Käsillä olevan tutkimuksen aihepiiri on turvallisuuteen liittyvät käytännöt organisaatiossani. Huomion kiinnittäminen käytäntöjen tiedostettuihin ja tiedostamattomiin elementteihin sekä sosiokulttuuriseen taustaan auttaa kehittämään turvallisuutta organisaatiossa aikaisempaa laajemmasta näkökulmasta. Kuvaamiani turvallisuuskäytäntöjä ei ole myöskään organisaatiossani aikaisemmin tutkittu. Tarkastelun avulla on mahdollista kiinnittää huomiota olemassa olevien haasteisiin ja mahdollisesti luoda organisaatioon parempia käytäntöjä.

Teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään turvallisuuden määrittelyyn sekä käytäntöteoriaan. Tutkimusmenetelmänä ovat etnografia ja autoetnografia, joiden avulla tuotin kaksi kuvausta turvallisuuteen liittyvistä käytännöistä. Etnografiassa aineiston keruu ja analyysi eivät ole erillisiä, toisiaan seuraavia vaiheita, vaan molempia tehdään koko ajan kenttätyön aikana. Ne molemmat siten ohjaavat toisiaan, kuten tässäkin tutkimuksessa on tapahtunut.

Turvallisuus paikallisena käytäntönä, niin terveysasemalla, koulussa kuin organisaatiossa rakentuu ihmisten kehollisen ja psyykkisen toiminnan yhdistelmästä sekä materian käytöstä. Turvallisuus siis kietoutuu käytännön elementteihin. Siten se määrittyy aina eri tavoin eri käytännöissä. Tutkimukseni osoittaa, että turvallisuus on kontekstispesifikäytäntö, johon ei vaikuta pelkästään yksilöiden osaaminen ja kokemus, vaan monipuolinen toimintojen, ajattelutapojen ja materiaalisten suhteiden verkosto – käytäntö – jossa turvallisuus rakentuu tietynlaiseksi.

Käytäntöteoria selittää turvallisuuden yksilöllistä ymmärrystä, mutta myös sen kollektiivista kokemista. Käytäntöteoria selittää myös turvallisuuden monimuotoisuutta. Turvallisuuskäytäntönä näkökulma tarjoaa näkökulman myös turvallisuuden laajemmalle tutkimukselle.