Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaiset näyttelemiseen liittyvät kokemukset ovat merkityksellisiä opiskelijalle. Lähtökohtana on saada selville yksilön erilaisten roolien sisäistämiseen ja esittämiseen vaikuttavia merkitystekijöitä, jotka voivat olla hyödyllisiä fiktiivisen maailman lisäksi myös todellisessa elämässä. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miksi yksilö haluaa näytellä.

Tutkimus perustuu Rauhalan (2009) holistiseen ihmiskäsitykseen, joka sisältää yksilön olemassaolon kolme perusmuotoa: tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus. Näitä tutkimuksessa sovelletaan ja yhdistetään Cohenin (1986) näyttelemisen tietoisuuden kolmeen tasoon: suhde itseensä, suhde toisiin ja suhde ympäristöön. Tutkimuksen teoriapohjana on Stjernbergin (1981) opiskeluminäkuvamalli ja Wilsonin (2003) eläytyvän näyttelemisen lähestymistapa, joka perustuu Stanislavskin (2011) teoriaan.

Tutkimuksessa käytetään fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa, joka painottuu hermeneuttiseen laadulliseen tutkimukseen. Aineiston hankintatapana on teemahaastattelu. Haastateltavina oli kolme kokenutta harrastajanäyttelijää. Tutkimusaineisto tulkittiin hermeneuttisen kehän kautta.

Tutkimustuloksista on nähtävissä, että kokonaisvaltaisessa näyttelemiskokemuksessa on kolme merkityssisällöllistä päätekijää, joista jokainen koostuu roolin sisäistämiseen sekä näyttelemisen taitoon perustuvista ominaisuuksista. Näyttelemiskokemuksessa opiskelijalle merkitykselliset tekijät ovat onnistuminen roolihenkilön esittämisessä, itsensä kehittäminen ja sosiaaliset taidot. Opiskelijan kielteinen tai myönteinen minäkuva vaikuttaa näyttelemiskokemuksessa joko heikkona itseluottamuksena, ahdistuneisuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä tai hyvänä itseluottamuksena, jossa keskittymiskyky, rohkeus ja uskallus heittäytyä roolihenkilön maailmaan ovat keskeisessä asemassa. Tutkimustuloksista tiivistyvät näyttelemistä edistävät voimasanat: (1) uteliaisuus, (2) ennakkoluuloton asenne ja (3) lapsenmielisyys. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, ettei ilman näitä näyttelemisen voimasanoja näyttelijä voi onnistua roolin sisäistämisessä sekä esittämisessä, itsensä kehittämisessä ja sosiaalisten taitojen omaksumisessa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sekä soveltaa kaikilla taidealoilla ja urheilussa yksilö- ja joukkuelajeissa. Tutkimustulokset voidaan liittää myös elämän eri osa-alueille, joissa moninaiset sosiaaliset toimintaympäristöt määrittelevät yksilön erilaisten roolien esittämistä, siinä onnistumista ja tilanteista saatuja tunnekokemuksia.