2000-luvun puolen välin jälkeen Adenin lahden alueella niin sanottu moderni merirosvous lisääntyi räjähdysmäisesti erityisesti somaliperäisten merirosvojen toimesta. Merirosvousta on luonnehdittu vakavimmaksi toisen maailmansodan jälkeiseksi uhkaksi merenkulun turvallisuudelle. Merirosvojen suorittamiin kaupallisten alusten kaappamisiin ja alusten miehistöjen kidnappaamisiin onkin puututtu Adenin lahden alueella järeästi kansainvälisten merirosvouksen vastaisten operaatioiden keinoin vuodesta 2008 lähtien. Nopeiden ratkaisujen löytäminen uuden tyyppisen kansainvälisen rikollisuuden ehkäisemiseksi on ollut omiaan tuottamaan ongelmia epäiltyjen ihmisoikeuksien turvaamisessa.

Tämä tutkielma käsittelee ongelmia merirosvouksesta epäiltyjen ihmisoikeuksien turvaamisessa vuoden 2008 jälkeisissä kansainvälisissä merirosvouksen vastaisissa operaatioissa. Ihmisoikeusongelmia tarkastellaan operaatioiden seuraavissa vaiheissa: kiinni otettaessa ja pidettäessä epäiltyjä pidätettynä (aluksella), päästettäessä epäiltyjä vapaaksi ilman oikeudellisia jatkoseuraamuksia sekä siirrettäessä epäiltyjä syytteeseen saatettavaksi valtioihin, joilla ei ole liittymää itse merirosvousrikokseen. Tutkielmassa käsitellään useissa ihmisoikeussopimuksissa turvattuja myös merirosvouksesta epäillyille kuuluvia ihmisoikeuksia sekä analysoidaan näiden ihmisoikeuksien toteutumista käytännössä.

Tutkielman tavoitteena on selventää merirosvouksesta epäiltyjen oikeusasemaa ja niitä ihmisoikeusvelvoitteita, joita merirosvouksen vastaisten operaatioiden eri vaiheissa tulee noudattaa. Tutkielman keskeisiä oikeuslähteitä ovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, YK:n merioikeusyleissopimus, SUA-sopimus, oikeuskäytäntö, valtioiden väliset niin sanotut siirtosopimukset sekä oikeuskirjallisuus. Merirosvoukseen puuttumisessa tapaoikeudella on myös oma merkittävä roolinsa.