Tämän narratiivisen tapaustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten radikalisoitumiseksi kutsuttua prosessia ja siihen liittyviä merkityksiä sanoitetaan radikalisoituneeksi määritellyn henkilön omasta näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, millaisia yksilöllisiä, erityisesti identiteettiin ja toimijuuteen, kiinnittyviä merkityksiä radikalisoitumiseksi kutsuttuun ilmiöön liittyy kokijan ja toimijan omasta näkökulmasta. Kiinnostuksen kohteena oli myös se, miten uskonnon ja radikalisoitumisen välinen suhde kertomuksissa rakentuu.
Tutkimuksen epistemologinen ja teoreettinen tausta on postmodernismissa ja narratiivisessa konstruktionismissa. Identiteetti ja toimijuus ymmärretään tutkimuksessa olennaisesti kielen kautta rakentuvina ja muuttuvina, jatkuvan neuvottelun kohteena olevina konstruktioina. Identiteettiä ja toimijuutta lähestyttiin tutkimuksessa subjektiposition käsitteen avulla tarkastelemalla sitä, minkälaisia subjektipositioita kertomuksissa itselle rakennettiin ja vastustettiin.
Tutkimuksen aineisto koostui yhdeltä henkilöltä kerätyistä haastattelu-, päiväkirja- ja tekstiaineistoista, joita lähestyttiin narratiiveina, henkilön kertomuksina itsestään. Aineisto analysoitiin narratiivisin menetelmin hyödyntämällä positiointianalyysiä tulkintakehyksenä.
Tutkimuksen tulokset vahvistivat käsitystä radikalisoitumisesta yksilöllisenä prosessina, jolle on ominaista jatkuva oman toiminnan reflektointi ja kehittyminen. Tutkimuksen valossa uskonto näyttäytyy prosessissa ensisijaisesti identiteettipoliittisena, subjektiivisena valintana, jonka kautta kertojan toimijuus saa erilaisia merkityksiä ja painotuksia kontekstista riippuen. Tutkimus osoittaa, että uskonnolla voi olla radikalisoitumiseksi kutsutussa prosessissa hyvin merkittävä ja moniulotteinen, myös positiivinen ja suojaava merkitys.