Asiantuntijuuspuhetta tarkastelen yhteydessä työelämäprojekteihin. Tutkimukseni aineistona on kuuden eri ammatti korkeakoulun noin puolentoista tunnin mittaista fokusryhmähaastattelua. Kussakin haastattelussa on mukana 3-6 ihmistä. Kaikkiaan 22 haastatellusta 20 on ammattikorkea¬kouluopettajaa ja kaksi työelämän edustajaa. Fokusryhmähaastattelut organisoitiin korkeakouluittain siten, että mukana oli kuuden ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmien opettajia. Opettajat vakuuttivat työelämäsuhteensa asiantuntijuuttaan rakentavia asiantiloja ja tapahtumia faktaksi käyttämällä erilaisia faktuaalistamisstrategioita puheessaan. Lopputulokseksi sain neljä eri faktuaalistamisstrategiaa: itse todettuun vetoava strategia, asiantuntijuuteen vetoava strategia, vaihtoehdottomuusstrategia ja sosiaalisiin normeihin vetoava strategia. Työelämäsuhteensa asiantuntijuuden faktaksi vakuuttamisessa opettajat käyttivät retorisia keinoja, joissa painottuivat eniten väitteisiin liittyvät retoriset keinot. Näistä käytetyimpiä opettajien asiantuntijapuheessa olivat pakkoa, varmuutta, vaihtoehdottomuutta ja asian ilmeisen selvää luonnetta ilmaisevat sanat, sanallinen määrällistäminen ja ääri-ilmaisut. Väitteen esittäjään liittyvistä retorisista keinoista aineistoni opettajien puheessa käytettiin muita keinoja selvästi enemmän me-retoriikkaa ja minäpuheen "viljelyä". Keskeistä tutkimukseni opettajien työelämäsuhteen asiantuntijuuden rakentumisessa on kehittyminen sen avulla, että opettajan muodolliseen pätevyyteen liittyy työelämäprojekteissa kontekstisidonnaista tietoa. Tatä tietoa muodostuu opiskelijan tutkivan otteen ohjaamisessa sekä tasavertaisessa työelämäyhteistyössä yhteisen kehittämisen työn kokemuksia reflektoimalla.