan kärsivällisyyttä koetellaan, kun elokuvan henkilöt kaikkine sadistisine, masokistisine ja sievistelevine piirteineen tuodaan hyvin lähelle katsojaa." Jarmo Valkolan (Keskisuomalainen 18.9.1998) mukaan elokuvassa on "pehmeyttä ja haettua haikeutta. Filmi sisältää kauniisti hahmoteltua visuaalisuutta. Luonnon elementit löytävät tiensä Tuomo Virtasen hahmottamiin kuviin, järven pinnat ja kuu hehkuvat lumovoimaansa. Taustalla soi Kuulan ja Merikannon vienosti runollinen ja aidosti murheellinen musiikki. Valonkäyttö on Säädyllisessä murhenäytelmässä erityisen hienostunutta. Valo väreilee kuvien pinnalla ja ihmisten kasvoilla. Kaikki on tyyliteltyä ja pitkälle estetisoitua aina värien käyttöä myöten. Rastimon kuvaohjaus on mahdollisimman sujuvaa, taidokasta ja esteettisesti näyttävää, mutta aidon tuskan hetket ovat melko vähissä. Pinnan alla risteilevät kärsimykset jäävät lopulta visioimatta, johtuen erityisesti siitä, että tällä kertaa huippuun kohotettu taiteellisuus estää olennaisten syvyystasojen esilletuonnin ja sitä kautta tapahtuman kerronnallisen vangitsevuuden. [- -] Ville Virtanen ja Päivi Akonpelto pyrkivät selkeään tulkinnallisuuteen, jossa Virtasen näyttelijätyön keskittynyt vakavuus vastakkaistuu Akonpellon korostuneen sievistelevyyden kanssa." Silja Sahlgren (Hufvudstadsbladet 18.9.1998) tiivisti näkemyksensä: "Det är synd att en film som innehåller så många starka ingredienser gång efter annan snubblar på överdrifter. På samma sätt som rollfigurerna är fångar inom ramen för sin kroppslighet är filmen fången i sin vackra ram där stumma känslor målats i alltför skrikiga färger för att lyckas äta sig in under huden på åskadaren." Pertti Lumirae (Demari 18.9.1998) tarkasteli elokuvan poliittista taustaa alkuperäisteokseen verraten: "Ei Hämäläisen romaanikaan ole erityisen poliittinen, mutta se on hyvin hahmoteltu aikalaiskuvaus piireistä, joihin Hämäläinen oli päässyt tunkeutumaan ennen kaikkea seurustellessaan Olavi Paavolaisen kanssa. On aivan oikein, että tekijät ovat sanoutuneet selväsanaisesti irti tarpeesta etsiä malleja henkilöhahmoille ja korostaneet kuinka on kysymys ennen kaikkea 30-luvun henkisen ilmapiirin löytämisestä. On jotenkin aika luonnollistakin, etteivät tekijät ole kokonaisvaltaisesti pystyneet välittämään sitä aivan poikkeuksellista aistimusvoimaista luonnontunnetta, joka on Hämäläisen proosalle niin olennaista, mutta siihen olisi tuskin kyennyt kukaan nyt elävistä suomalaisista elokuvantekijöistä." - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Kaisa Rastimon toinen kokoillan näytelmäelokuva Säädyllinen murhenäytelmä käynnistyi MTV3:n ohjelmapäällikkö Solja Kievarin aloitteesta: hän oli ostanut Helvi Hämäläisen samannimisen, ilmestyessään 1941 avainromaanina kohutun teoksen oikeudet jo 1980-luvulla ja kaavaili aiheesta televisiosarjaa. Vuonna 1995 Kievari pyysi ohjaajaksi Kaisa Rastimon, jolle 1930-luku tuntui aluksi etäiseltä, kunnes aihe alkoi kiehtoa häntä. Käsikirjoittajaksi kiinnitettiin Michael Baran, joka oli dramatisoinut Kansallisteatteriin sekä Säädyllisen murhenäytelmän että sen jatko-osan Kadotettu paratiisi - ohjaajana Jukka Kajava, pääosissa Seela Sella, Tapani Perttu ja Kyllikki Forssell. Talvesta 1996 kesään 1997 Baran työsti aiheesta kaikkiaan 11 käsikirjoitusversiota, joista viimeinen on päivätty 3.6.1997 - viimeisiin myös Rastimo osallistui dramaturgina. "Kansallisen näytelmäsovitukseen nähden koko homma piti kirjoittaa uusiksi, koska elokuvan kieli on kuitenkin niin toinen", Baran kertoi ennen kuvausvaihetta. "Kun näytelmä kesti kolme tuntia, on elokuvan kesto puristettu normaaliin pariin tuntiin." (Demari 29.5.1997). Kuvatusta materiaalista koostettiin myös laajennettu 4-osainen tv-sarja, jossa elokuvasta poiketen Paavo Liski toimi kertojana, Merja Larivaara näytteli Arturin naisystävää ja Jarmo Mäkinen muuttomiestä. Kievari katsoi, että "elokuva ja tv-sarja ovat kumpikin itsenäisiä teoksia", mutta "sarjassa on enemmän aineksia romaanista mukana" (Helsingin Sanomat 19.9.1998). Kirjailija Helvi Hämäläinen oli mukana vielä kevään 1997 lehdistötilaisuudessa, hän tapasi Timo Jurkan ja Henriikka Salon ja hyväksyi näyttelijävalinnat, mutta valmista elokuvaa hän ei ehtinyt nähdä, sillä hän kuoli tammikuussa 1998 - samana päivänä jolloin elokuvasta valmistui 17 minuutin esittelyvideo, joka sisälsi raakaleikattuja kohtauksia vailla äänen viimeistelyä. Hämäläisen tuotannosta oli aikaisemmin sovitettu elokuvaksi romaani Tyhjä syli (1937), josta Jorma Nortimo ohjasi SF-elokuvan Lapseni on minun (1940). "Tämän ajan, seksuaalisen vapauden ajan ihmiselle saattavat Säädyllisen murhenäytelmän henkilöiden ongelmat tuntua etäisiltä, mutta ovatko ne sitä kuitenkaan?", Rastimo pohti tuotantoaineistoon liittyvässä ohjaajan sanassaan. "Tarkastellessani omaa ja ystävieni elämää olen huomannut, että pitkälle opiskelleille, älyllisesti suuntautuneille ihmisille on tyypillistä, että idea elämään, rakkauteen, parisuhteeseen yms. saadaan kirjoista, musiikista yms., joista sitä sovelletaan usein varsin epäonnistunein, joskus jopa tuhoisin seurauksin elävään elämään. Elämä ei olekaan teoria tai teatteri, se ei ole looginen ja hallittavissa vaan yllättävä ja oikukas. Säädyllisen murhenäytelmän varsinainen murhenäytelmä alkaa siitä, kun sen päähenkilöiden ylevät unelmat ja ideat rakkaudesta ja parisuhteesta murenevat arvaamattoman ja armottoman todellisuuden edessä. Tämän kaikkien hermoja raastaneen ihmissuhdepelin lopputulos on äiditön vastasyntynyt lapsi. Todellinen teko, lapsen pelastaminen, paljastaa oikean, maanläheisen hyvyyden taivaita hipovien jalojen aatteiden seasta." "Elokuvan pääteemat ovat syyllisyys ja anteeksianto", Rastimo määritteli seminaariesitelmässään Mikkelissä 31.7.1998. "Anteeksiannot käsittäköön jokainen katsoja miten haluaa. Itse en välttämättä pidä kaikkia elokuvan anteeksiantoja suotavina. Naimi ja Elisabet antavat koko ajan anteeksi miehilleen, ja minusta he näin tehdessään ylläpitävät omaa alistettua asemaansa avioliitoissaan eivätkä vaadi miehiään ottamaan vastuuta teoistaan. Todellinen anteeksianto tapahtuu mielestäni vasta elokuvan lopussa, jossa Elisabet avuttoman ja suojaamattoman lapsen takia antaa sydämessään anteeksi miehelleen." Elokuvan visuaalinen ilme suunniteltiin huolellisesti. Lavastaja Katriina Ilmarannan ja kuvaaja Tuomo Virtasen kanssa Rastimo etsi oikeita kuvauspaikkoja ja "visuaalisia rakennuspalikoita" epookin ja henkilöiden mentaalisen tilan hahmottamiseksi. Jokaiselle interiöörille löytyi oma tyylinsä ja jopa oma värinsä: tohtorin porvariskoti näyttäytyy harmaan- ja heleänsinisissä tai keltaisissa väreissä, Naimin asunto on violettia modernismia, Arturin ja Adan kartanossa hallitsevat tummasävyiset ja punaiset värit. Taideteokset lainattiin Wäinö Aaltosen Museosta ja kuvauksia varten niistä teetettiin jäljennökset. Päivi Akonpelto (s. 1967) oli esittänyt naispääosaa jo Rastimon edellisessä elokuvassa Suolaista ja makeaa (1995). Kyllikki Forssell (s. 1925) oli puolestaan tulkinnut Adan osan jo Kansallisteatterin dramatisoinnissa - elokuvarooli on toistaiseksi viimeinen uralla, joka oli alkanut 1943 näyttelijättären ollessa 18-vuotias. Ville "Jukanpoika" Virtanen (s. 1961) oli esiintynyt elokuvissa 1980-luvun puolivälistä lähtien, mutta miespääosa oli hänelle ensimmäinen, ja ensimmäiset tärkeät elokuvaroolinsa näyttelivät Säädyllisessä murhenäytelmässä myös Timo "Sakarinpoika" Jurkka (s. 1963) ja Henriikka Salo (s. 1964). Todellisia ensikertalaisia olivat koekuvausten kautta löytynyt Saara Hilpinen (s. 1980), Kaisa Rastimon ja tuottaja Marko Rauhalan tytär Ilona Rastimo sekä Katriina Ilmarannan ja Esko Pajusen vauva Veera Pajunen. Säädyllinen murhenäytelmä kuvattiin useissa jaksoissa pitkin kevättä, kesää ja syksyä 1997 sekä talvella 1998. Pitkän kuvausjakson kuluessa vauvat ehtivät kasvaa siinä määrin, että roolissa oli käytettävä kolmea eri vauvaa. Elokuvantekoa viivästyttivät Ville Virtasen ratsastusonnettomuus sekä Päivi Akonpellon raskaus ja umpisuolen puhkeaminen. Veteraaninäyttelijä Veikko Uusimäen (1921-2008) vuonna 1946 alkaneella elokuvauralla ristiäispapin rooli jäi viimeiseksi. Säädyllisen murhenäytelmän tuotantoa varten Marko Rauhala ja Stiina Laakso perustivat uuden yhtiön, Kinotaurus Oy:n. Elokuva sai ensiesityksensä Espoo Cinén juhlanäytäntönä 23.8.1998 ja varsinaisen ensi-iltansa lähes kuukautta myöhemmin. MTV3:n tv-sarjaversio nähtiin vasta keväällä 2002. Kaisa Rastimon seuraava ohjaustyö oli lastenelokuva Heinähattu ja Vilttitossu (2002). - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. Soi vienosti murheeni soitto Säv. Oskar Merikanto, sov. Jovanka Trbojević 1) Studio-orkesteri (off, alkutekstit), 3' 00". 2) Es. Henriikka Salo, piano (playback / Satu Elijärvi, piano, ja studio-orkesteri), 2' 00". 3) Satu Elijärvi, piano, ja studio-orkesteri (off), 1' 50". 4) Satu Elijärvi, piano (off), 1' 00". 5) Studio-orkesteri (off), 2' 35". 6) Es. Ville Virtanen, piano (playback / Kerkko Koskinen, piano, ja studio-orkesteri), 2' 45". 7) Satu Elijärvi, piano (off, lopputekstit), 2' 00". 2. Kesäillan idylli Säv. Oskar Merikanto, sov. Jovanka Trbojević 1) Studio-orkesteri (off), 1' 30". 2) Es. Päivi Akonpelto, piano ja hyräily (playback / Satu Elijärvi, piano, ja studio-orkesteri), 1' 15". 3) Es. Päivi Akonpelto, hyräily (100 %), 0' 15". 