Tutkielmassa käsitellään kuolinpesää ulosottovelallisena ja kuolinpesän konkurssia, sekä yleisempänä kontekstina niitä erityiskysymyksiä, joita liittyy kuolinpesään velallisena. Ulosottovelallisen kuollessa tulee jäämistöomaisuuteen kohdistuva erillistäytäntöönpano sovittaa kuolinpesän selvitykseen. Velallisen kuolema keskeyttää väliaikaisesti ulosottomenettelyn etenemisen omaisuuden myyntiin ja varojen tilitykseen saakka. Ulosottovelkojan maksunsaanti viivästyy ja hänen saatavilleen tuleva suoritus voi pienentyä. Tämän rauhoitusajan kuluessa myöskään vainajan tai pesän velkoja ei pääsääntöisesti saa maksaa. Rauhoitusaika voi olla myös pitempi silloin kun kuolinpesä on luovutettu pesänselvittäjän hallintoon, jolloin se päättyy velkojien kanssa tehtävään sopimukseen velkojen maksusta, tai vaihtoehtoisesti pesänselvittäjän päätökseen. Osakkaiden yhteishallinnossa tapahtuvalla pesänselvityksellä ei ole tällaista vaikutusta. Kuolinpesä voidaan myös luovuttaa konkurssiin, joka yleistäytäntöönpanona syrjäyttää ulosoton. Kuolinpesän konkurssin merkitys on kuitenkin nykyisin vähäinen, sillä pesänselvittäjänhallinto on sille ensisijainen menettely. Velkojien saatavien täytäntöönpanoa velallisen kuoltua voi sanoa vaihtoehtoisista, eri laeilla säännellyistä menettelyistä huolimatta kohtuullisen selkeäksi kokonaisuudeksi. Täytäntöönpanomenettelyjä ja vainajan sekä kuolinpesän velkavastuuta koskevat säännökset ovat selkeitä. Käytännössä ongelmia näyttää liittyvän lähinnä siihen, ettei osakkaiden yhteishallinnossa tapahtuvaa pesänselvitystä ole pesänselvittäjän hallinnon tavoin kytketty täytäntöönpanorauhoitukseen, vaikka suurin osa kuolinpesistä kuitenkin selvitetään osakkaiden yhteishallinnossa.