Tässä tutkimuksessa selvitän isovanhemmuutta elämänvaiheena. Tarkoituksenani on kuvata tutkimushenkilöiden kokemuksia isovanhemmuudesta osana heidän elämäänsä.

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys perustuu sekä isovanhemmuuden että sukupolven käsitteiden ja niiden sisältöjen tarkasteluun. Olen avannut isovanhemmuutta erilaisten isovanhemmuuden ulottuvuuksien ja yhteiskunnallisten muutosten näkökulmista käsin. Tämän lisäksi käsittelen Eriksonin kehitysteoriaa vanhuuden osalta. Teoreettisessa viitekehyksessä esittelen myös sukupolven erilaisia määritelmiä sekä isovanhempien ja lastenlasten suhteita sukupolvien ketjussa. Aikaisempia tutkimuksia olen käsitellyt sekä isovanhemmuuden että sukupolven aihepiireistä.

Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimukseen on osallistunut 14 isovanhempaa, joista osa on kertonut kokemuksensa isovanhemmuudesta kirjeessä ja osa on antanut haastattelun. Tutkimuksen aineisto on koottu syksyn 2010 ja kevään 2011 aikana. Aineiston analysoinnissa olen käyttänyt aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

Tutkimuksen keskeisin tulos on, että isovanhemmat näkevät roolinsa isovanhempana myönteisenä asiana, johon kuuluu osaltaan myös arkielämän muutoksia ja haasteita, Isovanhemmuus on tutkittavien mukaan elämää rikastuttava rooli. Isovanhemmuuden myötä tulleet muutokset ja haasteet koetaan yleensä rakentaviksi ja sukupolvisuhteita vahvistaviksi.

Tutkimusten tulosten pohjalta olen muodostanut isovanhemmuuden typologian, jossa isovanhemmuus jakaantuu neljään eri luokkaan: isovanhemmuudesta nauttiva, isovanhemmuuden kompensoija, isovanhemmuudesta vetäytymään joutuva sekä isovanhemmuuden torjuva. Isovanhemmuuden voimavarojen avulla yksilö voi rakentaa eheän minäkuvan ja hyvän elämän. Tuloksia voidaan soveltaa puhuttaessa yksilön kehitystehtävien saavuttamisesta ja hyvän vanhuuden avaimista.