4) Studio-orkesteri (off), 2' 00". 3. Lampaanpolska Säv. Toivo Kuula, sov. Jovanka Trbojević 1) Satu Elijärvi, piano (off), 0' 25". 2) Studio-orkesteri (off), neljä kertaa, yht. 6' 00". 4. Laula tyttö Säv. Oskar Merikanto, san. J. H. Erkko, sov. Jovanka Trbojević 1) Studio-orkesteri (off), kolme kertaa, yht. 4' 15". 2) Es. Ville Virtanen, piano (playback / Kerkko Koskinen, piano), 1' 30". 3) Studio-orkesteri (off), 1' 45". 4) Sarita Harma, laulu, ja Satu Elijärvi, piano (off, lopputekstit), 2' 30". 5. Improvisaatio Säv. Oskar Merikanto, sov. Jovanka Trbojević Studio-orkesteri (off), kolme kertaa, yht. 7' 55". 6. Häämarssi Säv. Toivo Kuula, sov. Jovanka Trbojević, Pietari Koskinen 1) Pietari Koskinen, syntetisaattorit (off, soittorasia), kaksi kertaa, yht. 0' 30". 2) Orkesteri (off, gramofoni), 0' 30". 3) Studio-orkesteri (off), kaksi kertaa, yht. 0' 25". 4) Satu Elijärvi, piano (off), kaksi kertaa, yht. 2' 15". 7. Täällä Pohjantähden alla Säv. trad., san. Jaakko Juteini, sov. Juha Vintturi Candomino-kuoro, joht. Juha Vintturi, laulu (off, radio), 1' 05". Levytys: Candomino-kuoro, joht. Juha Vintturi; Finlandia Records 3984-26845-2, 1999. Huomautuksia: Musiikkinumero 6:2 on otettu vanhalta venäläiseltä äänilevyltä. - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Tuula Mehtonen, Sarita Harma<br />Stina ja Johan Fabritius, Monika ja Bernt Ehrnrooth, Pirjo ja Aki Inna, Miina Äkkijyrkkä, Anjanpuisto/Anja Hänninen<br />XES Oy, Suomen Filmfotograferna Oy, Kodak Oy<br />Taideteollinen korkeakoulu/Elokuvataiteen osasto, Lavastustaiteen osasto<br />Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Orvokki Haanpää/Vaatetusalan suunnittelun ja markkinoinnin ko<br />Päivi Eskola, Risto Jämsén, Marita Hällfors, Rikard Korkman, Kaisa Laakkonen, Rosa Liksom, Valter Löfblom, Leena ja Seppo Pukki, Birger Selén, Anu Sirkiä, Viveca Sjöblom, Helena Soiri-Snellman, Timo Tiainen, Erika Turunen, Heikki Ukkonen, Aino Väisänen, Ulla Väänänen, Joanna Wasström, AMV-eriste, Antik Oskar, Art Clipper, Artek Oy, Artistica, Berner ltd, Capitol Catering, Custompyöräklubi ry, Design Matti Piironen, Espoon Kaupunki, Hackman Designor Oy Ab, Helsingin antikvariaatti, Helsingin hattutehdas, Helsingin kaupunginteatteri, Helsingin kukkatukku, Helsingin yliopiston kirjasto, Hietaniemen hautausmaa, HYY-yhtymä, Höyryveturimatkat 1009 Oy, Ibero, Lallukan taiteilijakoti, Lastenlinnan sairaala, Lönkan Olohuone, Movision Oy, Panda Oy, Pohjoismainen sukkatehdas, Punavuoren antiikki, Punavuoren puu, Puukeskus, Ravintola Merimessi, Saksalainen kirjasto, Skarvi Oy, SKS kirjallisuusarkisto, Suomen Kansallisooppera, Suomen Kansallisteatteri, Suomen käsityön ystävät, Teatterimuseo, Tiimari, Timon lintutarha, Viesti-tuote, Vottosen puutarha Virkkala, VR/Ilmalan junajärjestely, W. Hagelstam, WSOY, Xerox Oy |
||||||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||||||
Radioäänenä käytettiin tasavallan presidentti Kyösti Kallion radioitua uudenvuodenpuhetta 1939. - Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan. |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|