The Real McCoy oli Pekka Lehdon ensimmäinen pitkä elokuva Kaivon (1992) jälkeen. "Toimistoni on aivan Liisanpuiston vieressä", Lehto kertoi lehdistöesitteessä uuden elokuvansa synnystä. "Kesällä 1997 istui Andy McCoy usein puistokahvilassa siiderillä. Eräänä päivänä istahdin hänen pöytäänsä. Ostin Andylle siiderin ja hän kertoi minulle elämänsä värikkäistä vaiheista. Elokuvan kaksi vuotta kestäneen tuotantojakson aikana olen saanut ostaa hänelle useammankin siiderin. Minulla oli samat ennakkoluulot Andyä kohtaan kuin useimmilla suomalaisilla. Mutta kun aloin kuunnella, opin tuntemaan lukeneen ja uteliaan miehen, jonka havainnot ja elämänfilosofia herättivät kiinnostukseni ja samalla halun välittää ne myös muille."

Andy McCoy, oikealta nimeltään Antti Hulkko (s. 1962), oli saavuttanut kuuluisuutta 1980-luvulla Suomen kansainvälisesti menestyneimmän rock-yhtyeen Hanoi Rocksin perustajana ja ykköskitaristina. Yhtyeen hajottua 1985 Andy McCoy oli esiintynyt mm. Iggy Popin soolokitaristina. Huumeiden käytön seurauksena hänen terveytensä oli vakavasti horjunut. Elokuvan valmistuttua Lehto sanoi olleensa "vain elokuvantekijä" ja toteuttaneensa uskollisesti Andyn ideoita. "Kaikki ideat tulee multa", Andy vahvisti samassa yhteydessä. "Pekka on ollut kärsivällinen." (Helsingin Sanomat 19.2.1999).

The Real McCoy sisältää sekä dokumenttia että fiktiota, niin arkistoaineistoa kuin puhtaasti mielikuvituksellisia aineksia. Lehdon ja englantilaisen Beatrix A. Woodin käsikirjoitus sisälsi alun perin enemmän fiktiota, mutta toteutus tapahtui lopulta Andy McCoyn ehdoilla. Omat roolinsa on Andyn kolmella alter egolla, jotka lehdistöesitteen mukaan "heijastavat hänen persoonallisuutensa monisärmäisyyttä, hänessä taistelevia sisäisiä voimia ja hänen suhdettaan vaimoonsa Angela Nicolettiin": Super McFly on pimeä puoli, huijari, piilotajunnan ja unien hahmo; Gandi McCoy on positiivinen voima, opas ja auttaja, intialaisen sielunvaellusopin mukaisesti edellisessä elämässään kärpänen; Aleksander Hulkov on Andyn venäjänmustalainen isoisän isä, verenperinnön edustaja, joka antaa Andylle tehtäväksi hankkia taivaan porttien avaimet.

The Real McCoy kuvattiin epävarman rahoituksen vuoksi useissa jaksoissa kesästä 1997 syksyyn 1998, mm. Keuruulla, Helsingissä ja Intiassa - kuvauspäiviä kertyi yhteensä noin 30. Andyn kärpäskuvat otettiin sinitaustaa vasten Angel Filmsin studiossa ja liitettiin varsinaisiin taustakuviin digitaalisesti. Toukokuussa 1998 Andy putosi kolmannen kerroksen parvekkeelta, katkaisi molemmat jalkansa, joutui kuukaudeksi sairaalaan ja käyttämään pyörätuolia 17 viikon ajan. Tapaturman seurauksena elokuvan rakenne muuttui merkittävästi. Pitkään kaavailtiin myös Andyn ja hänen ihailemansa Uuno Turhapuron yhteistä kohtausta Intiassa: Vesa-Matti Loiri oli suostuvainen, mutta tuottaja Spede Pasanen esti hankkeen. Elokuvan viimeiset kuvat otettiin syyskuussa 1998, kun Andy poltti pyörätuolinsa ja työnsi sen mereen. Toipilasaikanaan Andy kirjoitti ja sävelsi elokuvan musiikin, joka ilmestyi soundtrack-albumina kesällä 1999. Elokuvassa seurattiin myös kaksiviikkoista "Andy, Dave & Pelle" -kiertuetta joulukuussa 1997. Samaan aikaan elokuvan kanssa syntyi musiikkivideo Mind Over Matter, ja elokuvan myötä Hanoi Rocks perustettiin uudelleen, kun Andy tapasi pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Mike Monroen. The Real McCoyn herättämä kiinnostus poiki niin ikään konserttikiertueen, kirjan Sheriffi McCoy (WSOY, 2001) ja tosi-tv-sarjan The McCoys Show (MTV3, 2003).

Kuvauksista kertyi 45 tuntia materiaalia, josta leikattiin puolentoista tunnin elokuva. Materiaali kuvattiin super-16 mm:n filmille, ja levennettiin 35 mm:n esitysformaattiin. Ensi-ilta oli kaavailtu maaliskuulle 1999, mutta alkuvuoden ruuhkan ja kotimaisen elokuvan yllättävän suosion vuoksi se siirrettiin elokuulle. Kantaesitys oli Göteborgin festivaalilla 29.1.1999, ja ennen varsinaista ensi-iltaansa The Real McCoy nähtiin vielä Berliinin, Tampereen, Sodankylän, Karlovy Varyn ja Savonlinnan festivaaleilla. Elokuva palkittiin laatutuella ja se sai "dokumenttielokuvaksi" erinomaisen, lähes 50 000 maksaneen katsojan yleisömenestyksen.

Pekka Lehdon seuraava elokuva Tango Kabaree (2001) oli jälleen "dokumentaaris-fiktiivinen taiteilijatarina", tällä kertaa tanssija Aira Samulinin elämästä ja työstä. Sittemmin hän on ohjannut mm. Viron metsäsisseistä kertovan puolidokumentaarin V.O.I.T.K.A. - metsän veljet (2004) ja Heinojen kohutun kaksoismurhan inspiroiman näytelmäelokuvan Game Over (2005).

- Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan.