Kymmenen iäkkään henkilön haastatteluihin perustuvalla laadullisella tutkimuksella on selvitetty, miten iäkäs henkilö kokee toimijuutensa nyt ja ennakoidussa tulevassa, jolloin hänellä on toisen henkilön antaman avun ja hoivan tarve. Tutkimuksessa on etsitty vastausta kahteen kysymykseen: millaista toimijuutta iäkäs henkilö rakentaa elämänkulun kertomuksissaan sekä millaisena iäkäs henkilö näkee hyvän ja mielekkään elämän kotona ja kun siellä asuminen ei ole enää mahdollista, kodin ulkopuolisessa asumisyhteisössä. Aineisto on kerätty joulukuussa 2013. Tutkielman teoreettinen käsite on toimijuus ja analyysimallina on toimijuuden elämänkulkumalli.

Toimijuuden viitekehys muodostaa subjektiivis- sosiaalis- toiminnallisen näkökulman vanhenemiseen ja vanhana olemiseen. Kuva omasta toimijuudesta muotoutuu elämänmittaisena prosessina kokemusten ja sosiaalisten käytäntöjen kautta. Toimijuuden tukemisessa vahvistetaan vanhan ihmisen omaa läsnäoloa ja osallisuutta elämäntilanteessaan. Toimijuus käsitteen kautta on mahdollista ymmärtää ja tarkastella iäkkään toimijuutta hänen elämäntilanteissaan sekä liittymiä, vuorovaikutusta ja asemia suhteessa sosiaaliseen ympäristöön ja erilaisiin palvelujärjestelmän instituutioihin.

Haastateltavien mielestä ikääntyneisiin suhtaudutaan yhteiskunnassa, palveluissa ja kanssaihmisten taholta myönteisesti. Haastateltavat kokivat, että kotihoidon palvelujen turvin he pysyvät toimintakyvyn heiketessä edelleen olemaan kotona, mikä on heille tärkeää. He toivoivat kotihoidon hoitajilla olevan riittävästi aikaa käynneillään, myös seurusteluun, virikkeelliseen yhdessäoloon, mahdollistamaan kodin ulkopuolelle pääsyn ja tukemaan heitä sosiaalisten suhteiden ylläpidossa. Usea haastateltava kantoi huolta taloudellisesta toimeentulosta, mikäli joutuu tulevaisuudessa käyttämään enenevässä määrin terveys- ja sosiaalipalveluja. Riittämätön avun saanti, muistamattomuus, kotona pelkääminen, yksinäisyys ja ulkopuolisten kontaktien puute olivat haastateltavien mielestä syitä, jolloin hoivakoti on kotia parempi asuinpaikka. Muutoin he ajattelivat, että kotona voi olla vaikka kuolemaan asti, kunhan sinne järjestetään riittävästi hoivaa, sisältöä elämään ja että yksin kotona ollessa todella selviää.

Ajatus hoivakodin asiakkuudesta sisälsi haastateltavien puheissa paljon pelkoja. Eteenkin hoidon laatuun ja kohteluun liittyvät kysymykset askarruttivat mieltä. Nykyisiä hoivakoteja pidettiin laitosmaisina ja kylminä lähinnä niiden toimintakäytäntöjen vuoksi. Haastateltavien mielestä hyvä ja mielekäs elämä hoivakodissa mahdollistaa yksityisyyden ja yksilöllisyyden. Tärkeää oli iäkkään tarpeista lähtevä riittävä, ihmisläheisesti toteutettu apu ja hoiva. Toiminnan hoivakodissa tulisi sisältää yhteisöllisyyttä, virikkeellisyyttä ja ulkoilua. Voinnin niin salliessa hoivakodissa asuessa tulisi päästä osalliseksi normaaliin hoivakodin ulkopuoliseen elämään. Tuki sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja omaisten mukanaolon mahdollistuminen heidän elämässään myös hoivakodissa ollessa on haastateltavien mielestä tärkeää.

Vanhuskäsitys on vanhuspalvelujen toteuttamisen lähtökohta. Toimijuuden toteutumisen haasteena on, miten käytännön työssä kyetään yhdistämään iäkkään riippuvuus toisen henkilön avusta sekä iäkkään henkilön toimijuus, osallisuus ja itsemääräämisoikeus. Ikääntyneiden kanssa työskentelevien tulisi omata suuri määrä sensitiivisyyttä iäkkään elämänkululliselle ja yksilölliselle tilanteelle. Keskiöön nousee kohtaamisen ja työskentelyn tapa, joka parhaimmillaan viestii näkemystä ihmisestä arvokkaana elämänsä subjektijana ja keskeisenä toimijana toimintakyvyn asteesta tai avuntarpeen määrästä riippumatta.